Isot ostavat pieniä hammashoitoloita – ”Työntekijät kokeneet painostusta”

Liikkeenluovutuksessa ei tarvita uusia työsopimuksia.

Kuvateksti
Liikkeenluovutukset saattavat muuttaa työpaikan käytäntöjä esimerkiksi työajan osalta. Uutta työsopimusta ei kannata allekirjoittaa. Kuva Jaakko Martikainen.

Yksityisessä suun terveydenhuollossa on käynnissä myllerrys, jossa isot yritykset ostavat pieniä hammaslääkäriasemia. Työnantajan vaihtumiset ovat aiheuttaneet hammaslääkäriasemilla jonkin verran ongelmia. Epäselvyyksiä on esiintynyt useissa yrityksissä.

– Tieto ei kulje, työntekijät ovat kokeneet painostusta ja työilmapiiri on heikentynyt, luettelee  vt. toiminnanjohtaja Niina Nivala-Huhtaniska Suun Terveydenhoidon Ammattiliitosta.

Työntekijöille on muun muassa tarjottu uusia työsopimuksia allekirjoitettaviksi, vaikka työntekijät siirtyvät uudelle työnantajalle vanhoina työntekijöinä. Kyse on liikkeenluovutuksesta, jolloin ei tarvita uusia työsopimuksia.

– Uusilla sopimuksilla on tarkoitus heikentää työsuhteen ehtoja, sanoo lakimies Mirja Kinnunen Tehystä.

Kinnunen kehottaa jättämään tarjotun työsopimuksen allekirjoittamatta ja ottamaan yhteyttä työpaikan luottamusmieheen, aluetoimistoon tai Tehyn edunvalvontaan.

Nivala-Huhtaniska kertoo, että yritysten henkilöstöhallinto on ottanut työntekijöihin yhteyttä puhelimitse tai pyytänyt keskustelemaan ilman, että varsinainen yhteydenoton syy on selvinnyt työntekijälle.

– Moiset toimet ovat omiaan luomaan pelon ilmapiiriä työpaikalle.

Nivala-Huhtaniskan mukaan ilmapiiriä heikentää myös se, että nuoremmat hammaslääkärit eivät aina arvosta työparinaan toimivaa hammashoitajaa samalla tavalla kuin kokeneemmat. Arvostuksen puutteen saattaa huomata potilaskin.

– Suun terveydenhuollossa työpari työskentelee polvet toistensa lomassa, ja potilas on siinä välissä. Molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus on tärkeää, jotta työ sujuu, Nivala-Huhtaniska tähdentää.