Kuva: Pexels

Ajautunut hoitoalalle vahingossa töihin?

Olen monta kertaa kuullut hoitajakollegani toteavan, että hän on ajautunut hoitoalalle töihin. Joka kerta olen pohtinut, miten se on käytännössä mahdollista ja mitä hän haluaa sillä kertoa. Ettei hän ole nyt Luojan oikusta vaikkapa astronautti tai kukkakauppias, vai?

Vahingossa, voi olla vastaus kysymykseen, miten kollegani on hakeutunut hoitoalalle. Haluaako sellainen ihminen kertoa, ettei ole tiennyt, mihin on ryhtynyt? Muut houkuttelivat hoitoalalle, kun hän oli täysin tuuliajolla elämänsä kanssa. Yhtenä päivänä tämä tyyppi löysi itsensä hoitamasta kanssani potilaita, ja nyt muisti palailee pätkittäin. Niinkö kaikki tapahtui?

Osa syyttää järjestelmää. Muualtakaan ei opiskelupaikkaa tai töitä herunut. Mutta. Siinäkin tapauksessa henkilö on jossain kohtaa tehnyt valinnan ja hakeutunut hoitoalalle ihan itse. Muussa tapauksessa hän olisi ajautunut vaikkapa työttömäksi tai kodittomaksi.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Usein asia tulee esiin, kun puhutaan hoitoalan matalasta palkasta suhteessa vastuuseen. Raskaista työvuoroista ja ammattiylpeydestä. Onko alalle vahingossa ajautuminen silloin jonkinlainen puolustuspuheenvuoro? Ihminen haluaisi tehdä jotain aivan muuta, muttei mahtanut sille mitään, että ajautui tuulen mukana hoitoalalle kuin roska. Surullista.

Itse en ole ajautunut hoitoalalle. Valitsin hoitotyön koulutusohjelman eri koulutusvaihtoehdoista. Lähetin itse hakemuksen pääsykokeisiin. Kukaan ei tehnyt sitä puolestani. Minua ei uhkailtu, pakotettu tai hämätty millään tavalla. Olisin tässä kohtaa voinut ryhdistäytyä, kieltäytyä kunniasta ja lopettaa ajautumisen kohti sairaanhoitajuutta.

Olin pääsykokeissa kokonaisen hikisen päivän. Tein pääsykoetehtävät, olin psykologin grillattavana ja opettajien haastateltavana soveltuvuudestani ja motiiveistani hakeutua alalle. Sitten alkoi jännittävä odotus, mikä päättyi valintaani hoitotyön koulutusohjelmaan. Monen opiskelupaikan varasijalle jääneen pettymykseksi ilmoittauduin kouluun. Olisin tässä kohtaa voinut ryhdistäytyä, kieltäytyä kunniasta ja lopettaa ajautumisen kohti sairaanhoitajuutta.

Aloitin koulun, luin monta unetonta yötä tentteihin ja kirjoitin sormet kipeiksi esitelmiä, raportteja ja koevastauksia. Iso osa sairaanhoitajan koulutusta oli käytännön harjoittelua, joka arvioitiin ja pisteytettiin. Osa opiskelukavereistani totesi, että alanvalinta oli väärä ja lopetti opinnot kesken. Olisin tässä kohtaa voinut ryhdistäytyä, kieltäytyä kunniasta ja lopettaa ajautumisen kohti sairaanhoitajuutta.

Sairaanhoitajan töitä ei aloiteta vahingossa, vaikka tutkintopaperi olisi jo taskussa. Töiden aloittaminen vaatii ammattioikeutta. Hain sen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteristä. Olisin tässä kohtaa voinut ryhdistäytyä, kieltäytyä kunniasta ja lopettaa ajautumisen kohti sairaanhoitajuutta.

Seuraavaksi hain keikkatöihin ja kiersin useammalla osastolla sairaanhoitajan töissä. Nopeasti valmistumisen jälkeen hain sairaanhoitajan virkaa ja sain sen. Joka ikinen kerta hain töitä omasta vapaasta tahdostani, ansioluetteloni syynättiin läpi, otin työhaastattelukutsun vastaan ja minut haastateltiin. Olisin vielä tässäkin kohtaa voinut ryhdistäytyä, kieltäytyä kunniasta ja lopettaa ajautumisen kohti sairaanhoitajuutta.

