Vuoron päätteeksi hoitajat istuvat alas ja miettivät, missä tänään onnistuttiin ja missä ei. Myös väkivaltatilanteet käydään läpi. Kuvat: Lauri Rotko

Tätä on työ vaativassa psykiatriassa: Yhtenä päivänä tanssitaan valssia, toisena tarvitaan poliisit rynnäkkövarusteissa

Joskus hoitojakso kehitysvammapsykiatrian yksikössä päättyy siihen, että asiakkaan kanssa tanssitaan valssia. Mutta aina päivä ei etene näin rauhallisesti.

Lähihoitajat Heidi Salminen ja Mikko Lindroos pukeutuvat viiltosuojahihoihin ja -hanskoihin. Päässä on pipot.

He ovat menossa asiakkaan luo, joka saattaa purra ja tarttua hiuksiin. Joskus tilanne tulee yllättäen, eivätkä hoitajat pysty lukemaan sitä ennalta. Asiakas on niin autettava, että tarvitsee apua perushygienian hoidossa.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Lahden Ali-Juhakkalassa on Etevan kehitysvammapsykiatrian yksikkö, joka on monelle hoitoalan ihmisellekin tuntematon. Suomessa on muutamia vastaavanlaisia kuten Etevan yksiköt Hämeenlinnassa ja Keravalla.

Kriisi- ja tutkimusyksikössä selvitetään keinoja, joilla asiakkaan arkea voisi helpottaa. Lähes kaikilla sinne hoitojaksolle tulevilla on haastavaa käytöstä. Kotona tai asumisyksikössä pärjääminen on hankalaa.

Asiakkaat ovat kehitysvammaisia, joista monella on jo diagnosoitu mielenterveyshäiriö, esimerkiksi persoonallisuushäiriö, skitsofrenia, autismikirjon häiriöitä, ADHD, Tourette tai ahdistuneisuutta.

Yksikkö on rinnastettavissa erikoissairaanhoitoon, vaikka paikka on kodinomaisempi.

 

Lähihoitajat Mikko Lindroos ja Heidi Salminen pukeutuvat viiltosuojahihoihin ja -käsineisiin, koska ovat menossa arvaamattoman asiakkaan luokse.

 

Aamuvuoron hoitajat istuvat piirissä olohuoneen lattialla. Ennen työvuoron päättymistä arvioidaan yhdessä, miten päivä meni: missä onnistuttiin, missä ei. Väkivaltatilanteet käydään läpi viimeistään tässä.

Tänään on ollut kaikenlaista: Turvahuone on ollut remontissa, ja palaamassa on erityisen vaativa asiakas. Silti tunnelma on rauhallinen.

Turvahuone on karu, virikkeetön tila, jossa on patja lattialla. Asiakas tuodaan sinne rauhoittumaan, jos omassa huoneessa on hajonnut jotakin eikä siellä ole turvallista olla. Jotkut pyytävät turvahuoneeseen pääsyä itse.

Päivät ovat erilaisia. Muutama päivä sitten yksikköön jouduttiin kutsumaan lisäapua. Paikalle tuli vartijat ja kaksi maijallista poliiseja rynnäkkövarusteissa sähkölamauttimen kanssa. Yksi yksikön asiakkaista oli itsetuhoinen ja yritti satuttaa itseään.

”Kun töissä on jatkuva väkivallan uhka, työyhteisön merkitys korostuu”, sanoo yksikön esihenkilö, palvelupäällikkö Jutta Tuominen.

Työvuorojen arvioinnit kirjataan ja niistä tehdään kerran viikossa yhteenveto. Työntekijät ovat sitoutuneita jatkuvaan työn kehittämiseen. Yhdessä mietitään esimerkiksi sitä, miten vuorovaikutus toimii, myös työkavereiden kesken. Miten vaikka sanoa työkaverille, jos hän on liikaa puhelimella?

”Meillä saa puhua kaikesta. Sitä pitää harjoitella, sillä kaikilla työpaikoilla se ei ole itsestäänselvää. On esimerkiksi tärkeä sanoa, jos väkivallan uhka pelottaa.”

Työ on nopeatempoista, vähän kuin ensiavussa. Koskaan ei voi olla varma, mitä tapahtuu seuraavaksi, Jutta vertaa. Uudesta työntekijästä huomaa melko pian, sopiiko työ hänelle vai ei.

