Seksi lievittää kipuja, mutta siitä ei kehdata puhua

Seksuaalisuudesta voi saada voimia kipujenkin keskellä.

Kuvateksti
Läheisyys vahvistaa parisuhdetta ja lievittää kipuja. Kuva iStock.

Kipu etäännyttää kehosta

Seksuaaliterapeutti Kristina Sarkkisen sanoin seksuaalisuus on iloinen asia, kun vain antaa itselleen luvan nauttia siitä. Hän myös muistuttaa, että seksuaalisuus on paljon muutakin kuin seksiä – läheisyyttä, hellyyttä sekä kokemusta naiseudesta ja miehisyydestä.

Herkkänä elämänalueena seksuaalisuus on altis häiriöille. Omat haasteensa seksuaalielämälle aiheuttaa krooninen kipu.

Sarkkinen on työskennellyt vuosia kipupotilaiden seksuaalineuvojana. Hän on perehtynyt siihen, miten alaselkäkipu vaikuttaa seksielämään. Aikuisväestöstä kolmasosa kärsii jossain elämänsä vaiheessa selkäkivusta, joka voi olla pitkäaikaista.

– Selkäkipupotilaat kokevat seksuaaliterveytensä kärsivän, koska kipu vie helposti paljon huomiota elämässä. Seksielämä voi vaikeutua tai loppua kokonaan.

Haluttomuutta, masennusta, pelkoja ja seksistä johtuvaa kipua – krooninen kipu vaikeuttaa seksuaalisuuden toteuttamista monin tavoin. Asennotkin saattavat tuntua vaikeilta. Esimerkiksi kivulias orgasmi voi aiheuttaa seksin pelkoa.

Kipu saattaa etäännyttää kumppanista, ja sairastuneen itsetunto voi laskea. Oma keho tuntuu ehkä epähaluttavalta, jos hoidot ovat esimerkiksi lisänneet painoa. Ajatus itsestä seksuaalisena ihmisenä voi kadota väsymyksen ja masennuksen takia. Sairaus vaikuttaa myös kumppaniin, joka saattaa pelätä kivun aiheuttamista.

Jo kosketus lievittää kipuja

Vaikka seksi ei tule mieleen sairauden akuutissa alkuvaiheessa, tilanteen tasaannuttua se voi auttaa unohtamaan kivun hetkeksi ja antaa muuta ajateltavaa. Suurella osalla kipupotilaista jo kosketus lievittää kipuja. Läheisyys ja yhdessä tekeminen vahvistavat parisuhdetta.

Seksi voi saada uusia toteutumismuotoja. Rakastelu voi olla muutakin kuin yhdyntää.

– Selkäkivusta kärsivä voi kokeilla uusia yhdyntäasentoja, ja kipulääkkeen voi ajoittaa niin, että sen vaikutus on suurimmillaan seksin aikana, Kristina Sarkkinen sanoo.

Kiihottumisen ja orgasmin aikana erittyvät endorfiinit voivat lievittää kipua moneksi tunniksi.

Erektio ehkä muistetaan, naiset unohtuvat

Seksuaaliterveys unohtuu usein kipupotilaiden hoidossa, vaikka sen pitäisi olla yhtä luonteva keskustelun aihe kuin liikunnan ja ravitsemuksen.

Kristina Sarkkinen kertoo, että miesten kanssa saatetaan keskustella lääkkeiden vaikutuksista erektiokykyyn, mutta naisten kanssa lääkkeistä ja seksuaalitoiminnoista keskustellaan hyvin harvoin. Monet kipulääkkeet kuitenkin aiheuttavat esimerkiksi genitaalien kuivumista. Tästä tulisi keskustella yhtä lailla kuin lääkkeiden vaikutuksista suun kuivumiseen.

Potilaiden tarvitsevat tietoa myös leikkauksen vaikutuksesta seksuaalielämään.

