Kuva: Canva

Sairaanhoitajana julkisessa hölynpöly keskustelussa

Sairaanhoitajana en aina tunnista itseäni tai hoitajakollegoitani julkisesta hölynpöly keskustelusta. Oletetaan vaikkapa, että olen kutsumusammatissani. Höpö höpö. Olen ylpeä työstäni ja teen hoitotyötä ansaitakseni elantoni.

En tee keikkasairaanhoitajana töitä minkäänlaisesta kutsumuksesta ketään kohtaan. En yhtään sen enempää kuin koulutan, teen sisällöntuotantoa tai kirjoitan artikkeleita ja tietokirjoja. Työotettani kuvaa pikemminkin intohimoisuus ja halu tehdä työni mahdollisimman hyvin.

Usein näen myös julkista keskustelua siitä, miten hoitajat istuvat huvikseen kahvihuoneessa tai kansliassa. On hölynpölyä olettaa ykskantaan, että istuva hoitaja olisi jollain tavoin huono tai toimeton hoitaja.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

On lukuisia syitä, miksi hoitaja istuu tietokoneella tai taukohuoneessa. Monelle voi tulla yllätyksenä, miten raskasta hoitotyö on ja paljonko se vaatii organisointikykyä ja ajatustyötä.

Käsi sydämelle nyt.

Moniko tekee jokaisen työpäivän alansa asiantuntijana ilman yhtäkään luovaa taukoa työsuoritteiden välissä? Kuinka moni laskee tekevänsä työvuorostaan joka ikisen minuutin tuottavaa työtä? Veikkaan, että aika harva. On ala sitten mikä tahansa.

Pahimmat mokat sattuvat hoitotyössä silloin, kun aikapaineesta ja potilastsunamista yritetään selvitä pakkotahtinopeudella. Yleensä lopputulos on turhaa säätämistä. Tehokkuus, tarkkuus, keskittyminen ja työmotivaatio kärsivät.

Olen tehnyt ehdottomasti eniten hoitovirheitä niinä työpäivinä, kun riittävät tauot ja lukuisista työtehtävistä palautuminen on ollut mahdotonta. Kukapa ei haluaisi sairaana hoitajaa, joka on pitänyt taukonsa. Istunut hetkeksi alas ennen hoitotoimiin ryhtymistä ja tutustunut tarkasti potilaansa tilaan. Suunnitellut sen perusteella parhaan mahdollisen tavan hoitaa juuri häntä.

Törmään myös julkisiin mielipiteisiin, miten iloisilta ja ystävällisiltä vaikuttaneet hoitajat valittivat työpaikallaan turhasta. Sellaisiin kommentteihin vastaan kahdella tavalla. On osa ammattitaitoa tehdä työnsä ystävällisesti ja iloisesti, vaikka sisällä kuohuisi. Ei ole potilaan vika, etteivät hoitoalan resurssit, palkkaus ja työolosuhteet ole kunnossa.

Se, mikä yhdestä voi tuntua turhalta, voi olla toiselle käänteen tekevän tärkeää. Siksi turhaksikin koettua valittamista kannattaa erityisesti hoitotyön johdossa kuunnella herkällä korvalla. Hoitajien selkänahasta on säästetty, toteutettu tehokkuusvaatimukset ja hoidettu puutetyövuorot. Sitä on jatkunut 90-luvun lamasta asti. Ei ihme, jos hoitajien suusta kuulee hoitojonojen kasvaessa välillä valitusta ja alanvaihtohaikailuja.

Olen työskennellyt niissäkin työpaikoissa, joissa keskitytään hoitotyöhön suu viivana. Ei ole paljon läppä lentänyt, mutta työt ovat hoituneet enemmän kuin mallikkaasti. Toisissa työpaikoissa on oltu tyytyväisiä hoitajien työolojen kehitykseen, toisissa ei. Saman yksikön sisällä toinen hoitaja valittaa ja toinen ei. Ulkoapäin toimintaa ja hoitajia katsoessani en olisi sitä arvannut.

Miten turhaa tai tarpeellista hoitotyön epäkohdista tai sujumisesta ääneen puhuminen on? Sitä on vaikea sanoa. Varmaa on se, että asiayhteydestä irrotetun asian ruotiminen yksipuolisesti julkisessa keskustelussa on hölynpölyä. Ihan yhtä hölmöä kuin todeta vaikkapa sote-uudistuskeskustelussa hoitajan olevan yksityisellä sektorilla tuottava ja julkisella puolella lähinnä menoerä.

