Ajautunut hoitoalalle vahingossa töihin?

Olen monta kertaa kuullut hoitajakollegani toteavan, että hän on ajautunut hoitoalalle töihin. Joka kerta olen pohtinut, miten se on käytännössä mahdollista ja mitä hän haluaa sillä kertoa. Ettei hän ole nyt Luojan oikusta vaikkapa astronautti tai kukkakauppias, vai?

Vahingossa, voi olla vastaus kysymykseen, miten kollegani on hakeutunut hoitoalalle. Haluaako sellainen ihminen kertoa, ettei ole tiennyt, mihin on ryhtynyt? Muut houkuttelivat hoitoalalle, kun hän oli täysin tuuliajolla elämänsä kanssa. Yhtenä päivänä tämä tyyppi löysi itsensä hoitamasta kanssani potilaita, ja nyt muisti palailee pätkittäin. Niinkö kaikki tapahtui?

Osa syyttää järjestelmää. Muualtakaan ei opiskelupaikkaa tai töitä herunut. Mutta. Siinäkin tapauksessa henkilö on jossain kohtaa tehnyt valinnan ja hakeutunut hoitoalalle ihan itse. Muussa tapauksessa hän olisi ajautunut vaikkapa työttömäksi tai kodittomaksi.

Usein asia tulee esiin, kun puhutaan hoitoalan matalasta palkasta suhteessa vastuuseen. Raskaista työvuoroista ja ammattiylpeydestä. Onko alalle vahingossa ajautuminen silloin jonkinlainen puolustuspuheenvuoro? Ihminen haluaisi tehdä jotain aivan muuta, muttei mahtanut sille mitään, että ajautui tuulen mukana hoitoalalle kuin roska. Surullista.

Itse en ole ajautunut hoitoalalle. Valitsin hoitotyön koulutusohjelman eri koulutusvaihtoehdoista. Lähetin itse hakemuksen pääsykokeisiin. Kukaan ei tehnyt sitä puolestani. Minua ei uhkailtu, pakotettu tai hämätty millään tavalla. Olisin tässä kohtaa voinut ryhdistäytyä, kieltäytyä kunniasta ja lopettaa ajautumisen kohti sairaanhoitajuutta.

Olin pääsykokeissa kokonaisen hikisen päivän. Tein pääsykoetehtävät, olin psykologin grillattavana ja opettajien haastateltavana soveltuvuudestani ja motiiveistani hakeutua alalle. Sitten alkoi jännittävä odotus, mikä päättyi valintaani hoitotyön koulutusohjelmaan. Monen opiskelupaikan varasijalle jääneen pettymykseksi ilmoittauduin kouluun. Olisin tässä kohtaa voinut ryhdistäytyä, kieltäytyä kunniasta ja lopettaa ajautumisen kohti sairaanhoitajuutta.

Aloitin koulun, luin monta unetonta yötä tentteihin ja kirjoitin sormet kipeiksi esitelmiä, raportteja ja koevastauksia. Iso osa sairaanhoitajan koulutusta oli käytännön harjoittelua, joka arvioitiin ja pisteytettiin. Osa opiskelukavereistani totesi, että alanvalinta oli väärä ja lopetti opinnot kesken. Olisin tässä kohtaa voinut ryhdistäytyä, kieltäytyä kunniasta ja lopettaa ajautumisen kohti sairaanhoitajuutta.

Sairaanhoitajan töitä ei aloiteta vahingossa, vaikka tutkintopaperi olisi jo taskussa. Töiden aloittaminen vaatii ammattioikeutta. Hain sen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteristä. Olisin tässä kohtaa voinut ryhdistäytyä, kieltäytyä kunniasta ja lopettaa ajautumisen kohti sairaanhoitajuutta.

Seuraavaksi hain keikkatöihin ja kiersin useammalla osastolla sairaanhoitajan töissä. Nopeasti valmistumisen jälkeen hain sairaanhoitajan virkaa ja sain sen. Joka ikinen kerta hain töitä omasta vapaasta tahdostani, ansioluetteloni syynättiin läpi, otin työhaastattelukutsun vastaan ja minut haastateltiin. Olisin vielä tässäkin kohtaa voinut ryhdistäytyä, kieltäytyä kunniasta ja lopettaa ajautumisen kohti sairaanhoitajuutta.

Edellä mainittuihin kokemuksiini verrattuna ihmettelen hoitajakollegoitani, jotka kokevat ajautuneensa hoitoalalle ihan vahingossa töihin. Itse olen tehnyt niska limassa töitä koulutuksen ja jokaisen työpaikan saamiseksi. Jonain päivänä voin valita lopettavani sairaanhoitajan työn, jollen halua sitä enää tehdä. En ajaudu vahingossa töihin jonnekin muualle.

Lue myös: Millaiseen hoitajaan potilas luottaa?

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.