– Paikallisen luo-heimon kulttuuriin kuului uskomus, että jos äiti kuolee synnytykseen, se johtuu lapsessa olevasta pahasta hengestä, Anitta selittää.
Jo Keniassa olon aikana Anittalla vahvistui ajatus, että hän haluaa palata Afrikkaan. Toimenkuva piirtyi valmiiksi mieleen – paikka vain puuttui.
– Halusin kouluttamaan nuoria naisia sairaanhoitajiksi.
Ennen Keniaa Anitta oli työskennellyt Suomessa muun muassa nelisen vuotta erikoissairaanhoitajana ja apulaisosastonhoitajana Kuusamossa. Keniasta palattuaan hän haki ja pääsi Ouluun opiskelemaan opettajaksi.
Opettajan pesti Afrikassa aukesi Tehyn kautta, jolla oli 1980-luvun lopulla omaa kehitysyhteistyötä Tansaniassa.
– Tehy maksoi suomalaisen sairaanhoidon opettajan palkkaa. Se tarkoitti, että olin sen kylän rikkain, Anitta muistelee.Kylä oli nimeltään Ilembula. Kylässä oli iso sairaala ja oppilaitos, joka koulutti sairaanhoitajia ja kätilöitä. Elämä oli varsin alkeellista. Vesi tuli asuntoon, mutta se piti suodattaa ennen juomista. Sähköt toimivat iltaisin kolme tuntia, ja paikallisesta kaupasta sai vain peruselintarvikkeita kuten teetä ja sokeria.
Anittan haaveissa on nyt Swasimaa. Kuva: Risto Mäläskä
Isompia kauppaostoksia varten piti käyttää Tehyn hankkimaa Toyota-maasturia. Tehy maksoi yhden ruoanhakumatkan kuukaudessa.
– Tehy-car, sanoivat paikalliset.
Anitta ja Tehy-auto näyttelivät merkittävää osaa oppilaitoksen eri vaiheissa. Kerran koululta olivat rahat loppu ja rehtori keksi laittaa suomalaisen opettajan käymään terveysministeriössä, joka oli maan pääkaupungissa Dar es Salaamissa 700 kilometrin päässä. Rehtori perusteli työtehtävää sillä, että ulkomaalaiselle ei haluta sanoa ei.
– Tein matkan yksin. Takaisin ajelin šekin kanssa.
Toisen kerran sairaanhoitajaopiskelijat tarvitsivat uusia koulupukuja. Taas laitettiin Anitta asialle. Tällä kertaa Tehy-auto suuntasi 500 kilometrin päässä sijaitsevalle kangastehtaalle.
– Olihan se näky, kun ostin 500 metriä kangasta. Siitä riitti moneksi vuodeksi.
Tansania on Ison-Britannian entinen siirtomaa, joten koulutusjärjestelmä oli brittiläistä perua. Siksi myös sairaanhoitajaopiskelijoilla oli koulupuvut. Ilembulassa ne olivat punavalkoruutuiset, kunnes kangas loppui ja Anitta kävi hakemassa jatkeeksi vaaleanpunaista. Myös vapaa-aikana piti käyttää tiettyä vaatekertaa. Se oli väriltään ruskea.
Anitta sai todistaa useita kertoja, että oppilaat eivät käyttäneet vapaa-ajan pukua kylällä liikkuessaan. Siitä kiinni jäätyään joutui rehtorin puhutteluun.
– Ajatuksena oli, että yhtenäisellä pukeutumisella suojellaan opiskelijoita. Ymmärsin ajatuksen, mutta kyseenalaistin käytännön kuten muutamat muutkin sisäoppilaitoksen toimintamallit. Ulkomaalaisena en voinut niihin kuitenkaan juuri vaikuttaa.
Oppilaitos sain hoitotyön välineitä Tehystä.
Anitta opetti teoriaa ja ohjasi käytännön harjoittelua. Opetusta varten hän teki diakuvasarjat esimerkiksi haavanhoidosta ja injektion antamisesta. Apuna olivat Tehyn hankkima kamera ja englanninkieliset hoitoalan oppikirjat.
Opinnot kestivät Ilembulan oppilaitoksessa neljä vuotta. Koulusta valmistui B-tason eli yleissairaanhoitajia. A-tason sairaanhoitajien nelivuotisen koulutuksen sai Muhimbilin yliopistosta, jonne yleissairaanhoitajiksi valmistuneet pääsivät jatkamaan opintojaan. B-tason opiskelijalta vaadittiin kaksi lisävuotta yliopistossa.
– Pisimmälle opiskelleista naisista tuli kätilöitä ja miehistä psykiatrisia sairaanhoitajia.
Tansanialaiset elivät tässä ja nyt, Anitta muistelee.
– Perusasenne elämään oli positiivinen, vaikka arjen ongelmat nähtiin ja tosiasiat tunnustettiin.