Ammattilaisia nolostuttaa

Kristina Sarkkinen on kuullut potilailtaan, että seksuaalisuudesta puhuminen on vaikeaa osalle terveydenhuoltohenkilökunnasta. Lääkintöhallitus on ohjeistanut kuitenkin jo 1980-luvulla, että seksuaaliterveyden käsitteleminen on osa potilaiden hoitoa.

– Ehkä epäselväksi on jäänyt, kenen reviirille asia loppujen lopuksi kuuluu.

Sarkkisen mielestä on tärkeää, että koulutuksessa annetaan eväitä seksuaalisuudesta puhumiseen. Aiheen käsittelyyn vaikuttaa myös se, miten hyvin terveydenhuollon ammattilainen on sinut oman seksuaalisuutensa kanssa.

Seksuaalisuudesta voi oppia puhumaan niin kuin muistakin aiheista. Opettelu kannattaa aloittaa tutustumalla seksuaaliterveyttä käsitteleviin kirjoihin. Jos omat kyvyt eivät riitä, potilaan voi ohjata seksuaalineuvontaan tai -terapiaan.

Julkisella puolella seksuaalineuvontaa on tarjolla lähinnä naistentautien, urologian, kirurgian ja syöpätautien yksiköissä. Jos sitä kautta ei saa apua, ammattitaitoisia asiantuntijoita löytyy Suomen Seksologisen Seuran kautta. Seksuaalineuvojilla ja -terapeuteilla on terveydenhuollon perustutkinnon lisäksi seksuaaliasiantuntijan koulutus.

Kuuntelu auttaa pitkälle

Seksuaalineuvonnassa käydään yleensä yhdestä viiteen kertaan. Seksuaaliterapiassa tapaamisia on yleensä useampia. Silloin voidaan kartoittaa perusteellisemmin esimerkiksi ihmisen seksuaalihistoriaa. Tapaamiset seksuaaliterapeutin kanssa ovat pitkälti keskustelua – uusien ajatusten ja näkökulmien etsimistä ja löytämistä.

– Kuntoutuksessa olevien henkilöiden kanssa puhutaan usein ensin mahdollisista virtsarakon ja suolen toimintahäiriöistä. Tästä tarina jatkuu seksuaaliterveyden haasteisiin, kuten seksuaalisen halun puutteeseen, Kristina Sarkkinen kertoo.

Seksuaaliterapiassa voidaan tehdä esimerkiksi rentoutus- ja hengitysharjoituksia. Tarjolla on kirjallista materiaalia, ja tapaamisissa saa vinkkejä seksuaaliterveystuotteista.

Useimmiten kipupotilas käy seksuaaliasiantuntijan vastaanotolla yksinään. Sarkkisen kokemuksen mukaan potilailla on usein napakka ajatus, että kumppani ei halua tulla vastaanotolle. Sarkkinen kannustaa houkuttelemaan kumppania mukaan, sillä muutokset toteutetaan yhdessä, vaikka ne lähtevät aina omasta motivaatiosta.

Seksuaaliterapiassa käyminen on palkitsevaa, kun ehkä pitkäänkin vaiettuihin ongelmiin löytyy apua. Usein jo puhuminen riittää.

Sooloseksiä ja deittipelkoja

Kristina Sarkkista harmittaa, että käsitys seksuaalisuudesta on kapeutunut myös terveydenhuollossa. Kipupotilaiden kartoituksissa kysytään sukupuolielämän sujumisesta, jolloin ilman parisuhdetta elävä saattaa ohittaa koko aiheen.

Asiakkaita mietityttää esimerkiksi se, miten mahdollinen sairaus ja sen tuomat rajoitteet vaikuttavat kumppanin löytämiseen. Mieltä askarruttaa, kelpaanko sellaisena kuin olen. Tällöin seksuaaliterapeutin vastaanotolla keskustellaan itsetunnon vahvistamisesta.

– On ihanaa, kun asiakkaat oivaltavat, että he voivat vaikuttaa tilanteeseensa muuttamalla ajattelutapaansa ja toimintaansa.

Lähteenä myös: Anumari Väistö ja Jani Karlsson: Krooninen kipu ja seksuaalisuus.

Teksti Katriina Ylönen