Hanna Jensen

Kuuluuko jutustelu hoitajan toimenkuvaan?

Hoivakodissa vieraillessaan Hanna Jensen on huomannut, miten suuri merkitys pienillä keskusteluhetkillä voi olla. Kun hoitaja ottaa yhteyden läheiseen, syntyy jotain arvokasta: luottamusta, ymmärrystä ja tunnetta siitä, että ihminen tulee nähdyksi.

Meillä Suomessa on sellainen valuvika, että kulttuurissamme ei opeteta ottamaan kontaktia vieraiden ihmisten kanssa. Ajattelemme, että on tärkeää antaa muiden ihmisten olla rauhassa. Emme tervehdi vieraita emmekä juuri katso heitä. Mutta silloin toinen ei saa tunnetta siitä, että hänet on nähty. Olen aika varma, että ihminen sisimmissään tarvitsee nähdyksi tulemisen kokemuksia.

Muistan aina, kun puhelias äitini puhui vieraan ihmisen kanssa bussipysäkillä ja tämä lopuksi kiitti äitiä. Hän sanoi, ettei hän ollut puhunut kenenkään kanssa päiväkausiin.

En ole itse lähtökohtaisin ”höpöttelevä” ihminen. Minun on täytynyt opetella jutustelemisen taito. Ajattelen nykyään, että juttelun ja huomioimisen taito on kuin minkä tahansa lihaksen kehittämistä, sitä pitää treenata. Minulle olisi luontevampaa seurata muiden puhumista hiljaa sivusta, mutta en halua jäädä hiljaa sivuun. Miksi? Koska jutusteleminen on ajatusten puhumista ääneen ja toisen huomioon ottamista. Se on uskallusta kysyä toiselta asioita ja halua jatkaa keskustelua toisen mielipiteen perään. Jutusteleminen luo yhteyttä ja vähentää jännitystä. Parhaimmillaan se ilahduttaa ja rentouttaa. Myös töissä.

Mainos alkaa
Uutiskirjemainos.
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Uutiskirjemainos.
Mainos päättyy

Äitini hoivakodissa käydessäni jutustelemme aina hoitajien kanssa. Olen viime aikoina miettinyt, puhutaanko juttelemisen tärkeydestä hoitajaopinnoissa. Minusta sen pitäisi kuulua toimenkuvaan. Jutusteleminen on hoitamista. Se on asukkaiden ja läheisten hoitamista. Minä pääsen osaksi äitini hoivakotielämää, kun saan jutustella hoitajien kanssa pöydän ääressä samalla kun liimaan nimitarroja äitini sukkiin.

Miika-hoitajan kanssa juttelemme aina asiaa. Hän kertoo minulle faktoja, mitä arvostan aivan yhtä paljon kuin mitä tahansa keskustelua. Hän kertoo, miten kannattaa siirtää asukkaan asentoa sängyssä tai miten sängystä nostetaan pyörätuoliin niin, että asukas kokee olevansa turvassa. Minä nyökkäilen ja arvostan.

Ei häntä ole kukaan käskenyt kertomaan näitä asioita eikä se varmasti lue hänen työsopimuksessaan, mutta hän on valinnut ottaa yhteyden minuun. Hän on saanut minut luottamaan häneen.

Hoivakodissa minusta on tullut puhelias. Jos fysioterapeutti Lotta tulee vastaan, vaihdamme taatusti pari sanaa. Kysymme toisiltamme, onko äitini kehunut kummankaan tukkaa (aina on). Fauzian kanssa puhumme kaikenlaista maan ja taivaan väliltä, koska hän on luontaisesti puhelias. Rentoudun heti.

Jaan useimmiten jutustelut perheen whatsappissa, jonka nimi on Mummin asiat. Meidän perheellemme ihan tavalliset arjen huomiot ovat tärkeitä asioita.

Hoitajan ei koskaan tarvitse kantaa vastuuta siitä, ovatko hänen sanomisensa kiinnostavia tai eivät. Ihan tavalliset asiat riittävät. Sitä paitsi todennäköisesti suurimmalla osalla läheisistä on itsellään tarve puhua. Jos ei ole mitään sanottavaa, kysy.

”Miten päivä on mennyt” ei petä koskaan.

Kun hoitaja sanoo muutaman sanan, läheinen yleensä alkaa jutustella.

Hanna Jensen
Kirjoittajana

Hanna Jensen

Olen journalisti, tietokirjailija ja vapaa kirjoittaja. Olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri ja logoterapeutti LIF®. Olen huolehtinut peräkkäin muistisairaista vanhemmistani 16 vuoden ajan. 

Katso kaikki kirjoitukset