Edellä mainittuihin kokemuksiini verrattuna ihmettelen hoitajakollegoitani, jotka kokevat ajautuneensa hoitoalalle ihan vahingossa töihin. Itse olen tehnyt niska limassa töitä koulutuksen ja jokaisen työpaikan saamiseksi. Jonain päivänä voin valita lopettavani sairaanhoitajan työn, jollen halua sitä enää tehdä. En ajaudu vahingossa töihin jonnekin muualle.

Lue myös: Millaiseen hoitajaan potilas luottaa?


Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Kommentit

Käyttäjän Sandra kuva

Jos joku kokee että on ajautubut vahingossa hoitoalalle niin tarviiko siitä "loukkantua". Itse ajauduin vahingossa hoitoalalle. Olin teininä siivoamassa vanhainkodissa ja minua kysyttiin seuraavaksi kesäksi lähihoitajan sijaiseksi kun tunsin talon tavat ja potilaat. Lopetin raksakoulun ja tein töitä muulloinkin kuin kesäisin. Äiti pakotti hakemaan amikseen ja ehdotti lähihoitajakoulutusta. Pääsin kouluun ja hetken päästä huomasin olevani omalla alalla. Nykyään olen sairaanhoitaja ja opiskelen hoitotiedettä. Mutta kyllä, todellakin vahingossa ajauduin alalle.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Ei siitä toki tarvitse loukkantua. Ihmettelen vaan, että miten ihminen voi ajautua sinne, mihin menee, hakee, opiskelee ja valmistuu tietämättään. :)

Käyttäjän Sandra  kuva

Eihän ajautuminen tarkoita että tietämättään lukee ja valmistuu tiettyyn ammattiin?😅 Monella ei ole selvää minkä ammatin itselleen lukisi ja silloin voi ajautua jollekkin alalle ja huomata että se ala kiinnostaa enemmänkin. Minusta ihan loogista, nuorena ei ole hirveästi kokemusta ja tietämystä eri aloista joten voi olla hyvin vaikea tietää mitä haluaa opiskella. Itse tein lähihoitajan töitä ennen kuin edes hain opiskelemaan ja silloin en vielä ajatellut haluavani tästä mahdollisesti loppuelämän ammattia. Vasta opinnot aloitettuani (koska oli pakko opiskella jotain) tajusin olevani oikealla alalla.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Mielenkiintoinen ajatus. Itse ajattelen tehneeni jo nuorena opiskelemaan pyrkimisestä lähtien sarjan valintoja. Olisin voinut monessa kohtaa valita myös toisin. En ajautunut esimerkiksi insinööriopintoihin ja valmistunut insinööriksi, koska tiesin ettei se olisi missään nimessä yksi niistä aloista, joka minua kiinnostaa. Tiedän, etten olisi niihin töihin jäänyt, vaikka olisin koulutuksen suorittanutkin, saanut työpaikan ja palkka olisi ollut hyvä. 

Käyttäjän Sandra  kuva

Itse kerkesin opiskella rakennusalaa hetken, lopetin koulun kesken ja tein välillä lähihoitajan sijaisuuksia. Tunsin vanhainkodista erään osaston osastonhoitajan ja olin hänen kautta saanut aiemmin kesätöitä laitoshuoltajapuolelta ja hän sitten kysyi että tulisinko hoitajapuolelle sijaiseksi. Vanhemmat "pakotti"opiskelemaan koska olin alaikäinen ja asuin kotona. Äiti ehdotti lähihoitajan opintoja, itsellä ei ollut käynyt mielessäkään lähteä opiskelemaan hoitoalaa vaikka niitä töitä teinkin. No pääsin kouluun ja tiesin lähes heti että jatkan sairaanhoitajaksi.

