Varpu Hintsanen

Myötätunto ja omavastuu kuuluvat yhteen

Luennollaan Varpulla oli mukana tärkeä lause, jonka hän oli kirjoittanut: ”Jokainen tulee tähän iltaan omasta elämäntilanteestaan ja omilla tämänhetkisillä voimavaroillaan. Muista myötätunto omavastuun rinnalla.”

Olin hetki sitten pitämässä hoitoalan ammattilaisille suunnattua luentoa ja tuntui tärkeältä sisällyttää myös äskeinen kirjoitukseni luentodioihin. Vaikka paljon omavastuun teemasta puhunkin, kulkee siinä rinnalla aina myös myötätunto.

Jokainen tulee kuhunkin hetkeen, työpäivään, palaveriin tai tapaamiseen omasta elämäntilanteestaan ja omilla senhetkisillä voimavaroillaan. Me emme koskaan tule samasta tilanteesta tai lähtökohdasta. Voimavarat eivät ole kaikilla samat – eivätkä samalla ihmisellä aina samat. 

Vähillä voimavaroilla omavastuu saattaa toisinaan kuulostaa liian suurelta vaatimukselta. Näkökulma kapeutuu ja kyky tarkastella vaihtoehtoja, joustaa tai löytää uusia toimintatapoja voi siinä hetkessä olla heikentynyt. Se, mikä levänneenä ja hyvinvoivana tuntuu pieneltä ja helposti ratkaistavalta, voi kuormittuneena näyttäytyä ylivoimaisena. 

Juuri siksi omavastuun rinnalle tarvitaan myötätuntoa. Ei poistamaan vastuuta, vaan auttamaan meitä tunnistamaan, mikä on kulloinkin kohtuullista ja mahdollista. Omavastuu ilman myötätuntoa muuttuu ainoastaan vaatimukseksi – ja myötätunto ilman toimijuutta passiivisuudeksi.

Ajat ovat monella tavalla vaativat. Hoitoalalla eletään keskellä jatkuvia muutoksia, epävarmuutta, kiirettä ja monenlaisia paineita. Työntekijältä odotetaan joustavuutta, sopeutumista, tehokkuutta, uuden oppimista ja kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa. Samalla pitäisi huolehtia omasta jaksamisesta, palautumisesta ja työkyvystä – ja tehdä työnsä hyvin myös silloin, kun olosuhteet eivät sitä erityisesti tue.

On tärkeää puhua siitä, mitä ihminen itse voi tehdä oman hyvinvointinsa ja toimintakykynsä eteen, mutta yhtä tärkeää on muistaa, ettei kaikkea voi siirtää yksilön vastuulle.

Jokaisen meistä on tärkeää oppia säätelemään stressiään, rajaamaan, palautumaan ja suhtautumaan muutoksiin joustavammin. Jokainen voi opetella tunnistamaan omia ajatusmallejaan, pyytämään apua ja vaikuttamaan siihen, miten toimii vaikeissa tilanteissa. Mutta emme ei voi hengittää rauhallisemmin pois kohtuutonta työkuormaa, jatkuvaa epävarmuutta tai rakenteellisia ongelmia. Elämä ei tässäkään ole joko–tai, vaan sekä–että.

On tärkeä ottaa vastuuta omasta jaksamisestaan ja ajatella, että työnantajalla on vastuu työn tekemisen edellytyksistä. On tärkeää harjoitella joustavuutta ja kuitenkin ymmärtää, ettei kaikkeen tarvitse venyä. On tärkeää hyväksyä se, ettei pysty hallitsemaan muutosta ja samalla vaikuttaa siihen, miten itse tilanteissa toimii. On tärkeää ymmärtää esihenkilön haasteellista asemaa ja silti tuoda esiin asioita, jotka eivät työyhteisössä toimi.

Voi samaan aikaan olla sitoutunut työhönsä ja sanoa, että nyt on liikaa. Voi välittää potilaistaan ja työyhteisöstään ja pitää silti huolta omista rajoistaan.