Vierailijan huomio kiinnittyy siihen, että huoneen pöytä on pultattu lattiaan. Esimerkiksi puiset sängyt eivät tässä yksikössä kestä. Monen huonekalut ovat niin pehmeitä, ettei niihin voi satuttaa itseään.

 

Päivän tavoite on mietitty hoitajien ja asiakkaisen kesken aamukokouksessa.

 

Yksi asiakas katsoo hoitajan kanssa televisiosta Lentsikat-elokuvaa. Toinen kuuntelee huoneensa ovella Jean Pierre Kuselan Nauravaa kulkuria.

Olohuoneen taululla lukee päivän tavoite: rauhallinen päivä. Tavoite mietitään aina asiakkaiden ja hoitajien kesken aamukokouksessa.

Yksikössä on 15 asiakaspaikkaa. Neljä paikkaa on lapsille, loput aikuisille. Yksikön erityisyydestä kertoo se, että aikuisten puolella aamuvuorossa on seitsemän hoitajaa, samoin iltavuorossa. Yövuorossa on kolme yöhoitajaa.

Taululla on päiväohjelma. Jokaiselle mietitään yksilöllisesti mielekästä tekemistä.

Moni asiakas tarvitsee kommunikoinnin apuna tukiviittomia, kuvakommunikaatiota tai teknisiä apuvälineitä. Jos asiakas on lähdössä vaikka viikonlopuksi kotilomalle, häntä valmistellaan siihen etukäteen kertomalla sosiaalinen tarina eli miettimällä, miten tapahtumat etenevät. Joskus hoitajat käyttävät apuna pikapiirtämistä.

Häiriökäytöstä voi aiheuttaa se, ettei saa itseään ymmärretyksi. Täällä kehitysvammapsykiatrin yksikössä etsitään siihenkin keinoja.

Jotkut asiakkaat kuntoutuvat täällä viikkoja, toiset jopa muutaman vuoden. Jos hoitaja on kolme päivää vapailla, osa asiakkaista on todennäköisesti vaihtunut.

”Me tutustumme uuteen ihmiseen: Millainen hänen elämänpolkunsa on tähän mennessä ollut, millainen perhe hänellä on, onko hänestä tehty aikaisempia arvioita”, kertoo Katja Saarinen.

Sairaanhoitaja Katja on tämän talon asiakasprosessivastaava ja tehyläinen pääluottamusmies.

”Tämä on moniammatillista yhteistyötä, jonka ytimessä on lähihoitajien, sairaanhoitajien ja sosionomien työ. Heidän sanaansa kuunnellaan. He näkevät, miten asiakkaat elävät arkea”, Katja kuvailee.

Ammattilaisia on pitkä lista: autismikuntoutusohjaaja, AAC-ohjaaja, psykiatri, psykologi, puheterapeutti, seksuaalineuvoja, sosiaalityöntekijä, toimintaterapeutti. AAC-ohjaaja auttaa vaihtoehtoisten kommunikaatiokeinojen kanssa.

Myös epikriisit tehdään moniammatillisesti.

”Tärkein tehtävä on saada yhteinen näkemys siitä, miten asiakasta parhaiten autetaan. Työ on äärettömän mielenkiintoista, sillä jokaiselle pitää löytää juuri hänelle sopivat keinot, löytää hänen vahvuutensa ja positiiviset voimavaransa. Yhtä sabluunaa ei ole.”

Joskus auttaa henkilökohtaisen avustajan saaminen, joskus taas sopivan asumisyksikön löytäminen tai lääkityksen säätäminen.

Keskusteluissa ovat mukana myös esimerkiksi asiakkaan omaiset, ehkä koulu ja asumisyksikkö. On tärkeää varmistaa, miten kotona tai muualla pärjätään, kun ympärillä ei ole yhtä paljon henkilökuntaa kuin täällä.

 

Wc-istuin on ruostumatonta terästä, jottei sitä voi hajottaa.

 

Heidi Salminen on ajellut iltavuoroon kotoaan Lammilta.

Heidi on lähihoitaja, joka on työskennellyt Kepsyssä pian yksitoista vuotta. Hän on työskennellyt paljon haastavien autistien kanssa. Raskainta Heidin mielestä on jatkuva väkivallan uhka ja itsetuhoiset nuoret – miten auttaa ja suojella heitä, etteivät he satuta itseään.

Miten tässä työssä jaksaa?

