Johanna Pihkasen perhe harrastaa Australiassa murtomaahiihtoa ja laskettelua. Kuvassa mukana Harri-poika.

Johanna auttaa Australiassa toisia maahanmuuttajia ja hiihtää, kun Suomessa on kesä

Johanna Pihkanen auttaa siirtolaisia Australian monimutkaisessa terveydenhuollossa. ”Työtäni helpottaa se, että olen itsekin maahanmuuttaja.”

Johanna Pihkanen kuvailee, että hänen työmatkansa Australiassa on ”ihan landea”. Hän asuu etelässä Victorian osavaltiossa pienessä 2 000 asukkaan Mount Beautyn kylässä. Työmatkaa Wodongan kaupunkiin kertyy 100 kilometriä, mikä Johannan mukaan ei hänen asuinseuduillaan ole matka eikä mikään.

”Kun lähden ajamaan hämärän aikaan seitsemältä, minun pitää varoa tielle pomppivia kenguruita. Työmatkan varrella on paljon viinitiloja ja lehmiä laitumella.”

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Yksin ajaessaan Johanna kuuntelee suomalaista äänikirjaa. Jos aviomies Ewen Silvester on mukana, valitaan englanninkielinen kirja.

Johanna työskentelee terveysneuvojana Wodongan sairaalaan kuuluvassa Wodonga Community Rehabilitation Centressä. Hän on osa tiimiä, johon kuuluu sairaanhoitajia, toimintaterapeutteja, fysioterapeutteja, ravitsemusterapeutti ja puheterapeutti. Työryhmän tärkein tehtävä on auttaa pitkäaikaissairaita niin, etteivät he tarvitse päivystystä tai sairaalaa.

”Olen eräänlainen tsemppari. Yritän kannustaa pitkäaikaissairaita ottamaan enemmän vastuuta taudistaan ja elämäntavoistaan ja ohjaan potilaita eteenpäin monimutkaisessa terveyssysteemissä.”

Johannalla on parisenkymmentä omaa potilasta, ja suurin osa heistä sairastaa sydän- ja verisuonitauteja, diabetesta tai keuhkosairauksia. Osalla on mielenterveysongelmia.

Diabetespotilaan kanssa Johanna saattaa lähteä mukaan erikoislääkärille. Siellä hän varmistaa, että potilas ymmärtää ohjeet. Hän myös järjestää jatkokäynnit diabeteshoitajalle ja ravitsemusterapeutille sekä jalkahoitajalle, sillä diabetes aiheuttaa usein jalkaoireita.

Työnkuva on monipuolinen.

”Diabetespotilaan puolison kanssa olen käynyt ruokakaupassa. Opetin häntä tutkimaan tuoteselosteita ja löytämään entistä terveellisempiä vaihtoehtoja.”

Johanna tapasi miehensä Ewen Silvesterin ystäväporukan kanssa tehdyllä hiihtoretkellä vuonna 1999.

Johanna tuli Australiaan alun perin töihin kahdeksi vuodeksi vuonna 1989.

”Tulin uteliaisuudesta. Halusin kokea, millaista olisi asua ulkomailla ja elää kuin paikalliset. Kun Suomeen iski lama, eikä töistä ollut siellä varmuutta, päätin jäädä.”

Johanna oli valmistunut Suomessa lääkintävoimistelijaksi. Nykyisin ammattinimikettä ei enää käytetä, sillä sen on korvannut fysioterapeutti.

”Olin pitkään jumpparina isossa juutalaiskeskuksessa. Potilaat olivat dementoituneita vanhuksia, jotka olivat aikoinaan olleet keskitysleirillä”, Johanna kertoo.

Sen jälkeen hän työskenteli kunnallisessa kotihoidossa arvioimassa kotihoidon tarvetta ja järjestelemässä sitä. Samalla hän suoritti yliopistossa terveyden edistämisen tutkinnon.

Aviomies Ewen löytyi Kangaroo Hoppet -murtomaahiihtokisoista. Nyt perheessä on kolme poikaa: Matti, 23, Tommi, 17, ja Harri, 14. Johanna puhuu poikien kanssa suomea. Tommin piti tulla Suomeen suorittamaan asepalvelusta, mutta korona sotki suunnitelmat. Australiasta ei saa nyt matkustaa pois kuin erikoisluvalla.

Työssään terveysneuvojana Johanna auttaa lääkärikäynneillä usein siirtolaisia, joita Australiassa on paljon. Monet puhuvat kohtuullista englantia, mutta lääketieteen erikoissanasto voi olla heille vaikeaa. Jo ennen vastaanottoa Johanna kyselee, mitä potilas haluaa tietää sairaudestaan.

”Aasialaiset eivät usein kehtaa kysyä mitään, joten kannustan, että kyllä sinä voit kysyä. Se, että olen itsekin maahanmuuttaja, auttaa usein luomaan kontaktin. Englannin lisäksi puhun vähän saksaa ja ranskaa.”

