Ensihoitajaopiskelija Juho Sattanen on entinen alppihiihtäjä ja nykyinen kilpapurjehtija. Miten ihmeessä tunturien kasvatista kuoriutui maailman ympäri purjehtiva kipparin luottopakki?
Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa etenee ryhmä hiihtovaeltajia. On maaliskuun loppupuoli, maisema on häikäisevän sinivalkoinen. Ympärillä kohoaa hiljaisia tuntureita.
Runsas kuukausi myöhemmin tämän porukan tavoittaa aivan toisenlaisista olosuhteista, mereltä Suomen etelärannikolla. Ärhäkkä kevättuuli nostattaa aaltoja, ja pärskeitä lentää purjeveneen kannelle. Tästä se kilpapurjehduskausi taas alkaa.
Tiimin todellinen koitos on edessä vuonna 2023, kun he osallistuvat kilpailuun, jossa purjehditaan maailman ympäri.
Yksi miehistön jäsenistä on Juho Sattanen, Kittilän kasvatti, jonka johdolla porukka hiihtovaelsi kevättalvella tunturiluonnossa. Juholta on turha kysyä, kumman valitset – tunturit vai meren. Hän on elementissään molemmissa.
Elämä on sattumia ja valintoja. Nuoreksi, 27-vuotiaaksi mieheksi, Juhon elämään mahtuu niitä jo kiitettävä määrä.
Juho syntyi Kuusankoskella, josta perhe muutti Kuopion ja Siilinjärven kautta Kittilään, Juhon isän synnyinseudulle.
Jos on liikunnallinen tenava ja asuu Kittilässä, on liki mahdotonta olla innostumatta talviurheilusta. Levi Ski Clubista ja Levin alppikoulusta tuli Juhon toinen koti. Valmennusporukassa hän treenasi alppihiihtoa eli syöksylaskua ja pujottelua tavoitteellisesti monta vuotta. Hän voitti pari nuorten suomenmestaruutta, mutta laji vei myös Eurooppaan harjoitusleireille ja kisamatkoille. Ensimmäisiin nuorten talviolympialaisiin hän osallistui 17-vuotiaana vuonna 2012.
Luonto on aina kiehtonut Juhoa. Euroopan reissuiltakin mieleenpainuvimmat muistot ovat luontokokemuksia.
”Alpeilla oli hienoja näkymiä: pieniä kyliä laaksojen sylissä, ympärillä auringonpaistetta ja metrin verran vitivalkoista lunta. Eihän upeampaa voi olla kuin kilpailla sellaisissa maisemissa.”
Juho naurahtaa, että alppihiihto Suomessa on suoraan sanottuna hankalaa. Aina on kylmää, tuulista ja pimeää. Suomalaisia tunturirinteitä jaksoi hinkata, kun oli ensin tankannut aurinkoa Alpeilla.
Alppihiihdosta ei kuitenkaan auennut kilpaurheilu-uraa. Vuonna 2018 Juho kilpaili viimeisen kisansa.
”Alppikoulun ja lukion jälkeen ei ollut – eikä ole edelleenkään – tarjolla oikein hyviä vaihtoehtoja, jos ei pääse maajoukkueeseen. Siinä on meillä Suomessa aikamoinen aukko.”
Osa jatkaa uraa yksin sponsoreiden tuella, osa hakee urheilustipendiä Yhdysvaltojen yliopistoihin. Juhokin haki. Hän sai stipendin Idahon yliopistoon, mutta ei lopulta lähtenyt.
Silloin Juho perusteli ratkaisuaan stipendin pienuudella. Jälkeenpäin hän on pohtinut, että ehkä se oli ainakin osittain tekosyy.
”Alppihiihto oli intohimoni. Jos olisin silloin hiffannut, että se on todella se ykkösjuttu, olisin ehkä tehnyt sen eteen enemmän.”
Armeijan jälkeen Juho meni töihin valmentajaksi Levin alppikouluun eli nykyiseen Levi Snow Sport Academyyn. Sitten Kittilän kasvatti innostui Youtube-videoiden avulla aivan toisenlaisesta lajista.
