Työharjoittelupaikka kiven alla

Kun avoimet työharjoittelupaikat tulivat Jobiiliin, olin ensimmäisessä työharjoittelussani vasta toista päivää. Miten olisin voinut tietää, minne minun mahdollisesti kannattaisi hakeutua tai minne edes toivoisin pääseväni, kun olin tutustunut käytännön hoitajan työhön vasta vajaan 10 tunnin ajan?

Kuva: Unsplash / Marcelo Leal

Viimeisen viikon olen maannut flunssassa kotona, surffannut netissä ja miettinyt kuumeisesti, mistä taion itselleni sisätautien työharjoittelupaikan huhti–toukokuulle 2022. 

Kun avoimet työharjoittelupaikat tulivat Jobiiliin, olin ensimmäisessä työharjoittelussani vasta toista päivää. Olisin toki saanut mennä kesken aamun nettiin seuraavaa harjoittelupaikkaa varaamaan, mutta ajatus siitä tuntui omituiselta. 

Miten olisin voinut tietää, minne minun mahdollisesti kannattaisi hakeutua tai minne edes toivoisin pääseväni, kun olin tutustunut käytännön hoitajan työhön vasta vajaan 10 tunnin ajan?

Lisäksi olin jo etukäteen kuullut, että parhaat paikat – mitä ne sitten ovatkaan – menevät sekunneissa. Koska halusin keskittyä ensimmäisen työharjoitteluni toiseen päivään ja myös rauhassa etsiä harjoittelupaikkaa, päätin aloittaa paikan etsinnän myöhemmin. 

Jobiili on ollut pieni pettymys. Edes samana iltana siellä ei ollut enää oikeastaan mitään itselleni sopivaa saatavilla. Paikkoja ei löydy, vaikka kuinka päivitän selaintani ja hion CV:täni järjestelmässä. 

Kaikki pääkaupunkiseudulla kyseisenä aikana vapaana olevat sisätautien harjoittelupaikat ovat vain loppuvaiheen opiskelijoille, eivät kaltaisilleni keltanokille. On siis avattava sähköposti ja otettava puhelin käteen, häirittävä osastojen vastaavia kesken kiireisen työpäivän asialla, joka on konkretiaa vasta kuukausien kuluttua. 

Toki voisin lähteä pääkaupunkiseudulta kauemmas työharjoitteluun. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa paikkoja on avoinna runsaasti, ja olen sitä mieltä, että myös minun on hyvä tehdä jokin harjoitteluistani mieluiten mahdollisimman kaukana kotoa. 

Mutta vielä ensimmäisenä opiskeluvuotenani pysyttelisin mieluiten kotikulmilla. Lisäksi viikkokausiksi pois kotoa perheen luota lähteminen ei ole helppoa, ja vaatii säätämistä. Puolisoni ja 11-vuotias kuopukseni, joka on kolmesta tyttärestäni ainoa vielä kotona asuva, pärjäisivät kyllä ilman minua. 

Eniten mietityttää, millä rahoittaisin työharjoitteluni. Ei nimittäin riitä, että saisin maksettua työharjoittelusta aiheutuneet kulut – kuten vaikka matkakulut ja harjoittelun aikaisen asumisen. Minun on yhtä lailla maksettava asumiseen liittyvät kulut myös kotona Helsingissä, olisin sitten työharjoittelussa Rovaniemellä tai vaikka Maarianhaminassa. Ja ne kuluthan rahoitan tekemällä töitä opintojen ohella. 

”Onko sun työharjoittelu palkallinen?” kuului kysymys Instagramissa. 

Kysymys sai minut tutkimaan, että toden totta, monella alalla, kuten liiketaloudessa tai tekniikan alalla, ammattikorkeakoulun työharjoittelu todella voi olla palkallinen. Mutta kun kyse on sosiaali- ja terveysalan tai vaikkapa kulttuurialan työharjoittelusta, korvausta ei ole tapana maksaa. Esimerkiksi poliiseilla tilanne on toinen, työharjoittelun aikana he saavat nuoremman konstaapelin palkkaa, mikä on reilut 1500 euroa kuukaudessa. 

”Että rakkaudesta lajiin. Opetetaan myös matalaan tulotasoon heti.” vastasi Instagram-seuraajani viestiini.

Naurahdin ääneen vastausta lukiessani, koska näinhän asia tuntuu juuri olevan. Vastaus huvitti, vaikka työharjoittelupaikan hakeminen on mielestäni verrattavissa työpaikan hakemiseen, eikä ole naurattanut itseäni ollenkaan.

Kilpailu on kovaa ja paikan saanti haastavaa, jos ei satu olemaan Jobiilissa juuri oikealla hetkellä salamannopeiden sormien kera.