Käyttäjän Esa Linnakangas kuva

Uudelleen koulutus, eläkeyhtiö ei hyväksynyt ensimmäistä hakuani koska oli liian lähellä entistä työtäni. Aika oli vähissä ja sattumalta lehdessä luin alkavasta lh koulutuksesta. Googlen kautta tietoa et entinen perushoitaja, minulle oli kaikki olleet tähän asti sairaanhoitajia. Koulutus toi esiin monipuolisen tiedon hoitolasta. Harjoittelut näyttivät mitä kykenen tekemään ja mitä en. Päihdetyö tuli vastaan harjoittelussa ja sitä teen edelleen. En koskaan olisi voinut kuvitella ohjaavani ja auttavani ko. asiakkaita. Olinhan tottunut tekemään töitä yksin. Sanon ja tiedän ajautuneeni hoitoalalle vahingossa, mutta se on työ jota haluan tehdä. Nyt tulee jo kymmenen vuotta täyteen. Palkkaus on huono, mutta työ is good!

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Toki voit ajatella ajautuneesi hoitoalalle. Toisaalta, olisi varmasti ollut mahdollista lukea hoitoalan alkavasta koulutuksesta ja ajatella sen luettuaan, että hakee mihin tahansa muuhun ammattikoulutukseen ennemmin kuin valmistuu hoitajaksi. Hienoa on, että se osoittautui kuitenkin työksi, jota haluat tehdä, koska meitä hoitajia tarvitaan.

Käyttäjän Nana  kuva

Kyllä elämässä tulee tehtyä paljonkin asioita vähän vahingossa. Ei kaikkea tule juurikaan suunniteltua. Itse hain opiskelemaan aikoinaan sh-linjalle, koska selattuani yhteisvalintaopasta vaikutti koulutus sen verran monipuoliselta, että ajattelin kokeilla jos olis mukavata. Ja pakko oli kouluun hakea, koska näin se vaan menee, että ammatti on saatava. En tiennyt hoitotyöstä mitään, en ollut koskaan käynyt sairaalassa, edes ketään katsomassa. Ajattelin vielä pääsykokeissakin, että ”jos en tänne pääse niin lähden ulkomaille ja teen jotain muuta”. Noh, pääsin sisään ja oli kivat luokkakaverit ja opettajat ja uuden oppiminen oli hauskaa ja suomalaisella mentaliteetillä, kun jotain aloittaa se myös viedään loppuun niin valmistuin ajallaan sis-kir sh:ksi. Edelleen olo, etten ole varma mitä ”isona alan tekemään”, mutta 23v sh:na takana ja tiedän olevani tässä rautainen ammattilainen, mutta edelleen koen, että olen hiukan vahingossa ajautunut alalle. Hyvä niin, onnistunut valinta monessa risteyskohdassa elämässä ja mahdollistanut monia asioita, mutta minä uskon, että kaikella on tarkoituksensa ja elämä on mielenkiintoista, kun antaa niille hetken mielijohteille myös vallan ja katsoo mihin mikäkin ovi johtaa. En hakenut vuosiin edes vakipaikkaa, kun kiersin pätkätöissä eri paikoissa, koska en todellakaan ollut varma haluanko tehdä tätä hommaa ja missä ja haluanko asettua aloilleni. Vakipaikkanikin sain hiukan ”vahingossa” ja kuulin koko asiasta Facessa eli ymmärrän todella hyvin niitä, joiden suusta tulee, että on jossain työssä ”hiukan niinkuin vahingossa”. Mutta tässä olen ja luultavimmin pysynkin kunnes pääsen eläkkeelle.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Tuolla tavalla ajateltuna ihminen ei tekisi yhtään valintaa elämässään, koska kaiken vaan kuulee ja huomaa jostain. Se, että on ollut varasuunnitelma pääsykokeissa on aivan normaalia elämän suunnittelua. Elämä ei mielestäni toimi niin, että ihminen vaan menee ja tekee jotain joskus ja jotenkin. Esim. harva huomaa vain kivan tyypin ja sitten olevansa yhtenä päivänä naimisissa, rakentaneensa talon ja olevan lapsia ympärillä. Kaikki vaan ihan vahingossa. Tämä ei nyt oikein vakuuta minua. Olen edelleen sitä mieltä, että ihminen tekee päivittäin sarjan valintoja, vaikka esimerkiksi lomalla voisi päättää, että tänään vaan tutustutaan ilman aikatauluja lomakohteeseen. ;)

Hienoa on kuitenkin lukea, että hoitoala on todennäköisesti valintasi eläkeikään saakka.

