Sokkivaiheelle on Rauhalan mukaan tyypillistä, ettei sitä pysty itse kontrolloimaan. Jos itsehavainnointi ja reflektointikyky toimii, voi ymmärtää olevansa sokissa. Yleisempää kuitenkin on, että vieressä olevat ihmiset huomaavat tilan itseä helpommin.
”Jos itse tiedostaa sokkivaiheen, voi sanoa itselleen, että kaikki on hyvin ja keskittyä ihan vain hengittämiseen. Silloin pitää myös tyhjentää kalenterista kaikki, paitsi välttämätön. Työt ja esimerkiksi lapset hoidetaan, mutta moni muu velvollisuus voi odottaa”, Rauhala sanoo.
Sydänsuru voi vaikuttaa työtehoon. Jos tunneälykäs kollega tai esimies huomaa työkaverin työkäyttäytymisessä selkeää muutosta, kannattaa kysyä, mitä kuuluu.
”Sydänsurut voivat olla hyvin kipeitä, eivätkä kaikki halua puhua työpaikallaan näistä asioista. Liian utelias ei siis saa olla. Voi tehdä selväksi, että jos haluat puhua, olen tässä, mutta apua ei kannata tuputtaa.”
Jos kollegan henkilökohtaisessa elämässä myllertää, hänelle kannattaa antaa armoa: viikko tai pari voi mennä niin, että hän on poissaolevampi kuin yleensä. Se on ymmärrettävää.
Jos ihminen on toimintakyvytön, kyse voi olla traumaattisesta surusta, joka vaatii sairauslomaa. Ammattilaisen avusta voi olla hyötyä, vaikka ei sairasloman tarpeessa olisikaan.
Joskus jumittaa
Vaikka ero ravistelisi elämän uusiksi, pahin sokkivaihe ei yleensä kestä kovin kauan. Sokin jälkeen sydänsuruinen voi siirtyä puolustuskannalle. Se voi näkyä esimerkiksi niin, että ihminen haukkuu eron toista osapuolta tai alkaa mitätöidä tätä. Puheen tarve voi olla kova, mutta ulosanti voi olla jankkaamista ja vouhkaamista.
”Silloin ihminen ei ole vielä kosketuksissa suruunsa tai kykeneväinen olemaan surussaan. Hän ennemminkin kieltää koko asian. Selittäminen, kuten ’se sanoi sitä ja teki tätä’ voi sisältää paljon vihaa ja asian kieltämistä”, Rauhala kuvailee.
Ammatillisesti voi olla hyvinkin vahva, vaikka yksityiselämässä olisi vaikeaa.
Jotkut tuntuvat jäävän jumiin. Silloin he ärtyvät tai provosoituvat surua aiheuttaneesta henkilöstä jatkuvasti ja reagoivat menetykseensä yhä uudestaan. Jos tällainen tilanne jatkuu pitkään, tilanne voi muodostua läheisille ja kollegoille raskaaksi.
Työpaikalla on hyvä kiinnittää huomiota siihen, ettei kollega- tai esihenkilösuhteesta tule vahingossa liian terapeuttinen. Hyvässä työyhteisössä annetaan tukea ja ymmärretään, että kenen tahansa yksityiselämässä on välillä raskasta. Silti työpaikasta ei voi tulla kenenkään yksityiselämän kriisien jatkuva selvittelypaikka.
Tuttu työrooli tukee
Mutta miten ihmissuhdemyllerryksen keskellä oleva voi jaksaa työpaikalla, jossa on jatkuva kiire ja paljon asiakkaita, joilla kaikilla on omat murheensa? Miten tukea heitä, kun oma jaksaminen on koetuksella?
Ilona Rauhala huomauttaa, että työ voi myös auttaa jaksamaan.
”Sydänsurut eivät heikennä ammattimaisuutta. Tuttu työrooli, rutiinit ja ammattitaito ovat olemassa edelleen. Kun vetää päällensä ammattiroolin, ei joudu olemaan omana itsenään surujensa kanssa.”
Toisin sanoen: vaikka ihmisen henkilökohtainen puoli suree esimerkiksi jätetyksi tulemista, koko ihminen ei sure. Ammatillisesti hän voi olla hyvinkin vahva ja keskittyä työhönsä täysillä, vaikka yksityiselämässä olisikin vaikeaa.
Itseään voi myös lohduttaa ajatuksella, että ainakin minulla on hyvä työ, joka on tärkeää. Työstä voi saada ylpeyttä ja onnistumisen kokemuksia: olenpa minä hyvä tässä.
”Sydämen särkymisen jälkeen on hirveän olennaista jatkaa onnistumisia niillä osa-alueilla, jotka ovat ehjiä. Se kasvattaa itseluottamusta ja mahdollistaa ymmärryksen siitä, että minä tulen selviämään.”
Rauhala muistuttaa, että sydänsuruista selviää kyllä, sillä ihmiset ovat hyvin resilienttejä eli psyykkisesti selviytymiskykyisiä ja joustavia. Maailma on onnistuneita esimerkkejä täynnä.
”Ihmismieli on vahva: jos uskoo, että selviää, niin selviää. Sen sijaan ei ole hyödyllistä ajatella, että ei selviä. Toki hetkittäin sydänsuruisesta varmasti tuntuu siltä, mutta onko se rationaalisesti ajateltuna totta? Ei.”
Surullinen saa olla
Sydänsurujen kanssa on tärkeä kiinnittää huomiota palautumiseen, Rauhala huomauttaa.
