Liiallinen niukkuus on oravanpyörän alku ja loppu

Kuvateksti
Kuva: Unsplash

Helsingin Sanomat julkaisivat viikonloppuna artikkelin, joka kertoi niukkuudesta Suomessa. Juttua varten HS oli saanut yli neljätuhatta kyselyvastausta liittyen niukkuuteen, vähävaraisuuteen ja köyhyyteen. Tutkija Sakari Kainulainen kommentoi Helsingin sanomien mukaan, ettei ole aiemmin törmännyt tutkimuksissa yhtä valtavaan vihan ja itsetuhon määrään.

Myös ylikomisaario Jussi Huhtela twiittasi mediassa esillä olleesta köyhyyden aiheuttamasta toivottomuudesta. Hän kertoi, että muutamassa päivässä Uudenmaan alueella oli ollut 47 itsemurhayritystä tai sen uhkaan liittyvää poliisitehtävää. Köyhyyden taustalla on hänen mukaansa myös toivottomuutta ja pahoinvointia.

Sairaanhoitajana olen vuosikausia työskennellyt onnellisen suomalaisen tehoyhteiskunnan takapihalla, jossa muun muassa poliisi on tullut tutuksi työkaveriksi. Siksi puheet köyhyydestä, osattomuudesta, sekoamisen pelosta ja itsemurha-aikeista eivät valitettavasti yllätä minua, eivätkä varmasti poliisiakaan. Suhteellisessa köyhyydessä elää Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan noin 16 prosenttia suomalaisista eli 660 000 henkilöä. Luku saa usein koskettavalla tavalla ihmiskasvot ja elämäntarinan mielenterveyden akuuttihoitotyön arjessa.

Millaisia liiallisessa niukkuudessa elävien kokemukset sitten ovat? Ne ovat pärjäämättömyyttä ja raivoa siitä, että pitäisi nyhjäistä tyhjästä asioita, kuten ravitsevaa ruokaa tai lapsen kaverisynttärit. Yllätysmeno, kuten matkapuhelimen rikkoutuminen, syöksee kädestä suuhun -talouden raiteiltaan. Osalla on sellainen määrä velkaa, että toivoa tai valoa ei tunnelin päässä näy. Niukkuus rikkoo myös ihmissuhteita ja hajottaa perheitä.

Lisäksi köyhyys ja liiallinen niukkuus periytyvät. Silloin kotona ei ole ollut varaa ylimääräiseen, eikä aina välttämättömäänkään. Monella köyhän perheen lapsella on kokemuksia koulukiusaamisesta ja syrjityksi tulemisesta. Tarvittava minimi kasvaa vuosi vuodelta, mutta kasvavatko niukasti eläville perheille kuuluvat tuet, mahdollisuudet rikastua tai työstä saatava palkka samassa suhteessa? Peruselämä kun vaatii aina perusmäärän euroja. 

Monella tapaa tehokkuus ja säästötavoitteet ovat menneet yli inhimillisen sietorajan monen työssäkäyvänkin silmin katsottuna. Yhä useampi kitkuttelee jo kahden matalapalkkatyön loukussa. Silloin ei uskalleta enää unelmoida, jakseta toivoa parempaa, ja stressitilasta tulee jatkuva arkinen vieras. Jollei hukkuva saa riittävästi tukea rankkaan elämäntilanteeseen, alentunut mieliala ja pätkivä muisti ovat vain alkusoittoa. Pian ihminen lamaantuu ja alkaa epäillä kykyään tehdä mitään oikein.

Voidaan puhua spiraalimaisesta kierteestä, jonka liiallinen niukkuus ja varattomuus elämässä aiheuttaa. Se huuhtoo helposti mukaansa kaikki valonpilkahdukset, kuten parisuhteet, lasten tapaamiset, työhaastattelut, opiskelumahdollisuudet, asunnot ja toimintakyvyn. Silloin ei osaa edes toivoa kovin kummia, jottei pety. Toivelistalla on usein joku joka aidosti kuuntelisi, auttaisi arkisissa vastoinkäymisissä tai antaisi mahdollisuuden levätä ja toipua edes muutaman viikon.

Väitän, että kokemukset itsensä tuhoamisesta kasvavat, jos hektinen elämänmeno vielä tästä kiihtyy. Samoin käy, jos työelämän vaatimuksia vielä kasvatetaan, jonka seurauksena yhä useampi putoaa pois oravanpyörästä. Myös vallan ja ostovoiman kasaantuminen pienen vähemmistön käsiin on tuhoisaa meille kaikille. Sen tietäisimme historiasta, jos kollektiivinen muistimme ei olisi näin lyhyt.

Kenellä on vaikkapa halua ja varaa tehdä useampia lapsia tähän maailmaan? Aika harvalla, koska syntyvyys on Suomessa ennätysvähäistä. Ja kas kummaa, siihen ei poliitikon ideoimat synnytystalkoot ole auttaneet. Epävakaat olosuhteet tekevät ihmisistä epävakaita ja epärehellisiä omaan napaan tuijottajia. Se saa riskeeraamaan, koska vain lottovoitto korjaisi elämän. Eikä heitä voi siitä syyttää. Vatsa täynnä on helppo ajatella olevansa demokraattinen, inhimillinen ja avulias. Ja tuuppia köyhät pois silmistä metsiin poimimaan sieniä ja marjoja henkensä pitimiksi.

Selviytymismoodiin käpertyminen muokkaa ihmisestä entisen itsensä varjon. Ei ole väliä sillä, miten paljon silloin kuluu päihteitä, jos se antaa edes hetkeksi pakopaikan sietämättömästä todellisuudesta ja arvottomuuden kokemuksista. Myös mielen ja kehon yhteispeli häiriintyy ja hajoaa helposti, suojatakseen liiallisesta niukkuudesta kuihtunutta kehoa ja ajattelevan mielen rippeitä. Sietämätön niukkuus ja köyhyys ovat huippuun hiotun oravanpyörän alku ja loppu. Siksi meidän jokaisen tulisi pyrkiä kaikin inhimillisin keinoin lievittämään ja estämään niitä muistaen, että meillä jokaisella on jakamaton ihmisarvo.

Lue myös: Hyvä köyhä.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.