Terveyspalvelualalle kesäkuussa 450 euron kertaerä

Yksityisellä terveyspalvelualalla työskentelevät saavat kesäkuun alussa 450 euron kertaerän. Muut korotukset tulevat marraskuussa.

Kuvateksti
Yksityisen terveyspalvelualan sopimuksen piirissä on noin 38 000 työntekijää.
Kuva: Aki Rask

Yksityisellä terveyspalvelualalla (Tp-tes) työskentelevät saavat kesäkuussa 450 euron kertaerän.

Se maksetaan työntekijöille, joiden yhdenjaksoinen työsuhde on alkanut viimeistään toukokuun alussa ja on voimassa kertaerän maksupäivänä. Kertaerä maksetaan myös, jos työntekijä on lomautettuna, sairaana tai perhevapaalla.

Marraskuussa palkkoihin tulee 1,9 prosentin yleiskorotus. Lisäksi marraskuussa maksetaan paikallinen erä, joka on 0,315 prosenttia sekä henkilökohtaisia palkkoja korottava yleiskorotus 0,735 prosenttia.

Terveyspalvelualan kuluvan vuoden palkankorotukset oli kytketty tiettyihin teollisuuden palkankorotuksiin. Tarkemmasta tulkinnasta Sote ry ja Hyvinvointiala HALI ry neuvottelivat pitkään. Tulkinnasta pyydettiin myös valtakunnansovittelijan kanta.

"Valitettavasti työnantaja ei tässä vaiheessa ollut valmis vapaaehtoisesti neuvottelemaan ja sopimaan ylimääräisestä palkkaohjelmasta. Me käännämme katseen jo ensi kevääseen, jolloin pääsemme neuvottelemaan palkoista ja korjaamaan mahdollisia palkkaeroja", sanoo neuvottelupäällikkö Vappu Okkeri Tehystä.

 

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Terveyspalvelualan nykyinen työehtosopimus päättyy jo ensi vuonna eli huhtikuun lopussa 2024.

Sote ry on Tehyn, SuPerin ja Erton yhteinen neuvottelujärjestö. Yksityisen terveyspalvelualan sopimuksen piirissä on noin 38 000 työntekijää.