”Olen luonteeltani perusrauhallinen ja harkitseva. En stressaa. Kannan harvoin työasioita kotiin. Työmatkan aikana saatan ajatella töitä, mutta siihen se jää. Jaksamista auttaa hyvä ja tiivis työyhteisö.”

Työntekijöillä on hälytyslaitteet ja sovitut käytännöt siitä, ketkä lähtevät hälytyksen tultua paikalle. Yksikössä kaikki on koulutettu Avekki-toimintamallin käyttöön. Avekissa opetellaan ennakoimaan tilanteita ja käyttämään väkivaltatilanteissa turvallisia otteita. Yksikössä työskentelevällä Mikolla on avekki-ohjaajan koulutus, ja hänen johdollaan on avekki-iltapäivä kerran kuussa. Lisäksi järjestetään kertausta joka lauantaiaamu.

”Jatkuva väkivallan uhka pitää tiedostaa. Huoneisiin ei saa mennä yksin. Työkaveriin on pystyttävä luottamaan. Voi sattua pahasti, jos toinen jäätyy”, Heidi sanoo.

Välillä on käytettävä luovuutta: jos asiakas käy kierroksilla, väliin voi nostaa vaikka säkkituolin.

”Vaikeita tilanteita varten asiakkaille opetetaan rauhoittumiskeinoja. Apuna käytetään erilaisia aististimulantteja: painopeittoa, puruleluja, jääpaloja.”

Viime vuonna Heidi oli puoli vuotta töissä erityislastenkodissa.

”Teki hyvää käydä muualla ja tulla takaisin. Minulla tuli tänne ikävä. Nyt olen töissä ihan eri sykkeellä.”

Tänään Heidi on töissä rivitalossa, jossa asiakkaat ovat melko omatoimisia. Yhdessä on siivottu ja pyykätty, yksi lähti lenkille. Hoitajien jaksamista tuetaan sillä, että välillä voi vaihtaa eri ryhmään.

Jokaiselle asiakkaalle on tehty turvasuunnitelma. Jonkun kanssa ulkoilemaan lähtee neljä hoitajaa. Joku ei voi mennä portin ulkopuolelle lainkaan. Osa on tahdonvastaisessa hoidossa. Toisaalta jotkut yksikön rivitalon asiakkaista käyvät yksin kirjastossa ja kaupassa. Joskus kaikki lähtevät sunnuntaina yhdessä syömään Mäkkäriin.

Työturvallisuutta parantaa se, että rakennus on tehty nimenomaan kehitysvammapsykiatrian käyttöön. Esimerkiksi vedet ja sähköt on vedetty huonekohtaisesti, jotta ne pystyy tarvittaessa sulkemaan.

 

Kriisiosastolla hoitajat eivät saa mennä huoneisiin yksin. Yhteisissä tiloissa on kamerat.

 

Joskus kuntoutusjakso on päättynyt niin onnellisesti, että asiakkaan kanssa on voitu tanssia valssia, vaikka alku on ollut vaikeaa, Katja Saarinen muistelee.

Heidi muistaa takavuosilta nuoren pojan, jonka kanssa hän oli töissä aina, kun vain oli vuorossa. Ensimmäiset kolme kuukautta poika joutui käyttämään turvapaitaa. Vähitellen hänen vointinsa parani ja lopulta hänelle löytyi sopiva asumisyksikkö.

”Häntä me usein vieläkin muistelemme. Olemme ylpeitä yksiköstämme, ja on hienoa nähdä työmme jälki. ­Asiakas voi lähteä täältä selvästi erilaisena.”

 

Mielen­terveys­häiriötä voi olla vaikea tunnistaa

Kehitysvammaisilla on muuhun väestöön verrattuna enemmän­ mielenterveyshäiriöitä. Masennus­ ja ahdistus jää usein tunnis­tamatta, koska ihminen ei välttämättä pysty kuvaamaan oireitaan.

Psykoottiset häiriöt, autismi, ADHD ja käytöshäiriöt ovat ­kehitysvammaisilla muuta väestöä tavallisempia.

Kehitysvammaisista 30–50 prosentilla on mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriö. Yhtä monella on autismikirjon häiriö.

Lue lisää:

Lastensuojelun ammattilaiset: Vaikeasti oireilevat nuoret tarvitsevat terveydenhuollon osaamista

Nepsy-hoitaja auttaa, kun arki lapsen kanssa on säätämistä ja sählinkiä

 

 

Mainos
Mainos