Erityisen vaikuttunut Anitta oli tavasta, jolla käsiteltiin opiskelijan harjoittelussa tekemä kuolemaan johtanut hoitovirhe. Tapaus käsiteltiin tarkasti ja oikeudenmukaisesti. Sanansa saivat sanoa niin opiskelija, vastaava sairaanhoitaja, ylihoitaja, ammattiosaston edustaja, osaston lääkäri, sairaalan ylilääkäri kuin kylän hallinnollinen henkilö.
– Me opettajatkin istuimme siellä. Kaikki tosiasiat käytiin läpi ja erittäin hyvässä ilmapiirissä. Esimerkiksi ylilääkäri sanoi, että hän ei tiedä, kuinka monen lapsen kuolemaan hänen uransa aikana antamat virheelliset lääkemääräykset ovat johtaneet.
Opiskelija erotettiin vuodeksi.
Anittan mielestä afrikkalaisessa kulttuurissa täytyy elää jonkin aikaa käsittääkseen sitä. Hänellä itselläänkin otti aikansa ymmärtää, mitä tarkoittaa tansanialainen myötätunto tai sympatia, josta paikalliset käyttävät sanaa pole.
– Ihmiset saattoivat tavallaan pahoitella, että olen joutunut tekemää pitkän matkan heidän takiaan tai joudun tekemään töitä. Se ei ollut kuitenkaan pahoittelua vaan sympatiaa. Sitä on vaikea selittää suomeksi.
Anitta oli Tansaniassa vuodesta 1989 vuoteen 1992. Kun kolme vuotta alkoi tulla täyteen, Anitta ajatteli, että nyt on pakko palata takaisin kotimaahan. Ammattikorkeakoulu teki Suomessa tuloaan ja käsillä olivat viimeiset mahdollisuudet täydentää opistoasteista tutkintoa.
Kun Anitta sai täydentävät opinnot valmiiksi vuonna 1994, hän olisi ollut halukas lähtemään takaisin ulkomaille, mutta kehitysyhteistyöhankkeet oli pantu jäihin.
– Jo Suomeen palatessani kaikki puhuivat lamasta. En voinut ymmärtää sitä, sillä minusta lama ei näkynyt missään.
Anitta nautti työstään sairaanhoidon opettajana Tansaniassa.
Eläminen eristyksissä länsimaisesta kulttuurista ja suomen kielestä opetti Anittalle itsetuntemusta. Samalla asioita oppi katsomaan monesta näkökulmasta.
Esimerkiksi Anitta kertoo tapauksesta, jolloin hän löysi ensimmäisen kerran kiviä potilaan tyynyn alta. Hän pyyhkäisi kivet lattialle sen enempää miettimättä, mistä seurasi murhaavia katseita. Pian Anitta oppi, että perinteisen ajattelutavan mukaan kaikilla aineilla on energiaa, mitä voidaan käyttää hoitamiseen.
– Kun kello tuli viisi, lääkärit lopettivat työt ja kansanparantajat tulivat tilalle. Nämä kaksi hoitojärjestelmää toimivat sulassa sovussa. Molemmat pyrkivät terveyden edistämiseen.
Anitta on hyödyntänyt Itä-Afrikan tuntemustaan jatko-opinnoissaan. Väitöskirja aiheesta valmistui 2001. Viime vuoden alusta Anitta on tehnyt lyhennettyä työaikaa. Samalla hän ollut mukana opetus- ja kulttuuriministeriön hankkeessa, jonka tehtävänä on valmistella valtakunnalliset sairaanhoitajien valintakokeet.
Entä jutun alussa mainittu Afrikkaan palaaminen. Mitä se voisi tarkoittaa?
– Kajaanin ammattikorkeakoululla on yhteistyötä Swazimaan kanssa. Enää en haluaisi laajaa toimenkuvaa vaan tarkasti mietityn tutkimustyön, joka liittyy opetuksen kehittämiseen.
Tehyn kehitysmaahankkeet
- Kehitysapu oli Tehyn alkuvuosina tärkeä osa järjestön toimintaa. Ensimmäiset hankkeet olivat Nicaraguassa ja Tansaniassa.
- Hanke Tansaniassa kesti vuodesta 1984 vuoteen 1992. Kohteena oli Ilembulan sairaala ja sen yhteydessä toimiva oppilaitos. Tehy järjesti keräyksiä ja tempauksia ja lähetti Ilembulaan muun muassa liinavaatteita ja englanninkielisiä oppikirjoja.
- Tehyllä on ollut historiansa aikana 11 kehitysmaahanketta eri puolilla maailmaa. Parhaillaan on hankkeet Filippiineillä ja Nepalissa. Niiden tavoitteena on parantaa työntekijöiden asemaa terveydenhuollossa.
Lue myös:
Solidaarisuus on osa ay-liikettä – tässä Tehyn hankkeet kehitysmaissa kautta aikojen
Pitkän linjan tehyläinen on asunut Nicaraguassa jo kymmeniä vuosia