Joillekin potilaille Johanna on tehnyt kuvallisia ohjeita kansioon. Toisinaan hän soittaa tulkille tai selittää asioita potilaan englannintaitoiselle aikuiselle lapselle.

Joskus haen potilaan kotoakin.

Alkuperäisväestöä eli aboriginaaleja on Australiassa noin 800 000 eli 3,3 prosenttia väestöstä. Monella on ollut huonot mahdollisuudet käydä koulua, ja Johannan mukaan heillä on paljon sosiaalisia ongelmia ja kroonisia sairauksia.

”Erilaisen aikakäsityksen vuoksi esimerkiksi lääkkeiden ottaminen tai lääkäriin tuleminen täsmällisesti voi olla vaikeaa. Joskus haen potilaan kotoakin”, Johanna kertoo.

 Wodongan sairaalassa työskentelee yhteyshenkilöinä kolme aboriginaalia. Kun päivystykseen tulee aboriginaali, yhteyshenkilö soitetaan paikalle rakentamaan luottamusta.

Australialainen erikoisuus on monien pitkäaikaissairaiden saama valtion tukema halvempi sähkö.

”Sen ansiosta he voivat pitää ilmastointia tai happilaitetta päällä koko ajan. Se tulee yhteiskunnalle huomattavasti halvemmaksi kuin sairaalahoito.”

Johanna työskentelee terveysneuvojana. Hän auttaa ja tukee pitkäaikaissairaita.

Johanna tekee omasta halustaan kolmipäiväistä työviikkoa. Työpäivä alkaa kahdeksalta ja päättyy puoli viideltä. Johanna saa kolmipäiväisestä työviikostaan kahden viikon välein bruttopalkkaa 2 000 Australian dollaria eli noin 1 300 euroa, josta osan hän laittaa sivuun eläkekassaan.

”Palkka on täällä korkeampi kuin Suomessa, mutta kaikki koulutukset ja kurssit hoidetaan omalla ajalla ja usein omalla rahallakin.”

Palkallista lomaa Johanna saa neljä viikkoa vuodessa. Julkisella puolella lomapäiviä kerääntyy myös pitkän palveluksen seurauksena.

”Kun olin ollut 10 vuotta sairaalassa töissä, sain neljä kuukautta palkallista lomaa. Sen sai pitää myös kahdeksan kuukauden lomana puolikkaalla palkalla. Mieheni työskenteli tuolloin Ruotsissa vierailevana professorina, ja minä pääsin mukaan lomani ansiosta.”

Johanna voisi pian jäädä eläkkeelle, mutta hän aikoo jatkaa työntekoa ainakin 60-vuotiaaksi. Kolmipäiväinen työviikko jättää tarpeeksi vapaa-aikaa.

Vapaa-ajalla perhe harrastaa murtomaahiihtoa ja laskettelua. Sen vuoksi he muuttivat Mount Beautyyn, joka on lähellä Falls Creek -hiihtokeskusta ja ”Aussien Alppeja”, jossa voi hiihtää 1 700 metrin korkeudessa. Lyhyt ja kiihkeä hiihtokausi kestää kesäkuun puolivälistä syyskuun loppuun. Kuuminta on tammi-helmikuussa, jopa 40 astetta.

”Silloin tulemme usein Suomeen.”

Osavaltioiden raja on koronan takia kiinni, ja lupalapun kanssa jonottaminen voi kestää puoli tuntia.

Korona toi lupalaput

Johannan työpaikka Wodongan sairaala sijaitsee sekä Wodongan että naapurikaupunki Alburyn alueella. Koska Albury on eri osavaltiota, sinne ei koronan vuoksi mennä noin vain. Osavaltioiden välinen raja on ollut kiinni.

”Jos haluan mennä toisen osavaltion puolelle, minulla täytyy olla lupalappu. Jonottaminen tarkastuspisteessä voi kestää puoli tuntia. Olemmekin jakaneet työt niin, että teemme nyt töitä vain oman osavaltiomme puolella.”

Johanna käyttää töissä omia vaatteita, ja koronan vuoksi ne on pestävä päivittäin. Töissä on maskipakko, ja osastolla käydessä täytyy pukeutua myös visiiriin, kertakäyttötakkiin ja hanskoihin. Kiireettömiä leikkauksia ei sairaalassa tehdä, ja suurin osa lääkärikäynneistä hoidetaan puhelimella tai videon avulla.

”Siihen minun potilaani tarvitsevat apua.”

Vaikka koronaluvut olivat Australiassa pitkään maltillisia, ongelmana on terveydenhuollon keskittyminen suurkaupunkeihin. Wodongassa ja Alburyssa on asukkaita yhteensä vajaa 100 000.

”Sairaalassamme on vain kaksi hengityskonetta.”

Suomessa Hus-alueella hengityskoneita on käytettävissä 300.

Teksti Reija Ypyä, kuvat Johanna Pihkasen kotialbumi

Lue lisää:

Australiassa hoitajat tekevät osa-aikatöitä – ”Hyvä palkkataso mahdollistaa sen”

Mainos
Mainos