Motivoiva haastattelumenetelmä on tehokas keino kannustaa potilasta suun omahoitoon. Kuva: iStock

Suuhygienisti, motivoi potilasta – neuvominen toimii vain joillekin

Ihmisen itsensä pitää tunnistaa muutoksen tarve. Suuhygienistin tehtävä on johdatella ja kannustaa, sanoo väitöstutkimuksen tehnyt Mirkka Järvinen.

Ientulehdusta esiintyy 74 prosentilla ja syventyneitä ientaskuja 64 prosentilla 30 vuotta täyttäneistä. Hyvä suun omahoito ehkäisee molempia. Mirkka Järvinen, millainen potilasohjaus on väitöstutkimuksesi mukaan tehokkainta?

Motivoiva haastattelumenetelmä osoittautui vaikuttavimmaksi. Huomasin aikoinaan suuhygienistin kliinisessä työssä, että tietopohjainen ohjaus sai osan potilaista parantamaan suun omahoitoa, mutta osa ei muuttanut käytöstään.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Motivoivassa haastattelussa oleellista on potilaslähtöisyys: potilas ja ammattilainen pyrkivät löytämään yhdessä keinoja, jotka vahvistavat motivaatiota elämäntapamuutokseen.

Onnistumisen todennäköisyys kasvaa, kun potilas itse tunnistaa muutoksen tarpeen ja pohtii keinoja sen toteuttamiseksi.

Kuinka laajaa koulutusta suuhygienistit tarvitsevat pystyäkseen antamaan tällaista potilasohjausta?

Jo väitöstutkimuksen osana annettu puolen päivän mittainen koulutus paransi suuhygienistien valmiutta antaa potilasohjausta. Tärkeintä on ymmärtää, että omahoidon ohjauksessa pitää olla avoin, kannustava ja vuorovaikutteinen henki.

Motivoivasta haastattelumenetelmästä on tarjolla hyvin koulutusta.

Väitöstilaisuus järjestettiin koronapandemian takia verkossa. Miten se onnistui?

Todella hyvin. Totesimme jälkeenpäin vastaväittäjän kanssa, että eihän paikan päällä saisi koskaan aikaan näin keskittynyttä väitöstilaisuutta. Katsoimme toistemme kasvoja koko ajan ruudulta ja aivan unohdimme, että linjoilla oli noin sata seuraajaa. Poikkeuksellinen tapa toimia ei vähentänyt yhtään päivän merkitystä tai juhlavuutta.

Opiskelukaverini totesi, että nyt hänkin uskaltaisi väitellä, kun ei tarvitsisi esiintyä salissa.

Mirkka Järvinen on filosofian tohtori, suuhygienisti ja Suun terveydenhoidon ammattiliitto STAL ry:n toiminnanjohtaja. Hänen väitöstutkimuksensa voit lukea täältä.

Teksti Ulla Ojala

Lue lisää:

Pelkoa hammashoitoa kohtaan voi hoitaa – nukutus on huono keino

Mainos
Mainos