Kuva: Canva

Sairaanhoitajana julkisessa hölynpöly keskustelussa

Sairaanhoitajana en aina tunnista itseäni tai hoitajakollegoitani julkisesta hölynpöly keskustelusta. Oletetaan vaikkapa, että olen kutsumusammatissani. Höpö höpö. Olen ylpeä työstäni ja teen hoitotyötä ansaitakseni elantoni.

En tee keikkasairaanhoitajana töitä minkäänlaisesta kutsumuksesta ketään kohtaan. En yhtään sen enempää kuin koulutan, teen sisällöntuotantoa tai kirjoitan artikkeleita ja tietokirjoja. Työotettani kuvaa pikemminkin intohimoisuus ja halu tehdä työni mahdollisimman hyvin.

Usein näen myös julkista keskustelua siitä, miten hoitajat istuvat huvikseen kahvihuoneessa tai kansliassa. On hölynpölyä olettaa ykskantaan, että istuva hoitaja olisi jollain tavoin huono tai toimeton hoitaja.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

On lukuisia syitä, miksi hoitaja istuu tietokoneella tai taukohuoneessa. Monelle voi tulla yllätyksenä, miten raskasta hoitotyö on ja paljonko se vaatii organisointikykyä ja ajatustyötä.

Käsi sydämelle nyt.

Moniko tekee jokaisen työpäivän alansa asiantuntijana ilman yhtäkään luovaa taukoa työsuoritteiden välissä? Kuinka moni laskee tekevänsä työvuorostaan joka ikisen minuutin tuottavaa työtä? Veikkaan, että aika harva. On ala sitten mikä tahansa.

Pahimmat mokat sattuvat hoitotyössä silloin, kun aikapaineesta ja potilastsunamista yritetään selvitä pakkotahtinopeudella. Yleensä lopputulos on turhaa säätämistä. Tehokkuus, tarkkuus, keskittyminen ja työmotivaatio kärsivät.

Olen tehnyt ehdottomasti eniten hoitovirheitä niinä työpäivinä, kun riittävät tauot ja lukuisista työtehtävistä palautuminen on ollut mahdotonta. Kukapa ei haluaisi sairaana hoitajaa, joka on pitänyt taukonsa. Istunut hetkeksi alas ennen hoitotoimiin ryhtymistä ja tutustunut tarkasti potilaansa tilaan. Suunnitellut sen perusteella parhaan mahdollisen tavan hoitaa juuri häntä.

Törmään myös julkisiin mielipiteisiin, miten iloisilta ja ystävällisiltä vaikuttaneet hoitajat valittivat työpaikallaan turhasta. Sellaisiin kommentteihin vastaan kahdella tavalla. On osa ammattitaitoa tehdä työnsä ystävällisesti ja iloisesti, vaikka sisällä kuohuisi. Ei ole potilaan vika, etteivät hoitoalan resurssit, palkkaus ja työolosuhteet ole kunnossa.

Se, mikä yhdestä voi tuntua turhalta, voi olla toiselle käänteen tekevän tärkeää. Siksi turhaksikin koettua valittamista kannattaa erityisesti hoitotyön johdossa kuunnella herkällä korvalla. Hoitajien selkänahasta on säästetty, toteutettu tehokkuusvaatimukset ja hoidettu puutetyövuorot. Sitä on jatkunut 90-luvun lamasta asti. Ei ihme, jos hoitajien suusta kuulee hoitojonojen kasvaessa välillä valitusta ja alanvaihtohaikailuja.

Olen työskennellyt niissäkin työpaikoissa, joissa keskitytään hoitotyöhön suu viivana. Ei ole paljon läppä lentänyt, mutta työt ovat hoituneet enemmän kuin mallikkaasti. Toisissa työpaikoissa on oltu tyytyväisiä hoitajien työolojen kehitykseen, toisissa ei. Saman yksikön sisällä toinen hoitaja valittaa ja toinen ei. Ulkoapäin toimintaa ja hoitajia katsoessani en olisi sitä arvannut.

Miten turhaa tai tarpeellista hoitotyön epäkohdista tai sujumisesta ääneen puhuminen on? Sitä on vaikea sanoa. Varmaa on se, että asiayhteydestä irrotetun asian ruotiminen yksipuolisesti julkisessa keskustelussa on hölynpölyä. Ihan yhtä hölmöä kuin todeta vaikkapa sote-uudistuskeskustelussa hoitajan olevan yksityisellä sektorilla tuottava ja julkisella puolella lähinnä menoerä.

Lue myös: 5 syytä, miksi hoitajat pakenevat hoitoalalta

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Mainos
Mainos