Käyttäjän erewlypearbor kuva

casino game [url=http://onlinecasinouse.com/# ]no deposit casino [/url] online casino slots casino play http://onlinecasinouse.com/#

Käyttäjän Anita Nikula kuva

Tarkoitukseni oli pyrkiä vuoden 1984 keväänä hoitoalaa lähellä olevan ammattiin kun satuin näkemään paikallisessa sanomalehdessä ilmoituksen, että sairaanhoito-oppilaitokseen otetaan ryhmä pelkästään papereiden perustaalla! Pistin paperit vetämään; ei pääsykoetta, ei psykologisia testejä...tuosta vaan ohituskaistalta suoraan sisään kouluun ja koulutukseen, joka antoi lyhyessä ajassa hyvän perusosaamisen. Tiesin kyllä hoitajan työstä sen verran, että mitään romanttisia kuvitelmia hoitotyöstä minulla ei ollut. Nyt työuran loppupäässä, 34 vuotta sairaanhoitajana työskennelleenä voin todeta, että vähän vahingossa minusta tuli sairaanhoitaja. Sairaanhoitaja joka on kasvanut ammattiinsa vahvasti, jopa niin, että voin sanoa olevani sielultani ja sydämeltäni sairaanhoitaja.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Siinä kohtaa, kun pistit paperit vetämään koulutukseen teit tietoisen valinnan. Miten siis koet sen olleen vahinko?

On upeaa kuulla, että olet sielulta ja sydämeltäsi sairaanhoitaja. Kunnioitan sitä enemmän kuin arvaatkaan. :)

Käyttäjän Anonyymi kuva

No, eihän se varsinainen vahinko ollutkaan, kun hain, vaan sattumusten summa, josta olen todella kiitollinen.

Käyttäjän Tehohoitaja kuva

Itse olen puhunut ajautuneeni, kun viel valmistuttuani ajattelin, että haen lääkikseen. Sh-kouluun hain, koska silloin oli vielä syksylläkin pakko haittoja hakea johonkin, muutoin tulee karenssi. Niinpä hain sairaanhoitajaksi ja pääsinkin kouluun. Ajattelin: no, kyllähän nämä opinnot osittain tukee tavoitettani lääkiksestä. En oikein ehtinyt lukea koulun aikana pääsykokeisiin, joten ajattelin, että käyn kouluni ensin loppuun. Valmistuin ja aloitin työt lastenpuolella teholla. Huomasinkin rakastavani tuota työtä todella paljon ja samaan aikaan huomasin, että lääkärintyö ei enää innostanutkaan. Lääkäriksi opiskelu sinänsä joo ja toki palkka kiinnostaisi. Mutta ei niin paljon, että haluaisin vaihtaa työni siihen. Toki polkuni sairaanhoitajaksi on ollut täynnä valintoja, mutta ilman sitä aiempaa "pakkohakua" en olisi sh-kouluun hakenut. Ja jollen olisi sattunut pääsemään työharjoitteluun lasten teholle ja sitä kautta töihinkin sinne, niin olisin kyllä lopulta vaihtanut alaa. Voin sanoa, että työn kautta olenkin löytänyt oman kutsumusammattini. Tämä on se työ, mitä rakastan, vaikkei polku siihen ole ollut alun alkaen suunnitelmallinen ja tähän pisteeseen tähtäävä.

Käyttäjän Tehohoitaja kuva

Näköjään autocorrect lisäsi tuonne alkuun sanan 'haittoja'.

Käyttäjän Anonyymi kuva

Kyllä, ihmiset tekevät valintoja. Joskus valintoja on enemmän, joskus vähemmän. Jos on valinnut hakeutua vaikkapa artikkelissa esimerkkinä mainituiksi insinööriksi tai astronautiksi, se kertoo, että vaihtoehtoja olisi paljon muitakin, on laajempi valikko. Hienoa, että kirjoittaja oli onnekas ja pääsi valitsemaan vapaasti monista vaihtoehdoista. Se, miten alalle päätyy, tai miten omaa polkuaan sanoittaa, ei kuitenkaan kerro ihmisen ammattitaidosta. Joskus jos omat vaihtoehdot ovat olleet vähissä, on helpompi eläytyä myös asiakkaiden ja kolleegoiden monenlaisiin elämäntilanteisiin ja toimia terveyttä edistävästi, asiakkaita ja kolleegoiden moninaisuutta kunnioittaen.

