Marjatkin voivat olla hampaille haitallisia, jos niitä nauttii kovin usein. Kuva: iStock

Terveellinenkin ruokavalio voi rappeuttaa hampaita salakavalasti

Hampaiden eroosiota aiheuttavat monet tuotteet ja tottumukset, jotka voivat muutoin olla terveellisiä.

Suomalaisten suun kunto on yleisesti ottaen paremmalla tolalla kuin aiempina vuosikymmeninä, sillä nykyihmisellä on enemmän hampaita suussa. Monien hampaat ovat kuitenkin rappeutumassa. Jo noin joka viidennellä suomalaisella on selkeitä eroosion aiheuttamia vaurioita hampaissaan. Vakavia kulumisvaurioita on noin 5–10 prosentilla.

Hammaseroosio tarkoittaa hampaan pinnan kemiallista liukenemista happamien aineiden vuoksi ilman bakteerien vaikutusta. Merkkejä eroosiosta ovat hampaiden kuluminen, hammaspintojen himmentyminen, kiilteen alla olevan hammasluun paljastuminen ja etuhampaiden kärkien rispaantuminen. Hampaat voivat olla kipuherkkiä ja vihloa kosketuksesta, happamasta tai kylmästä.

Hammaseroosio on yhä lisääntymässä väestössä, ja sen ehkäisyyn pitäisi keskittyä nykyistä tarkemmin, kertoo tuore Terve suu -teos (Duodecim, 2020). Pikkulastenkaan hampaat eivät ole suojassa kemikaalien pommitukselta. Saksassa tehdyssä tutkimuksessa kolmasosalla 2–7-vuotiaista havaittiin eroosion aiheuttamaa hampaiden kulumista.

Eroosio etenee salakavalasti, mutta se olisi tärkeää huomata, koska hammaskiille ei uusiudu.

Hampaiden tapauksessa pätee vahvasti vanha sanonta ”piru asuu yksityiskohdissa”. Pahiten hampaita rääkkäävät elintarvikkeet, jotka sisältävät sitruunahappoa ja sokeria. Luonnossa sitruunahappoa on esimerkiksi sitrushedelmissä. Sitruunahappo on myös yksi eniten käytetyistä happamuudensäätöaineista elintarvikkeissa (E330).

Hieman lievempiä liuottajia ovat etikkahappo, omenahappo, viinihappo ja kolajuomien sisältämä fosforihappo. Sen sijaan kahvin parkkihappo ja kivennäisvesien hiilihappo eivät aiheuta hampaiden eroosiota.

”Hampaille ovat haitallisia usein nautittuina terveellisiltäkin tuntuvat tuotteet, kuten monet hedelmät, marjat, etikkaa sisältävät salaatinkastikkeet ja maustekastikkeet”, kertoo suuhygienisti Outi Kajan

Kajan huomauttaa, että monella on tapana lisätä sitruunaa juomaveteen tai jopa imeskellä sitruunalohkoja. Samoin erilaisia happamia juomia pidetään monesti mukana koko ajan.

”Kannattaa katsoa, mitä makuvesi tai maustettu kivennäisvesi sisältää ja miettiä, miten juomaa nauttii. Juoma usein ja pieninä määrinä on haitallisempaa kuin isompi määrä kerralla nautittuna.” 

Janojuomana tulisi olla tavallinen vesi.

Usein käytettyinä hampaille petollisia ovat myös tuoremehut, ja niistä etenkin appelsiini- ja omenamehu, limonadit, energia- ja light-juomat, happamat karkit ja alkoholituotteet.

”Mehut on syytä nauttia ruokailujen yhteydessä, ja janojuomana tulisi olla tavallinen vesi. Jos mehu sisältää vähänkin happoa ja sokeria, se voi aiheuttaa eroosiota ja myös reikiintymistä.”

Hampaita kuluttavissa aineissa pH-arvo on alle 5,5. Arvo ei kuitenkaan kerro suoraan aineen haitallisuudesta. Esimerkiksi jogurtin pH on noin 4,2, mutta se ei aiheuta eroosiota. Jogurtissa on mukana kalsiumia, joka neutraloi happamuutta. Kalsiumin lisäksi hampaita suojaa eroosiolta syljeneritys ja syljen kyky laimentaa happoja. 

