Nykyään hän on parkanolainen lähihoitajaopiskelija ja henkilökohtainen avustaja. Elämä on mallillaan.
– Olen muuttunut mies. Ennen elämä oli hektisempää ja pyöri ehkä liikaa itseni ja kansanedustajuuteni ympärillä. En hae enää kuuta taivaalta, enkä juokse äänisaaliin perässä.
– Nuorena sitä lähtee politiikkaan suuret ajatukset mielessään. Idealismi on vielä voimakasta. Sitä uskoo, että maailmaa voi parantaa nopeasti ja omalla panoksellaan paljonkin, Kari miettii.
Eduskunnassa aika kului enimmäkseen työryhmissä ja valiokunnissa. Mukavia muistoja on niin valiokunta- kuin maakuntamatkoilta. Muutaman kerran oli mahdollista päästä osallistumaan YK:n kokouksiin Suomen delegaatiossa.
Kari joutui käymään tiukan väännön itsensä kanssa esimerkiksi ydinvoimaäänestyksessä Lipposen toisen sateenkaarihallituksen aikana. Lopulta hän päätti äänestää Olkiluoto 3:sta vastaan.
Kari jättäytyi eduskunnasta lähinnä perhesyiden takia. Vaikka päätös tuntuu yhdeltä elämän parhaista, luopuminen teki kipeää. Identiteetti oli nivoutunut liian vahvasti kansanedustajuuteen. Kari kertoo synkistä hetkistä ja parin vuoden psykoterapiasta, joka oli avain uuden elämän näkemiseen.
Alkuperäinen työ kirkon nuorisotyön ohjaajana Varkaudessa sai jäädä, koska appi tarvitsi omaishoitajaa Parkanossa. Perhe muutti Savosta Pirkanmaalle.
Teki hyvää pysähtyä ja keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan hierontapöydän äärellä. Kuuntelin veteraanien ja lottien tarinoita tapahtumista poteroissa ja Kannaksella.
Kari opiskeli vaimonsa sisaren kirittämänä hierojaksi. Harjoittelujakso Parkanon Rauhalan palvelukeskuksen kuntoutuksessa oli käänteentekevä.
– Teki hyvää pysähtyä ja keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan hierontapöydän äärellä. Kuuntelin veteraanien ja lottien tarinoita tapahtumista poteroissa ja Kannaksella.
Hierottavien veteraanien vähentyessä Kari alkoi toimia henkilökohtaisena avustajana. Hän päätti opiskella lähihoitajaksi, koska huomasi, että avustajan olisi hyvä osata lääkehoitoa. Opintoja on edessä vielä noin puolitoista vuotta. Samalla Kari avustaa lyhytsuolisyndroomaa sairastavaa, neliraajahalvaantunutta ja MS-potilasta sekä sijaistaa omaishoitajia.
Vanhin tytär opiskelee isänsä tavoin lähihoitajaksi.
Hoitoala on ollut Karille entuudestaan tuttu, eikä yllätyksiä ole tullut. Erika-vaimo on psykiatrinen sairaanhoitaja, mutta sairastettuaan vuosia sitten aivoverenvuodon hän jäi pois työelämästä. Kari puhuu tapahtuneesta yhtenä elämän isona töyssynä, joka opetti pois oravanpyörästä.
Kari ennakoi lähihoitajuuden sopivan itselleen oikein hyvin: vastuuta on sopivasti ja työssä saa auttaa ihmisiä.
Töistä ei ole pulaa. Eri asia on, kuka pystyy asumaan kasvukeskuksissa.
– Kenellä on kohta varaa asua hoitajan palkalla pääkaupunkiseudulla, Kari kysyy.
Huoltosuhde painaa mieltä. Huolta herättää myös se, etteivät pienet ja keskisuuret yritykset joutuisi sote-uudistuksessa liian ahtaalle.
Päivänpolttavaa politiikkaa Kari seuraa enää vähän, ainakin aikaisempiin vuosiin verrattuna. Kansanedustajavuosien jälkeen hän oli hetken aikaa kunnallispoliitikkona keskustan riveissä, mutta sekin on nyt jäänyt.
Parlamentaarikon elämä merkitsi jatkuvia poissaoloja kotoa, itsensä esille tuomista ja julkisuuskuvasta huolehtimista. Katsomon puolella elämä on onnellisempaa ja perheelle jää enemmän aikaa.
Arvot ovat muuttuneet siihen suuntaan, josta tuli eduskunnassa puhuttua. Silloin niitä ei vaan tullut toteutettua omassa elämässä.
– Arvomme muuttuvat elämänkokemuksen myötä. Eduskunnassa puhuin paljon perheen ja vähäväkisen kansan asioista, mutta itselleni yksi tärkeimmistä arvoista oli turvata paikka seuraavissa vaaleissa.
Valta voi turmella ja kääntyä liiaksi itsekeskeisyydeksi. Ehkä kunnon rehellinen, fyysinen työ on ihmisen psyykelle parempi. Tai näin koen ainakin omalta osaltani.
Hoitotyössä häntä miellyttää ajatus siitä, ettei tarvitse olla itse keskiössä, vaan saa olla yhtenä linkkinä hoitoketjussa. Kansanedustajan työ oli yksinäistä. Valiokunnissa syntyvää työyhteyttä ei voi verrata siihen, mitä kokee nykyisessä työssä.
Karin mielestä kansanedustajan työssä vaanii itsekkyys. Hän toivoo nykyisten edustajien muistavan, että kotimaan edun pitää olla ensisijainen – sitten vasta oma alue ja viimeisenä oma etu.
– Valta voi turmella ja kääntyä liiaksi itsekeskeisyydeksi. Ehkä kunnon rehellinen, fyysinen työ on ihmisen psyykelle parempi. Tai näin koen ainakin omalta osaltani.
Teksti Minna Ruotsalainen