Pantagruel on saksalainen, yli sata vuotta vanha puinen purjevene. Se on jooli, eli siinä on kaksi mastoa, joista taaempi ja lyhyempi sijaitsee ruorin peräpuolella. Vuonna 2018 Pantagruelin saksalainen omistaja ja kippari oli kiertämässä veneellään maailmaa satavuotisjuhlapurjehduksen merkeissä.
Juho luki, että miehistöön pääsi ilman aiempaa purjehduskokemusta, mutta seikkailumieltä ja oppimishalua piti olla. Bingo!
Samaan aikaan Juho surffaili Levillä netissä, katseli avomeripurjehdusvideoita ja pohdiskeli, että oltiin sitten vuoristossa, tuntureilla tai merillä, ihminen on luonnon armoilla. Luonto on voima, jolle ei voi mitään. Sen kanssa on vain pärjättävä.
Purjehdusaiheisia sivuja klikkaillessaan Juho löysi Pantagruelin nettisivut. Pitkän matkan huvipurjehduksessa on melko tavallista, että veneet ottavat vieraiksi ja samalla miehistöksi reissuhenkisiä ihmisiä. Hän luki, että miehistöön pääsisi ilman aiempaa purjehduskokemusta, mutta seikkailumieltä ja oppimishalua pitäisi olla. Bingo!
Kesäkuussa 2018 Juho lensi Helsingistä Ecuadoriin ja astui laivaan Salinasin satamassa. Edessä oli kolmen kuukauden purjehdus Ecuadorista Galápagossaarten kautta Tahitille.
”Vaikka olin perehtynyt purjehtimiseen lukemalla ja videoista, kyllähän kaikki oli alussa tosi uutta ja outoa. Opin kyselemällä ja katselemalla.”
Pian Juho jo nosti ja laski tottuneesti purjeita, solmi köysiä ja ohjasi venettä.
Tyynenmeren purjehdus oli hyvin leppoisaa, sillä Pantagruel kulki myötätuuleen pitkin päiväntasaajaa. ”Herrasmiehet eivät purjehdi vastatuuleen”, oli Juhon mukaan kipparin mielilausahdus.
Juho nautti erityisesti auringonnousuista ja pimeistä öistä, kun fluoresoivat levät loistivat aalloissa. Hän pani kuitenkin merkille, että tähtitaivas on kirkkaampi pakkasöinä Lapissa kuin lämpimänkostealla Tyynellämerellä.
Maisemat olivat henkeäsalpaavia.
”Galápagossaarten luonto on kuivaa ja karua puolierämaata, jossa viihtyvät kaktukset ja iguanat. Kun kolmen viikon jälkeen saavuimme Ranskan Polynesiaan, meitä vastassa olivat merestä nousevat korkeat, vihreät ja vehreät saaret, joiden tuoksun tunsi melkein merellä asti.”
Tuamotulla Pantagruel purjehti taas aivan erilaiseen maisemaan: oli atolleja ja pitkiä palmujen reunustamia hiekkarantoja.
Kun Juho palasi Tahitilta Lappiin, hän tiesi, että purjehdusta oli saatava lisää – mutta hieman erilaisella twistillä. Pantagruelilla hän oli katsellut purjeita jo sillä silmällä ja pohtinut, pitäisikö purjetta trimmata vähän lisää tai ottaa isompi, että päästäisiin kovempaa.
Suomessa purjehduspiirit ovat pienet. Miten sinne mahtuisi yksi kittiläläinen, joka ei ollut istunut jollassa taaperosta asti?
Juho alkoi tehdä päämäärätietoisesti töitä kilpavenemiehistöön pääsemiseksi. Asiat etenivät, kun hän verkostoitui ja tutustui ihmisiin – purjehduspiirien pienuus oli myös etu. Vaikka Juholla ei ollut paljon purjehduskokemusta, kilpaurheilijatausta oli vahvuus.
Muutto etelään vauhditti suunnitelmia: syksyllä 2019 Juho aloitti ensihoitajaopinnot Turussa ja edeltävän kesän hän asui Helsingissä. Tämä kausi oli ensimmäinen, jolloin hän otti tuntumaa kilpapurjehdukseen. Viime kesänä hän kilpaili jo MM-tasolla avomeripurjehduksessa.
