Kuva: Pixabay

Hoitotyössä hiljaisuudella on tärkeä merkitys

Hiljaisuuden ymmärtäminen ja kunnioittaminen ovat hoitotyössä taitolaji. Suomessa sekä hoitaja, että potilas voivat olla hiljaa ja silti vuorovaikutuksessa positiivisesti aktiivisia. Sanotaan, että vaikeneminen on kultaa. Se tarkoittaa, ettei kannata sanoa mitään, jollei ole järkevää sanottavaa.

Hiljaisuus voi näkyä auttavassa työssä myös kohteliaisuutena. Potilas ei halua silloin valittaa tai vaivata hoitajaa turhilla asioilla, vaikka syytä olisikin. Hyvin suomalaista on myös kursailu osastohoidossa, kuten ei vain minua varten tarvitse lähteä hakemaan ylimääräistä tyynyä tai lääkettä.

Jo hoitotyön koulutuksessa opetetaan, että onnettomuuspaikalla hiljaa olevalla potilaalla on usein suurin hätä. Ne, jotka huutavat suureen ääneen pärjäävät vielä. Kokemukseni mukaan myös voimakas kipu ja vakava masennus saavat ihmisen vaikenemaan. Alistuminen, turhautuminen ja itkun pidättelykin saavat ihmisen hiljaiseksi. Ne on opittava näkemään hoidettavan silmistä, jos he eivät kysyttäessä vastaa tai vastaavat kaiken olevan ihan OK.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Potilasta haastateltaessa hiljaisuudella on usein suurempi merkitys, kuin sillä mitä hän vastaa. Häpeä pistää autettavan nielaisemaan tärkeät sanat. Luottamuspula hoitajaan saa hänet pitämään pitkiä hiljaisia ajatustaukoja ennen vastaamista. Rohkeuden puute tai häveliäisyys taas saa autettavan empimään.

Vaikenemiseen liittyy myös myyttejä, kuten suomalainen mies ei puhu oireistaan tai tunteistaan. Kyllä puhuu, jos sille luodaan hoitotyössä häntä kunnioittava mahdollisuus ja annetaan siihen lupa, ilman kasvojen menettämisen pelkoa. Mutta myös tyytyväinen potilas voi ikään kuin hyristä tyytyväisyyttä hiljaa itsekseen tai olla nappiin menneen hoitotyön vuoksi ikään kuin ihastuksesta mykkänä.

Hiljaisuutta tarvitaan monessa muussakin hoitajan työtehtävässä. Se on tervetullut lääkkeitä jakaessa ja raporttia kirjoittaessa. Miettiessä, mikä asia vaatii hoitotyössä välittömän huomion, ja mikä voi vielä odottaa. Joskus potilaan inhimillisen kärsimyksen edessä sanat yksinkertaisesti loppuvat. Silloin on lupa olla vain hiljaa hänen vieressään, ehkä koskettaa vähäeleisesti tai halata.

Pikkuhiljaa maailma on kuitenkin muuttumassa äänekkäämmäksi. Työnantajan vaatimukset ja hoitotyön kierrokset ovat nousseet. Hoitolaitoksista tehdään yhä suurempia keskittymiä, jolloin melusaasteen merkitykseen hoidettavan toipumisessa on kiinnitettävä yhä tarkempaa huomiota. Nyt olemme alkaneet reagoida yhä enemmän äänekkyyteen, ja esimerkiksi lisääntyvä aggressiivisuus haastaa hoitajat reagoimaan ympäristöönsä uudella tavalla.

Äänekkyyden ja kovuuden maailmassa voidaan virheellisesti ajatella, että hiljaa olevalla on kaikki hyvin. Sairaalla ei ole väliä, kun hän ei valita mistään tai saa suutaan auki heti, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Hektisessä hoitoympäristössä hiljaisuus voidaan tulkita vaarallisen helposti myöntymisen merkiksi.

Hiljaisuuden ääreen hakeutumisella on puheliaallekin ihmiselle tärkeä merkitys. Se on keino pyrkiä tasapainoon itsensä ja toisten kanssa. Pysähtyminen arjessa on tärkeää oman terveyden vuoksi ja oman voinnin tarkastamiseksi. Sen pohtimiseksi, mitä itselle ihan oikeasti tänään kuuluu ja miten omaan vastaukseen olisi parasta suhtautua.

Hyvä suhde itseen ja sisäisen puheen kuuntelemiseen ovat avaimia vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Hiljaisuuden harmonisoivan vaikutuksen omalle hyvinvoinnille huomaa parhaiten kaoottisten tilanteiden tai työpäivien jälkeen. Kokemus on sama, ja yhtä tärkä, niin autettavalle kuin hänen auttajalleen.

Lue myös: Arvokas hoitotyö ei kuulemma tuota mitään.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä

 

Mainos
Mainos