Hepatiitti uhkaa maksaa

A- tai B-hepatiitti voi tarttua myös lähikohteista Baltiasta tai Välimeren alueelta.

Kuvateksti
Käsien pesu on hyvä keino välttyä hepatiittitartunnalta. Kuva iStock.

Virushepatiitit voivat aiheuttaa maksatulehduksen, joka voi pahimmillaan edetä maksakirroosiin. Moni kantaa virusta tietämättään, sillä tartunta on usein oireeton. Hepatiittitartunta on tärkeää todeta verikokeella ja hoitaa ajoissa, jotta viruksen leviäminen voidaan ehkäistä.

Virushepatiitit jaetaan suun kautta ja veriteitse tarttuviin. A-hepatiitin voi saada vedestä tai ruoasta. B- ja C-hepatiitit tarttuvat veren välityksellä. A- ja B-hepatiittia vastaan voi suojautua rokotteella. C-hepatiittiin ei ole rokotetta, joten siltä voi suojautua vain omilla valinnoilla. Parantunut rokotesuoja näkyy Suomen B-hepatiittitilastoissa, sillä riskiryhmien rokottaminen aloitettiin Suomessa 1990-luvulla.

C-hepatiittia todetaan keskimäärin 1 200 vuosittain. Vuonna 2015 THL:n tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 1 165 uutta C-hepatiittitartuntaa. Nuorilla, 20–24-vuotiailla, todetaan eniten C-hepatiittitartuntoja. Kaikkiaan Suomessa C-hepatiittia sairastaa jopa 30 000 ihmistä, osa heistä tietämättään. B- ja C-hepatiitit saattavat olla pitkään oireettomia.

B- ja C-hepatiitit vaativat tarttuakseen verikontaktin. Tartunnan voi saada steriloimattomista neuloista, ruiskuista tai välineistä, joita käytetään tatuoinnin tai lävistyksen tekemiseen, lääkkeiden tai huumeiden pistämiseen tai esimerkiksi akupunktiohoitoon.

B-hepatiitti tarttuu myös suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä.

Uusia A-hepatiittitapauksia todettiin 45, joista 19 oli saatu Suomesta. Kotimaisten tartuntojen osuus on verrattain suuri jo kolmatta vuotta peräkkäin. A-hepatiitti tarttuu saastuneen ruoan tai veden välityksellä. Esimerkiksi ulkomaiset pakastemarjat on syytä kuumentaa ennen käyttöä.

Mene lääkäriin, jos tulet matkalla huonovointiseksi ja ihosi muuttuu keltaiseksi tai matkan jälkeen olet väsynyt ja sinulla on epämääräisiä oireita.

Estä virushepatiitti

  • Pidä huolta käsihygieniasta.
  • Juo pullovettä ulkomailla.
  • Kuumenna ulkomaiset pakastemarjat.
  • Älä ota tatuointia tai lävistystä, jos epäilet välineiden sterilisointia.
  • Suojaudu sukupuoliyhteydessä.
  • Tartunnan voi saada jo yhdestä huumekokeilusta.

Munuais- ja maksaliitto