Unsplash: Artem Bryzgalov

Mikä saa sinut lähtemään hoitotyöhön tänäänkin?

Työohjaajana puhun usein ohjattavieni kanssa motivaatiosta. Se on kiehtova aihe. Motivaatio verhoutuu välillä erilaisten pienempien asioiden alle mutta kulkee mukana ohjauksessa yhtenä perustavanlaatuisena juurisyynä.

Mikä on se liikkeelle paneva voima, joka saa ihmisen lähtemään aamuvarhaisella töihin? Millä ihmeellisellä voimalla valvotaan vuosikausia yövuoroja? Ja mikä saa ihmisen jaksamaan aina vaan ja uudestaan pyhäpäivät ja aattoillat huonolla korvauksella?

Osallistuin tällä viikolla webinaariin, jossa yhtenä aiheena käsiteltiin motivaatiotekijöitä hoitotyössä. Luennolla, joka perustui lopputyöhön, listattiin muun muassa motivaatiota lisääviä tekijöitä. Niitä olivat potilastyön luonne, kollegoiden merkitys, rahallinen korvaus, sairaanhoitajan ammatin ulottuvuudet ja arvostus työpaikkaa kohtaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Allekirjoitan melkein kaiken tuosta listasta itsekin. Palkkaa olisi tietystikin syytä saada paremmaksi, mutta tänä konkurssien, lomautuksien ja yt-neuvottelujen aikana säännöllinen kuukausipalkka tuntuu kyllä mukavan turvalliselta asialta. Työkaverit ovat minullekin työn ehdoton suola. Samanhenkisten ihmisten eli samanlaisen arvopohjan omaavien kollegojen kanssa työnteko on antoisaa. Tämä kerrotaan usein myös työnohjauksissa ehdottoman tärkeäksi osaksi työhyvinvointia. Kollegiaalisuus kiteytyy myös yhdeksi tärkeäksi työilmapiirin perusrakenteeksi, joten työkavereilla on merkitystä.

Mikä sitten heikentää motivaatiota hoitotyössä? Luennolla mainittiin huono työilmapiiri ja työyhteisö, potilastyön tuomat haasteet, työn ulkoiset tekijät, kuten vuorotyö, sekä eettinen kuormitus. Lähijohtamisen ongelmista terveydenhuollon alalla on puhuttu jo kauan, ja se vaikuttaa ammattilaisen työpäivään ilmapiirin kautta. Kun tehokkuusvaatimukset ja rahavirrat ohjailevat työn kulkua, eettiset ongelmat astuvat kuvioon mukaan. Eettiset ongelmat työssä sotivat usein hoitajan arvomaailmaa vastaan ja uuvuttavat työn tekijän.

Usein työnohjauksissa palataan siihen, miten perustyö – potilaat – ovat hoitotyössä sitä parasta, mutta myös pahinta. Lisääntynyt aggressiivisuus sekä väkivalta hoitotyön tekijöitä kohtaan, potilaiden kyvyttömyys tai haluttomuus sitoutua hoitoon ja moniongelmaisten potilaiden hoidon koordinoinnin ongelmat syövät hoitajaa. 

Yleinen kokemus alan arvostuksen puutteesta kalvaa ammattilaisia. Ja ihan syystä. Arvostuksen tulisi näkyä rahana, sillä sehän tätä maailmaa pyörittää. Tästä syystä talojen ja siltojen valaisemiset eri värein tuntuvat monesta hoitajasta aika yhdentekevälle, jopa ärsyttävälle. Tiedämme kyselyiden perustella sen, että iso osa hoitoalalla työskentelevistä harkitsee alanvaihtoa. Nämä harkinnat ovat lisääntyneet ja vahvistuneet kuluneen vuoden aikana. Motivaatiotekijät alkavat siis hiljalleen kulua loppuun. 

Työn merkityksellisyys on asia, joka motivoi suurinta osaa ihmisiä. Tänä kuluttavana pandemia-aikanakin työn merkityksellisyys on juuri se asia, joka on korostunut monen sosiaali- ja terveysalalla työskentelevän mielessä. Työmme merkitys on nyt kaikkien nähtävillä. Olemme tarpeellinen, viime keväänä jopa yhteiskuntamme pystyssä pitävä ala. 

Onko tämä merkityksellisyyden kokemus se viimeinen motivaatiotekijä, joka pitää huteran korttitalomme vielä pystyssä?

 

Mainos
Mainos