Käyttäjän Tuore hoitaja kuva

Itse ajauduin ”vahingossa” lukion jälkeen opiskelemaan liiketaloutta. En päässyt yliopistoon, johon ensisijaisesti hain, mutta tuonne pääsin, koska oli pakko hakea jonnekin. Nämä opinnot sujuivat hyvin ja vuosikaudet alalle työskentelinkin, jopa ihan menestyksekkäästi. Mutta silti jokin tuntui väärältä, aloin kolmenkympin kriisissäni miettiä, tätäkö minä haluan. Päätin repäistä itseni irti väärästä työstä, hain opiskelemaan hoitoalaa, josta nyt hiljattain valmistuin. Tällä hetkellä olen työssä, jota itse arvostan. Minusta pidetään työntekijänä ja potilailta tulee hyvää palautetta. Palkka on huonompi, mutta sillä ei ole merkitystä, koska itse olen onnellinen.
Eli jos koet, että olet ajautunut väärään työhön, lähde ihmeessä sieltä pois. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, kun ottaa oman elämänsä ohjat käsiin, eikä vain ajelehdi. Näin voi löytää aidon onnen!

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Juuri näin. Valitsemaltaan alalta ja työpaikasta voi ikään kuin kasvaa ulos.

Käyttäjän piu kuva

Olen valinnut opiskelemaan lähtöni, mutta ajautunut siihen pisteeseen. Alun alkaen olisin halunnut valita ja valitsinkin hakeutua opiskelemaan unelma ammattiini, mutta en päässyt...joten valintani oli liiketalous, kun oli kotipaikkakunnalla, köyhä kun olin ei ollut mahdollisuutta muuhunkaan. Sitten tuli lama ja työt loppui. Pätkätöitä ja työttömyyttä ja perhe. Olin vastuussa perheestä, ruuasta ja asumisesta, vastuussa muistakin kuin vain itsestäni, joten taas tein valinnan. Mietin mitä opiskella, että varmuudella saan töitä. No, tietysti hoitoalaa. Opiskelin sairaanhoitajaksi ja olen töitä saanut tehdä. Se leipä on tosin ollut kovin ahtaalla, välillä jopa puutetta. Olen todellakin tehnyt valintoja. Sairaanhoitajan työ on hienoa ja joskus peräti hieman pidänkin siitä. Mutta en koe haluavani tätä huonon palkan, aliarvostuksen, huonojen työolojen, huonon johtajuuden ym muiden syiden takia. Kolme ammattia olen opiskellut ja vielä pitäisi se neljäs jotta pääsen hoitoalalta pois. Valitettavasti en halua tehdä tätä tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa, syytä päättäjät voivat katsoa peilistä. Mikäli sairaanhoitajan työtä arvostettaisiin muutakin kuin taputuksilla ja valojen vilkutuksella, ehkä voisin tähän työhön kiintyä ja jopa rakastua. Nyt päällimmäisin tunne on inho. Silti voin sanoa, että olen pirun hyvä työssäni.

Käyttäjän Sh ja ylpeä siitä  kuva

Lukion jälkeen hain tradenomiksi (opiskelupaikka 300 kilsaan päässä) ja lähihoitajaksi. Molempiin pääsin ja lähihoitajan koulutuksen aloitin. Valmistuttuani työskentelin hetken ja hain sairaanhoitajaksi. Pääsin varasijalta opiskelemaan.. Ensin houkutteli siis tradenomin työ, mutta sitten valitsin hoitoalan.
Nyt unelmatyössäni 👍

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Mukava kuulla, että hait ja pääsit opiskelemaan sairaanhoitajaksi, ja olet nyt unelmatyössäsi. :)

Mainos
Mainos