Koen, että tämä on yksi tämän ajan tärkeistä työelämätaidoista: Kyky pitää mielessä kaksi asiaa yhtä aikaa.

Ympärillämme käytävä keskustelu ei useinkaan tue sekä-että ajatteluun, vaan tuntuu usein kulkevan juuri päinvastaiseen suuntaan. Mustavalkoisuus saattaa tuntua helpommalta vaihtoehdolta yksinkertaistamaan monimutkaista maailmaa. Epävarmuudessa selkeät vastaukset tai tarkkarajaiset ”leirit” voivat tuntua turvallisilta. Sekä-että -ajattelu vaatii kykyä sietää ristiriitaa, epävarmuutta ja sitä, ettei kaikkeen ole yhtä helppoa vastausta.

Some, media, politiikka ja myös työyhteisöjen keskustelut vetävät asioita helposti ääripäihin. Olet joko puolesta tai vastaan. Joku on oikeassa ja toinen väärässä. Ongelmien ajatellaan johtuvan joko yksilöstä tai rakenteista. Työntekijän pitäisi joko sopeutua tai lähteä. Muutos pitäisi joko hyväksyä tai sitä pitäisi vastustaa. Todellisuus on harvoin niin yksinkertainen.

Samaan aikaan voi ymmärtää muutosten välttämättömyyttä ja silti olla niistä väsynyt. Voi tietää ja ymmärtää, ettei kaikkeen voi vaikuttaa ja silti turhautua siihen. Voi rakastaa työtään ja olla uupunut sen vaatimuksiin.

Työelämä tarvitsee ihmisiä, joilla on kykyä joustaa, kohdata epävarmuutta ja ottaa vastuuta omasta toiminnastaan, mutta ihminen tarvitsee työelämää, jossa kaikkea vastuuta jaksamisesta, sopeutumisesta ja selviytymisestä ei jätetä yksittäisen työntekijän kannettavaksi.

Kiireessä ja paineessa mutkat herkästi suoristuvat, vastaukset lyhenevät ja kulmat terävöityvät. Keskustelu kapeutuu ja kohtaamiset lyhenevät. Kykymme nähdä asioita useammasta näkökulmasta heikentyy. Alamme herkemmin tulkita kuin kysyä, olettaa kuin selvittää ja reagoida ennen kuin ehdimme ajatella. Suhtautuminen itseemme ja toisiin saattaa muuttua vaativammaksi ja ehdottomammaksi.

Juuri silloin tarvitsisimme eniten sitä, mistä kiire ja kuormitus helposti tinkivät: pysähtymistä, harkintaa ja kykyä nähdä asioissa useampi puoli.

Omavastuun ja myötätunnon välinen tasapaino elää sekin tilanteiden ja voimavarojemme mukana. Joskus vaadimme itseltämme kohtuuttomia ja yritämme kantaa vastuuta asioista, joihin emme voi vaikuttaa. Toisinaan taas saatamme vedota olosuhteisiin silloinkin, kun meillä olisi mahdollisuus toimia toisin.

Tasapainon löytäminen edellyttää oman tilanteen rehellistä, mutta myötätuntoista tarkastelua. Aika ajoin on tärkeä muistaa pysähtyä kysymään: Missä asiassa vaadin itseltäni tällä hetkellä enemmän kuin voimavarani mahdollistavat? Entä missä asiassa myötätunto on ehkä muuttunut perusteeksi olla tekemättä sitä, minkä kuitenkin tiedän olevan omalla vastuullani?

Emme siis tarvitse aina lisää vaatimuksia emmekä aina lisää ymmärrystä. Tarvitsemme kykyä tunnistaa, kumpaa juuri tässä tilanteessa tarvitaan – vai tarvittaisiinko molempia.

Varpu Hintsanen
Kirjoittajana

Varpu Hintsanen

Olen psykiatrinen sairaanhoitaja, yrittäjä ja kirjailija. Tuon blogissani esiin sote-alan ammattilaisen kokemuksia, mielenterveyden merkitystä ja elämän rosoista kauneutta.

Katso kaikki kirjoitukset