Anu piti oikeuksistaan kiinni

Sairaanhoitaja Anu Lius sisuuntui kohtelustaan ja vei asian oikeuteen.

Kuvateksti
Sairaanhoitaja Anu Lius menetti työpaikkansa liikkeenluovutuksen yhteydessä. Kuva: Tomi Aho

Kaiken piti olla kunnossa, kun sairaanhoitaja Anu Lius vaihtoi työpaikkaa vuoden 2013 alussa. Kyse oli liikkeenluovutuksesta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja juuri perustetun Mäntänvuoren Terveyden välillä.

Anu sai uudelta työnantajaltaan tervetuliaiskirjeen ja tunnukset tietokoneelle.

On tapahtunut virhe, eikä sinun kuuluisi olla täällä töissä.

Kun Anu oli ollut töissä lähes kaksi viikkoa, palvelupäällikkö halusi yhtäkkiä keskustella kesken työpäivän. Hän sanoi Anulle, että on tapahtunut virhe, eikä hänen kuuluisi olla täällä töissä. Anu sai allekirjoitettavakseen työsopimuksen, joka päättyisi siihen päivään.

Anu soitti entiselle esimiehelleen, joka neuvoi olemaan allekirjoittamatta mitään. Tämän jälkeen palvelupäällikkö kehotti Anua jatkamaan työntekoa tavalliseen tapaan.

Seuraavan kerran asiaa käsiteltiin parin viikon päästä Mäntänvuoren Terveyden ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin edustajien kokouksessa. Mäntänvuoren Terveys oli sitä mieltä, että työsuhdetta ei ollut.
– Kuulin päätöksestä kello 13 iltapäivällä. Tyhjensin työhuoneeni järkyttyneenä. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta. Tunnin kuluttua olin jo kotimatkalla.

Automatkan aikana Anulle soitti sairaanhoitopiirin henkilöstöpäällikkö. Hän pahoitteli tilannetta ja tarjosi määräaikaisuutta Taysista. Myös Anun entinen esimies soitti ja tarjosi sijaisuutta erikoissairaanhoidosta Mäntän sairaalasta. Anu otti tämän työn vastaan – mutta ei jättänyt epäoikeudenmukaista kohteluaan siihen.

Anun työsuhde Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueella oli ollut määräaikainen, mutta vakinaistamisesta oli sovittu ylihoitajan kanssa suullisesti syksyllä 2012. Määräaikaisuudelle ei ollut edes laillisesti pätevää syytä: perusteeksi oli merkitty avoimen tehtävän hoito.

Mäntänvuoren Terveys perustettiin pikavauhtia vuoden 2012 lopussa. Anu kuvailee tammikuun alun tunnelmia sekaviksi. Muutos oli tapahtunut niin äkkiä, että kaikille ei ollut selvää, kuka on esimies tai missä oma työpiste sijaitsee.

Oli inhimillinen virhe, että nimi oli siirtyvien työntekijöiden listalla.

Jouduttuaan lähtemään uudesta työpaikastaan Anu otti ensin yhteyttä luottamusmieheen. Tehyssä hän asioi Tampereen aluetoimiston Toni Kuokan kanssa, ja myöhemmin asiaa hoiti lakimies Mirja Kinnunen.
– Halusin viedä asian eteenpäin, koska tunsin, että minua on kohdeltu väärin. Olen miettinyt, että me hoitajat olemme vähän liian kilttiä porukkaa.

Prosessi kesti kaksi vuotta. Kun vastapuoli kuuli, että asia on menossa käräjäoikeuteen, se ehdotti sopimista ja oli valmis maksamaan Anulle kolmen kuukauden palkan.

Se on työsopimuslain mukaan vähimmäiskorvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä.
– Olin melkein valmis sopimaan. Oli hetkiä, jolloin ajattelin, että eikö tämä koskaan lopu. Onko asia tämän väärtti, kun olin jo saanut vakituisen työn muualta? Öitä en ole valvonut, mutta juttu oli lähes päivittäin mielessä. En olisi varmaan jaksanut ilman Mirjaa. Hän kannusti minua ja piti hyvin ajan tasalla.

Käräjäoikeuden istunto pidettiin joulukuussa 2014. Se jännitti Anua melkoisesti.
– Onneksi pystyin kertomaan tarinani hyvin. Mirja ja lakimies Matias Nyman Tehystä olivat tukenani koko ajan. Päivä oli raskas, mutta onneksi tuomio tuli heti.

Oikeuden päätöksen mukaan Anu oli ollut vakituisessa työsuhteessa ennen liikkeenluovutusta, koska tästä oli sovittu suullisesti.

Asiasta kertoi oikeudessa Anun lisäksi sairaanhoitopiirin ylihoitaja.

Vastapuolen edustajien mielestä Anu oli työskennellyt määräaikaisena. Heistä oli inhimillinen virhe, että Anun nimi oli siirtyvien työntekijöiden listalla.

Mäntänvuoren Terveys joutui maksamaan Anulle irtisanomisajan palkan lomakorvauksineen, neljän kuukauden palkan työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä ja oikeudenkäyntikulut.
– Olen kiitollinen, että jaksoin viedä asian loppuun asti, mutta onneksi tämä on nyt ohi.

Mitä sanoo laki?

  • Liikkeenluovutus tarkoittaa tilannetta, jossa yritys tai yhteisö vaihtaa omistaja ja toiminta jatkuu.
  • Luovutettavaan kokonaisuuteen kuuluva työntekijä, jolla on luovutushetkellä työsuhde, siirtyy liikkeenluovutuksessa automaattisesti uudelle työnantajalle.
  • Luovuttaja ja luovutuksensaaja eivät voi sopia, ketkä työntekijät kuuluvat luovutuksen piiriin.
  • Työsopimus on vakituinen eli toistaiseksi voimassa oleva, jollei määräaikaisuuteen ole perusteltua syytä. Jos perusteltu syy puuttuu, sopimusta voidaan pitää vakituisena.
  • Työsuhteen tulkitaan jatkuvan, jos työnantaja antaa työn-tekijän jatkaa työtään sopimus-kauden päättymisen jälkeen.

Julkaistu Tehy-lehdessä 6/2015