Lue myös: 5 syytä, miksi hoitajat pakenevat hoitoalalta

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Kommentit

Käyttäjän TUULA ALA-AHO kuva

Hyvä kirjoitus ja on tärkeää nostaa näitä ammattilaisten omia tuntoja esille muiden keskustelijoiden rinnalle. Mielestäni sairaanhoitajan työtä ei tee myöskään huonommaksi se, että kokee olevansa kutsumusammatissa, vaan se on hyvä lisä vaativassa työssä, missä on laitettava itsensä likoon jokaisessa kohtaamisessa. Kutsumus ei myöskään vähennä professionaalista otetta tai arvoa ammattilaisena, vaikka toki voi joskus lisätä kuormitusta, koska useinkaan työtä ei pysty tekemään niin hyvin kuin tietää, että pitäisi ja olisi tarvetta tehdä.

Koska olen pitkään tehnyt perustason sairaanhoitajan työtä erikoissairaanhoidossa ja omaan myös mielestäni jonkinlaisen kutsumuksenkin ja ilman sitä tuskin olisin kaikkea työhön ja olosuhteisiin liittyvää jaksanutkaan, uskallan väittää että kutsumus voi olla myös voimavara.

Kutsumusta tai intohimoa tehdä työnsä hyvin ei kuitenkaan pitäisi yhteiskunnan tai työnantajien käyttää hyväkseen, mitä ikävä kyllä tämän sairaanhoitajapulan kourissakin vielä tapahtuu ja sitä täytyy suuresti kummastella.

Kutsumus, intohimo, asiantuntijuus, elanto tai mikä liekään on ohjaavana sairaanhoitajan työssä, tärkeää olisi nyt tätä professiota nostaa kaikin keinoin eikä sitä tee kukaan muu kuin sairaanhoitajat itse. Tähän liittyy myös asiallinen palkkaus, jonka tarvetta ei mielestäni myöskään kutsumus sulje pois.

Sairaanhoitajat ovat ammattiryhmä, joka harvoin turhasta valittaa, vaan päinvastoin kestää enemmän kuin olisi kenenkään näkökulmasta järkevää ja näin on varmaan yleisesti koko terveydenhuollon alalla. Asiantuntijuus ja osaaminen ja keinot toimia myös kriisitilanteissa tuovat velvoitteen toimia eturintamalla sinne vaadittavilla keinoilla, joita ovat rautainen osaaminen, empatia, teräksinen paineensietokyky, joustavuus, yhteistyökyky ja organisointi-/priorisointikyky näin joitakin mainitakseni ja velvoite voi joskus kääntyä myös toimijaa vastaan.

Ihmisten kanssa työskentely ei myöskään ole työtä, jota voi tehdä täysipainoisesti ilman taukoja kovinkaan pitkään uupumatta ja tämäkin on aivan arjessa ja myös tutkimuksilla osoitettu. Toisia voi auttaa vasta kun itse voi hyvin tai ainakin keskinkertaisesti ja siihen kuuluu myös palautuminen niin työaikana kuin työajan ulkopuolellakin.

Kansliassa ja tietokoneella istuminen kuuluu työhön, koska työ sisältää jatkuvaa tiedon hankkimista, tiedon analysointia ja kokonaisuuksien hallintaa ja tiedon tuottamista, joten olisi kummallista, jos sairaanhoitajat eivät koneella työvuoroissaan istuisi, siitä huolestuisin enemmänkin. Tätä ei vain ole kunnolla sen kummemmin sairaanhoitajien kuin muidenkaan terveysalan ammattilaisten työn resursoinnissa huomioitu.

Nyt on aika sairaanhoitajien ja nimenomaan perustehtävätasolla toimivien sairaanhoitajien nousta tuomaan esille osaamistaan ja vaatimustaan kunnolliselle palkkaukselle ja tätä soisi myös ammattiyhdistysliikkeiden ja yhteiskunnan päättäjien tukevan, jotta turvataan hyvä hoito myös tulevaisuudessa.

Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Hyvin kirjoitettu. Olen samaa mieltä erityisesti siitä, että hoitajan mahdollinen kutsumus, hyvät työolot ja hyvä palkka eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.

Mainos
Mainos