Kuva: iStock

Lukijan mielipide: Oma kokemus kivusta muistutti, millaista on olla potilas

Kauneutta, sitä olen huomannut kaipaavani pitkäkestoisen kivun rinnalle, kirjoittaa psykiatrisessa perhetyössä työskentelevä Maria Leppälä.

Työssäni psykiatrisessa perhetyössä kohtaan monenlaisia kipeitä asioita kokevia ihmisiä. Vuoden 2021 aikana olen itse tullut tutuksi fyysisen kivun kanssa. Kokemus on ollut hyvä muistutus siitä, mitä on olla potilaan asemassa.

Muistan hyvin lääkärin, joka koko olemuksellaan viestitti, ettei halunnut kuulla, kun olisin kertonut kivustani. Ja sen, joka suhtautui minuun alentuvasti.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Lämmöllä muistan erään lääkärin empaattiset silmät maskin yllä ja toteavat sanat, ”nyt selvästi sattuu”, jotka validoivat kokemukseni. Erityiskiitoksen ansaitsee fysioterapeutti, joka loi kaikella toiminnallaan turvallisuudentunnetta ja kannatteli vaikeimman yli. Miten voikin olla, että kiputaipaleella on syntynyt kauniita muistoja?

Kauneutta, sitä olen huomannut kaipaavani pitkäkestoisen kivun rinnalle. Silmämeikkiä edes perjantaisin. Kehoni kantaa kipua, mutta minulla on edelleen pilkettä silmäkulmassa. Uusi hajuvesi, sen avulla viikonloput tuoksuvat vapaudelle. Neilikoita ikkunalle. Avokadoja ja kirsikkatomaatteja. Rustiikkista, kutsuvaa leipää.

Kipu on vielä elämässäni, mutta tulen sen kanssa toimeen. Työni on tervetullutta vastapainoa kivulle. Se on haastavaa, mielekästä ja vaatii paneutumista. Jollain hassulla tavalla kivusta onkin tullut kaveri, työkaveri. Se muistuttaa minua siitä, että meitä jokaista sattuu.

Työkaverini tsemppaamana toivon pystyväni olemaan sellainen työntekijä, joka kuulee mitä ihminen kivustaan kertoo, oli kivun lähde sitten fyysinen tai psyykkinen. Toivon osaavani keskittyä kohtaamiseen, vaikka en voisi tarjota ratkaisua ongelmaan. Toivon silmieni jaksavan viestiä empatiaa myös silloin, kun väsyttää. Ehkä voin omalla panoksellani tuoda kauneutta kivun rinnalle.

Maria Leppälä

Mainos
Mainos