Valvira muistuttaa, että lastensuojelulaitoksiin sijoitetulla lapsella on samat perusoikeudet kuin muillakin lapsilla.
Oikeuksiin saa puuttua ainoastaan lain nojalla ja silloinkin vain siten, että toimenpiden vähiten loukkaa lapsen perusoikeuksia.
Valvontaviranomaiset ovat havainneet, että rajoituspäätöksiä ei aina riittävästi perustella.
”Sijaishuollon toiminnan on oltava johdonmukaista, turvallista ja ennakoitavaa. Sijaishuollon tärkein tehtävä on huolehtia lapsen perusoikeuksista”, korostaa Valviran ylitarkastaja Elina Uusitalo.
Kunnat eivät välttämättä valvo systemaattisesti ja säännöllisesti.
Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on puolestaan valvottava lapsen edun ja sijoituksen tavoitteiden toteutumista sekä sijaishuoltopaikan toteuttamien rajoitusten lainmukaisuutta.
Puutteita on myös yksiköiden omavalvontasuunnitelmissa.
Suunnitelmat ovat voineet vanhentua, ne ovat sisällöltään liian yleisiä tai ne eivät ole julkisesti nähtävillä, kuten pitäisi.
Omavalvonnassa on tunnistettava asiakasturvallisuusriskit ja kuvattava, miten niitä ehkäistään ja miten toimitaan, jos riski toteutuu.
Suunnitelmassa täytyy myös ohjeistaa, miten henkilökunta täyttää ilmoitusvelvollisuutensa, jos asiakasturvallisuus on uhattuna tai uhka on jo toteutunut.
”Omavalvonnan on oltava arjen toiminnassa vahvasti läsnä”, Uusitalo korostaa.