Mestarivalmentaja Jukka Jalosen opeilla hoitotyön Mörkö

Kuvateksti
Kuva: Unsplash

Suomalaiset keikkuvat jo toista vuotta peräkkäin kansainvälisen onnellisuusvertailun kärjessä. Jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen sitä ei epäile enää kukaan. Legendaarisella päävalmentajalla, Jukka Jalosella, on taito saada pelaajat loistamaan. Hänellä olisi annettavaa myös hoitotyön tiimeille.

Mestarivalmentajan menestys kiteytyy kahteen asiaan, sietämiseen ja intohimoon. Sietäminen on arjessa puurtamista vaikeissakin tilanteissa. Intohimo on paloa lajia kohtaan. Jalosen huippujoukkueella ei voi olla vain yhtä tapaa pelata. Joukkuetta johdetaan ja peliä pelataan tilanteen vaatimalla tavalla, ei vain ennalta sovittujen tiukkojen ohjeiden mukaan. Näin tulee olla myös hoitoalalla.

Hoitotyön joukkue vaatii johtamisen lisäksi myös valmentamista. Tarvitaan hoitotyön Jalosia, joilla on vahva näkemys hoitoalasta ja parhaasta mahdollisesta hoitotyöstä. Kuuntelijoita, jotka antavat vastuuta, mutta tekevät päätökset itse. Se vaatii, että jokainen hoitaja tietää, miksi jotain kentällä tehdään tai tapahtuu.

Jalosen tavoin hoitotyön johtajan tulee tehdä oikeanlaiset roolitukset ja osoittaa taktisia ratkaisuja, mutta myös opettaa niiden merkitys hoitajilleen. Menestyksen avaimia ovat asioiden perustelu, keskusteleminen, rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja sovitteleminen. Hyvin hoidettuna näillä opeilla syntyy luottamusta, kunnioitusta ja uskottavuutta. Silloin sekä hoitotyön johtaja että hoitaja ymmärtävät, miten roolinsa voi ansaita näyttämällä osaamisensa.

Mutta.

Jalosta on ilmeisen pitkään ärsyttänyt yksilökeskeisyyden korostaminen jääkiekossa, ja laajemminkin yhteiskunnassa. Hänen valmennusfilosofiassaan yksilö on joukkuetta varten. Yksilön on ymmärrettävä pelin henki ja maalin tekemisen tärkeys. Yksi ammattimaisen toiminnan merkki on, että hyvä ammattilainen auttaa pelikaveria tulemaan paremmaksi tekemisessään.

Esimerkiksi pelaajien kuppikunnilla ei ole merkitystä sille, miten kentällä joukkueena suoriudutaan. Siksi pelaajaklikit on jätettävä pukukoppiin tai vapaa-ajalle. Jos pelaaja esimerkiksi siirretään sivuun jostain tehtävästä, niin sitä ei tehdä henkilökohtaisista syistä häntä vastaan. Jokaisen on ymmärrettävä, että syy on puhtaasti pelillinen.

Tärkein oppi Jaloselta on, miten joukkue hitsataan nöyrästi, rohkeasti ja yhdessä tekemälle saumattomasti yhteen. Kovaa pelattaessa pelkkä hyvä fiilis ja sitoutuminen eivät riitä. Siksi valmentajalla on vapaus sanoa niin pukukopissa kuin medialle joukkueessa olevan yksilöitä, jotka pystyisivät pelaamaan vieläkin paremmin. Ja tulosta syntyy.

Hoitotyöhön toivoisi jääkiekosta myös sitä huippufiilistä, mikä seuraa maalinteon tai laukausten torjumisen jälkeen. Riemunkiljahduksia, Mörkö-biisejä, onnesta tasajalkaa pomppimista ja me-tehtiin-se ylpeyttä. Kentällä ja kentän laidalla nähtävää selkään taputtamista ja kaverin kehumista on hoitoalalla tuskin liikaa. Hoitoala kaipaisi myös koko kansan rakastamia hoitotyön vaikuttajia. Sisar Hento Valkoisen sijasta, ja päävalmentaja Jukka Jalosen opeilla, yksi heistä voisi olla vaikkapa hoitotyön oma Mörkö.

Lue myös: Huipputyypin rekrytointi onnistui! Entä perehdytys? 

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä