Edes töihin meno ei tällä haavaa estä himoni tyydyttämistä, sillä henkilökohtaisen messuperinteeni mukaisesti sairastuin nuhakuumeeseen. Niinpä lihaskivuista ja räkänoroista huolimatta nökötän tietokoneeni ääressä aamusta iltaan ja yötä myöten.
Syön vuorotellen jäätelöä, pekonia, toissa pääsiäisen suklaamunia ja kurkkupastilleja; kaikki käy, kunhan kauppaan ei tarvitse lähteä. Ryyppään päälle kahvia, Finrexiniä, kuumaa herukkamehua ja vettä, mitä milloinkin.
Rommitotikin tekisi poikaa, mutta sille linjalle en enää lähde, vaikka tuttava lähettikin minulle kirjamessujen aikaan vanhan Fingerporin, jossa ihmetellään, minne kaikki kaupungin juopot ovat kadonneet. Siellä me olimme sulassa sovussa: entiset, nykyiset ja tulevat sekä kaikenlaisesta riippuvuuskäyttäytymisestä vapaat henkilöt, sikäli kun heitä ylipäätään on olemassa.
Nakkelen takkaan vuoron perään halkoja ja nenäliinatolloja. On pidettävä tulta hengissä. Siinäpä pohjimmainen syy, miksi suuntaan messuille yhä uudelleen.
