Kuva: Pixabay

Hoitajan hyvät ja huonot uutiset

Hoitajan työ on monella tavalla tunteisiin menevä juttu. Se on sitä potilaalle, läheisille ja hoitajalle itselleen. Hoitaja on usein se ammattilainen, jolta tiedustellaan terveydentilasta, kysytään hoitotyön ja toimenpiteiden onnistumisesta tai muiden ammattilaisten arvioista.

Hyvät uutiset on aina mukava kertoa. Helpotus ja riemu potilaan puolesta ovat lähellä niitä tunteita, joita potilas ja hänen läheisensä kokevat. On upeaa olla se ammattilainen, joka kertoo läheltä piti -tilanteesta, toipumisen alkamisesta ja joka näkee toivon jälleen syttyvän potilaan silmissä.

Hoitajan työssä on monta kummallista asiaa. Yksi niistä on ilo siitä, ettei hoidettava enää riittävän hyvät uutiset kuultuaan tarvitse hoitajaa rinnalleen. Hyvän hoitotyön tavoite voi siis olla, ettei asiakas enää koskaan palaa takaisin. Kamppailtuaan terveydentilansa kanssa on ihan okei sanoa hoitajalle, että toivottavasti emme tapaa, ainakaan näissä merkeissä, enää koskaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Uutisten kertomisessa potilaalle on toinenkin puoli. Se on huonojen uutisten kertominen. Sen sanominen silmästä silmään ja ääneen toiveikkaalle, ettei tästä enää todennäköisesti selvitä. Ollaan elämää suurempien asioiden edessä, kun kaikkensa tekeminen ei riitä tai hoitaja on pitkittänyt surupuhelun soittamista viimeiseen sekuntiin saakka.

Potilaan toivon ja unelmien murskautuminen vasten potilashuoneen valkoista seinää. Läheisen lyyhistyminen tuolille itkemään holtittomasti. Tai se suunnaton viha, jolla huonot uutiset kuuleva hyökkää epäuskoisena takaisin. Ne hetket ovat hoitotyössä vaikeita ja vaativat empatiakykyä, vaikka hoitaja tietää niiden kuuluvan työn luonteeseen.

Ehkä kaikkein raskainta on hoitajan omasta hoitovirheestä kertominen hoidettavalle. Se hetki, kun äkisti ymmärtää tehneensä toisen elämään vaikuttavan virheen tai ylittäneensä valtuutensa. Seisominen haavoittuvan edessä ilman puolustuspuheenvuoroa ja täysin rehellisenä anoen anteeksiantoa asiasta, jota ei olisi koskaan saanut tapahtua.

Teoriassa on helppo sanoa, että kaikki tekevät työssään virheitä. Hoitotyössä tietyt virheet ovat aina peruuttamattomia, haavoittavia, eikä niitä voi korvata. Sellaista hoitotyön gurua ei ole, joka ei kävisi läpi armottomia itsesyytöksiä ja vakavaa keskustelua uravalinnasta itsensä kanssa tehtyään vakavan hoitovirheen.

On myös niitä uutisia, joita hoitaja joutuu työssään kertomaan ristiriitaisin tuntein. Silloin ei tiedä, miten potilas ottaa tiedon vastaan. Joskus voi olla niinkin, että potilas ja läheiset suhtautuvat saamaansa tietoon täysin eri tavoin. Hoitaja jää outoon ristituleen, jos toisen mielestä uutinen on hyvä, toisen mielestä ei.

Tarkemmin ajateltuna, ihmisistä ei oikein koskaan osaa sanoa varmaksi. Hoitaja on monta kertaa tilanteessa, jossa käy uutisten kertomisen kymmeniä kertoja mielessään läpi etukäteen. Miettii, miten sanoa asia ammatillisesti oikein ja mitä siitä seuraa. Tilanteen jälkeen voi olla täysin ymmällään ja sanaton. Miettiä päänsä puhki, miten joku voi ottaa tällaisen viestin vastaan tuolla tavoin.

Uutisten kertominen potilaalle ja hänen läheisilleen voi siis olla käänteen tekevä ja elämän uudelleen muokkaava asia. Se vaatii ammatillisuutta, kykyä lukea erilaisia ihmisiä, tilannetajua sekä vallan ja vastuun punnitsemista. Joskus käy niinkin, että potilaalla ja hänen läheisillään on hoitajalle uutinen, jota tämä ei tule koskaan uransa aikana unohtamaan. Ei koskaan.

Lue myös: Puolentoista hoitajan töistä tulisi maksaa lisää.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Mainos
Mainos