On tärkeää nukkua pitkiä yöunia, jättää bilettämiset toiseen hetkeen ja unohtaa muut isot projektit, esimerkiksi koko varaston tavaroiden läpikäynti.
”Työ voi olla kävelysauva, joka pitää elämässä kiinni. Siksi jaksaminen työelämässä kannattaa priorisoida. Jos vetää itsensä liian tiukille ja romauttaa kaikki elämänsä osa-alueet, masentuu.”
Joissain vaiheessa ihminen tavallisesti pääsee kiinni suruunsa. Se tarkoittaa, että ihminen tunnistaa vihansa ja pettymyksensä alta todellisen tunteensa eli surun. Siitä alkaa tilanteen hyväksyminen.
Rauhalan mukaan se voi olla raskasta, koska ihminen herkistyy ja ymmärtää oman turvattomuutensa ja pelkonsa. Silloin riisutaan kova kuori, joka on peittänyt surun ja aletaan tuntea myötätuntoa itseä kohtaan.
”Silloin voi alkaa myös miettiä, mitä kaikkea hyvää loppunut ihmissuhde on tuonut. Meillä on lupa myös hyviin muistoihin, eivätkä ne koskaan häviä. Kun tiedostaa sen, alkaa itsekin hyväksyä, että saan olla surullinen.”
Ikävästä ei myöskään tarvitse koskaan luopua täysin. Saa itkeä, muistella ja kaivata.
”Sehän kertoo siitä, elämässä on ollut jotain hyvin tärkeää ja merkityksellistä, joka on koskettanut syvältä. Se on muistutus, että vastaavaan on mahdollisuus jatkossakin.”
Kokemusta rikkaampi
Sydänsurujen jälkeen elämä jatkuu.
”Suru yhdistyy osaksi omaa minäkuvaa: tällaista minun elämänpolullani tapahtui. Siihen voi liittyä anteeksiantoa, joka on valtavan vapauttavaa”, Ilona Rauhala sanoo.
Elämänilo alkaa palautua ja tulee mahdollisuus suuntautua uuteen.
”Elämään voi tulla uudenlaista kuplivuutta ja energiaa. Ihminen huomaa, ettei häntä enää väsytä yhtä paljon ja energia on palannut.”
Tässä vaiheessa ihminen voi huomata töissä, että olenpa taas saanut uusia eväitä asiakkaideni kohtaamiseen. Omat elämänkokemukset antavat peilipintaa ihmisten kanssa tehtävään työhön.
”Kun on kokenut inhimillisiä vaikeuksia, tietää, mitä tehdä, kun kohtaa samaa työssä. Toisinaan riittää empaattinen muistutus asiakkaalle, että kaikki järjestyy.”
Rauhala huomauttaa, että surun käsittely vie aina aikaa, mutta isonkin surun keskellä on toivoa ja mahdollisuuksia.
”Kuten meidän fysiikkammekin paranee haavoista ja monista muista vaivoista, niin tekee myös mielemme.”
Särkyneen sydämen oireyhtymä on yleistynyt
Sydän voi särkyä paitsi kuvainnollisesti, myös ihan oikeasti. Ääriesimerkki siitä on niin sanottu särkyneen sydämen oireyhtymä, jota kutsutaan myös japanilaisella nimellä takotsubo. Se on sydänkohtausta muistuttava äkillinen kohtaus, joka vaatii välitöntä sairaalahoitoa. Sen voi laukaista vahva tunnepitoinen kokemus tai järkytys kuten tieto läheisen äkillisestä menehtymisestä
”Kohtaus muistuttaa niin oireiltaan kuin löydöksiltään vahvasti sydäninfarktia. Meneillään oleva takotsubo-kohtaus näkyy ekg-muutoksina ja verikokeessa sydänmerkkiaineen nousuna. Nämä kaksi tutkimusta tehdään lähes poikkeuksetta päivystyksessä, kun potilaalla on rintakehän alueella tuntuvia oireita”, kertoo Sydänliiton ylilääkäri Anna-Mari Hekkala.
Reilun vuoden takaisen tutkimuksen mukaan särkyneen sydämen oireyhtymä on viime vuosikymmeninä yleistynyt erityisesti yli 50-vuotiailla naisilla.
Särkyneen sydämen oireyhtymän virallinen nimi on takotsubokardiomyopatia. Sitä voidaan epäillä sydämen ultraäänitutkimuksen perusteella, mutta lopullinen diagnoosi tehdään varjoainekuvauksella. Siinä nähdään tyypillinen liikehäiriö, mutta ei sepelvaltimon tukosta, joka puolestaan on aina sydäninfarktissa todettavissa. Lopullisen diagnoosin tekee kardiologi. Suomessa takotsubo-kohtauksia sattuu uutispalvelu Duodecimin mukaan noin 250 vuodessa.
Hekkala uskoo, että suomalaisessa terveydenhuollossa tunnistetaan kyllä takotsubo-kohtaus, kun sellainen tulee vastaan. Haasteita voi seurata akuuttivaiheen jälkeen.
”Monesti potilaat kotiutuvat epätietoisina tilanteestaan, eikä aina ole mahdollisuutta soittaa jälkikäteen tutkimukset tehneille ammattilaisille. Myöskään vertaistukea ei tarjota, vaikka se saattaisi olla ratkaisevan tärkeä elementti toipumisessa”, Heikkala sanoo.
Sydänliitolla on vertaistukipalvelu nettisivuillaan sydan.fi, jonka kautta potilas voi etsiä itselleen sopivaa vertaistukihenkilöä.
