12 väkivaltaisen parisuhteen varoitusmerkkiä

Henkistä parisuhdeväkivaltaa on vaikea tunnistaa. Tämä listaus perustuu väkivaltaisessa suhteessa eläneiden kokemuksiin.

Kuvateksti
Puolison mitätöinti, halventaminen ja solvaaminen ovat henkistä väkivaltaa. Kuva iStock.

1 Suhteen alku on tunnepitoinen ja etenee nopeasti vakavaksi. Puoliso todistelee, ettei voi elää ilman sinua.

2 Puoliso on omistushaluinen, vaativa ja mustasukkainen.

3 Kumppanisi on hyvin erilainen, kun paikalla on muita. Läheisesi pitävät häntä täydellisenä, mutta sinä olet varuillasi. Toisaalta puoliso saattaa nolata sinut muiden seurassa.

4 Puoliso tekee sinut itsestään taloudellisesti riippuvaiseksi.

5 Sinun täytyy koko ajan pyydellä anteeksi. Puoliso tulistuu pienistä asioista.

6 Puoliso vaatii seksiä rakkauden osoitukseksi.

7 Välttelet häpeän takia ystäviäsi ja sukulaisia etkä halua kertoa heille totuutta puolisosi käytöksestä.

8 Joudut olemaan varuillasi: opit huomioimaan kumppanisi mielialanvaihtelut ja elämään niiden mukaan.

9 Puolisosi uhkailee sinua tai läheisiäsi. Joudut opettamaan lapset olemaan häiritsemättä ja ärsyttämättä. Puoliso syyttää sinua käytöksestään.

10 Selität itsellesi, että väkivalta loppuu, kun lapset kasvavat tai talo on valmis.

11 Et enää huolehdi itsestäsi. Toivot ja pelkäät, että joku puuttuisi elämäänne.

12 Puolisosi on käyttäytynyt väkivaltaisesti aikaisemmissa suhteissaan. Hänen lapsuudenperheessään on ollut väkivaltaa.

www.turvakoti.netEnsi- ja turvakotien liitto

Lue myös:

Seurustelu muuttui painajaiseksi