Kuivasuisten kannattaa kiinnittää huomiota syömiseen, sillä heillä on vähemmän sylkeä suojaamassa hampaita. Vähäistä syljeneritystä voivat ­aiheuttaa myös esimerkiksi nopea laihduttaminen tai jotkin sairaudet.

Happamia marjoja ja hedelmiä ei pidä syödä liian tiheästi. Ne kannattaa nauttia aterioiden yhteydessä ja niin, että mukana on kalsiumpitoisia maitotuotteita tai esimerkiksi kalsiumpitoista soija- tai kaurajuomaa.

Happamia marjoja ja hedelmiä ei pidä syödä liian tiheästi. 

Raakaravinnon syöjän ja kasvissyöjän hampaat voivat kulua herkästi. Suomessa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että jopa 77 prosentilla pelkästään kasvisruokia syöneistä esiintyi eroosiosta johtuvaa hampaiden kulumista. Sekaravintoa syöneistä eroosiota todettiin kymmenellä prosentilla.

Kasvisruokavalio voi sisältää monia happamia aineksia, jotka aiheuttavat eroosiota, sekä kovia juureksia, joiden pureskelu on hampaita kuluttavaa. Jos ihminen syö hyvin kevyttä kasvisruokaa, hän saattaa myös syödä tiheämmin kuin tuhdimpaa ravintoa nauttiva, mikä lisää eroosion vaikutusta.

Eroosion syy voi olla myös vatsahappojen nouseminen suuhun eli refluksitauti. Lisäksi narskuttelu, syömishäiriöt sekä jotkin lääkkeet, kuten poretabletit, happamat kurkkutabletit ja jotkut lasten lääkemikstuurat, ovat riskitekijöitä.

Urheilijoiden hampaat vaarassa

Aktiivisesti urheilevilla on usein terveelliset elämäntavat, ja he ovat monesti myös esimerkillisiä hampaiden puhdistajia. Siitä huolimatta monien urheilijoiden hampaat ovat vaarassa, kertoo British Dental Journal -lehdessä vuonna 2019 julkaistu tutkimus.

Tutkimuksessa ilmeni, että huippu-urheilijoilla oli huono suun terveys, vaikka 94 prosenttia heistä pesi hampaitaan suositusten mukaisesti kaksi kertaa päivässä ja 44 prosenttia käytti hammaslankaa. Väestössä keskimäärin samat luvut olivat 70 prosenttia ja 21 prosenttia.

Syy aktiiviurheilijoiden hampaiden huonoon kuntoon löytyi ravinnosta. 87 prosenttia tutkituista urheilijoista joi säännöllisesti urheilujuomia, 59 prosenttia söi energiapatukoita ja 70 prosenttia käytti säännöllisesti energiageelejä. Näiden tuotteiden sokeri ja happamuus lisäävät hampaiden eroosion riskiä, selvittää tutkimusjohtaja Julie Gallagher tutkimusraportissa.

Liikuntasuoritusten aikana suu myös kuivuu helposti, mikä on eroosiota lisäävä tekijä.

Hammashoidon peruspilarit

  • Harjaa hampaat pehmeällä harjalla ja fluoritahnalla kaksi kertaa päivässä. Jos hampaat vihlovat, hammaslääkäri voi tarvittaessa määrätä vahvempaa fluorivalmistetta. Fluori suojaa hammaskiillettä.
  • Älä käytä hiovaa hammastahnaa. Esimerkiksi jotkin valkaisevat tahnat ovat hampaita hiovia.
  • Happamien tuotteiden syömisen tai juomisen jälkeen olisi hyvä nauttia vettä, juustoa tai pähkinöitä. Suositeltavia vaihtoehtoja ovat myös kalsiumia sisältävät juomat, joihin ei ole lisätty sokeria, kuten piimä.
  • Älä harjaa hampaita heti happamien tuotteiden nauttimisen jälkeen, koska kiille on silloin pehmeämpää.
  • Ruokailujen jälkeen on hyvä ottaa täysksylitolipastilleja. Jos käytät ksylitolipurukumia, sitä ei kannata pureskella 5–10 minuuttia kauempaa.
  • Jo syntyneitä eroosiovaurioita voidaan korjata hammaslääkärissä esimerkiksi sidos­ainesuojauksin, muovipaikkauksin ja hampaiden kruunutuksin.

Teksti Lauri Seppälä

Lue lisää:

Parodontiitti tulehduttaa elimistön

Suu kuivuu, kun sylki vähenee