Kilpapurjehduksissa Juho saavutti sen saman kihelmöivän jännityksentunteen, jonka hän oli kokenut alppihiihtokilpailuissa. Siitä tunteesta hän nauttii erityisesti.
Juho vertaa, että huvipurjehduksessa ja kilpapurjehduksessa ei ole muuta samaa kuin se, että ollaan purjeveneessä.
”Huvipurjehduksessa matka on päämäärä. Siinä lisäillään aurinkorasvaa ja mietitään, mitä tänään syötäisiin. Kilpapurjehduksessa tavoitteena on päästä mahdollisimman kovaa ja sen eteen tehdään töitä joka sekunti.”
Tällä hetkellä Juho kuuluu kahteen miehistöön. Toinen on Petri Hillbergin kipparoima Eclipse-vene, jolla purjehditaan Itämerellä lyhyehköjä avomeri- ja ratakilpailuja. Toinen vene on pitkänmatkanpurjehtijana tunnetun Tapio Lehtisen Galiana.
Galiana on juuri se vene, jolla Lehtinen miehistöineen osallistuu maailmanympäripurjehduskilpailuun Ocean Globe Raceen (OGR) ensi vuonna.
”Olen entinen alppihiihtäjä ja tuleva avomerikilpapurjehtija”, kirjoitti Juho sähköpostiviestissään, jonka hän lähetti Tapio Lehtiselle pari vuotta sitten. Juho oli kuullut ystävältään, että Lehtinen etsi miehistöä Galianalle.
Tapio Lehtinen sai toistasataa hakemusta. Juhon asenteesta hän vaikuttui heti.
”Tiesin, että otan hänet. Juho on lyhyestä, noin neljän vuoden purjehdusurastaan huolimatta ehtinyt purjehtia kunnioitettavan määrän maileja eri veneillä. Pitkä alppihiihtotausta on opettanut hänelle määrätietoisuutta ja vuodet vapaapalokunnassa vastuunottoa. Hän on ikäistään huomattavasti kypsempi loistava joukkuepelaaja”, Tapio Lehtinen kuvailee.
Hän kertoo jo naparetkeilijä Nordenskjöldin sanoneen, ettei lähde merelle, ellei aluksessa ole vähintään yksi lappalainen.
”Juho on luottopakkini.”
Pitkillä purjehduksilla on ratkaisevaa, miten hyvin tiimi pelaa yhteen. Miehistöllä on myös erityisvastuualueita. Juhon vastuulla on mekaniikka ja ensiapu. Mekaniikasta hänelle on kertynyt paljon tietoa ja taitoa, sillä hän on aina tykännyt rassailla moottorikelkkoja ja -pyöriä.
Minua kiehtoo äärirajoille meno ja ääriolosuhteissa olo.
OGR starttaa ensi vuoden syyskuussa. Saman vuoden keväällä Juho on valmistunut ensihoitajaksi. Ensihoitajan taidot tulevat varmasti tarpeeseen, sillä kisa kestää yhteensä kahdeksan kuukautta ja siihen kuuluu neljä etappia, joista pisimmät ovat kuusi viikkoa. Matkalla purjehditaan hurjissa vesissä muun muassa Etelä-Afrikan ja Etelä-Amerikan kärkiä kierrettäessä.
Pitkillä purjehduksilla vahti- ja lepovuorot vuorottelevat neljän tunnin sykleissä vuorokauden ympäri.
”Kuukausia jatkuva kisa koettelee henkistä ja fyysistä jaksamista. Minua kiehtoo äärirajoille meno ja ääriolosuhteissa olo. Ihminen on aika pieni siellä suuren meren keskellä.”
Pääsy Galianan miehistöön oli yksi Juhon unelmien täyttymys. Hän toivoo, että kehittyisi tulevaisuudessa lisää avomeripurjehtijana.
”Olisi mahtavaa, jos voisin ensihoitajaksi valmistuttuani yhdistää purjehtimisen ja ensihoidon. Voisin esimerkiksi työskennellä jahdeilla ja kilpa-aluksilla ensihoitajana. Erämaat ja tutkimusretket kiinnostavat myös.”
