Varsinkin moni nainen joutuu pelkäämään väkivaltaa omassa kodissaan, käy ilmi monesta kyselystä ja tutkimuksesta.
Joka kolmas nainen Suomessa kokee elämänsä aikana fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa parisuhteessaan. Miehistä vastaavaa kokee joka kuudes.
Vuonna 2025 pari- tai lähisuhdeväkivallan täysi-ikäisistä uhreista 74 prosenttia oli naisia ja alaikäisistä uhreista 48 prosenttia tyttöjä. Syylliseksi epäillyistä 75 prosenttia oli miehiä.
Viranomaisten tietoon tullut väkivalta on lisääntynyt. Esimerkiksi aviopuolison tekemän parisuhdeväkivallan uhrien määrä kasvoi vuonna 2025 peräti 17,2 prosenttia edellisvuodesta.
Siinä muutamia pysäyttäviä lukuja.
Lukuihin voi vaikuttaa se, että lähisuhdeväkivalta tunnistetaan nykyään paremmin esimerkiksi poliisissa. Toisaalta tilastoissa ovat vain viranomaisten tietoon tulleet tapaukset – iso osa tapauksista jää edelleen piiloon.
”Lähisuhdeväkivalta on hyvin monisyinen ja vaikeasti tunnistettava ilmiö. Se alkaa yleensä pieninä tekoina kuten vahtimisena ja eristämisenä ja raaistuu pikkuhiljaa vakavampiin tekoihin. Itsestään lähisuhdeväkivalta ei lopu, ja siksi siihen puuttuminen on äärimmäisen tärkeää”, kuvailee projektipäällikkö Jonna Laitonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Avainhenkilöitä ympäri Suomen
Lähisuhdeväkivalta on paljon muutakin kuin lyömistä. Se voi olla henkistä, hengellistä, seksuaalista, taloudellista ja digitaalista väkivaltaa. Se voi olla vainoamista ja kaltoinkohtelua.
Jotta lähisuhdeväkivalta tunnistettaisiin paremmin ja otettaisiin puheeksi eri palveluissa, sote-alan ammattilaisia on alettu kouluttaa eri puolilla Suomea.
Kyseessä on lähisuhdeväkivaltatyön avainhenkilömalli, jota vahvistetaan Lähde-hankkeen avulla. Hanke pyrkii edistämään varhaista puuttumista, lisäämään tietoa väkivallan kysymyksistä ja juurruttamaan väkivallan vastaisen työn työkaluja paitsi hyvinvointialueille myös kuntiin ja järjestöihin.
Avainhenkilöt ovat avainhenkilökoulutuksen käyneitä ammattilaisia. Tavoitteena on, että heitä olisi hyvinvointialueilla kaikissa peruspalveluissa.
”He lisäävät ilmiötietoisuutta työpaikallaan, pitävät yllä keskustelua lähisuhdeväkivallasta ja järjestävät esimerkiksi puheeksiottokoulutuksia”, Jonna Laitonen kertoo.
Avainhenkilömalli ei ole uusi asia, sillä ensimmäiset koulutukset järjestettiin jo vuonna 2010. Monilla alueilla toiminta hiipui, mutta ei kaikkialla. Esimerkiksi Etelä-Savossa avainhenkilömallia on ylläpidetty kymmenen vuoden ajan yhteistyössä Viola – väkivallasta vapaaksi ry:n kanssa.
Kysy, kuuntele, ota vastuu
Anni Oinonen on sekä avainhenkilö että avainhenkilökouluttaja. Hän työskentelee Etelä-Savon hyvinvointialueella (Eloisa) konsultoivana sairaanhoitajana vammaispalveluissa ja perusterveydenhuollossa, ja lisäksi hänen työhönsä kuuluu kaksikymmentä prosenttia lähisuhdeväkivaltatyötä.
”Minun puoleeni voi kääntyä, jos tulee asiakastilanteita, joissa nousee esiin lähisuhdeväkivalta tai sen epäily. Pääsääntöisesti tapauksia tulee vammaispalvelujen kentältä, mutta olen minkä tahansa sote-yksikön käytettävissä.”
Tällöin voidaan vaikkapa sopia, että Oinonen tapaa asiakasta tai potilasta ja ohjaa häntä keskusteluavun piiriin.
Avainhenkilökoulutuksia järjestetään Eloisassa kaksi kertaa vuodessa. Kaiken kaikkiaan avainhenkilöitä on alueella jo noin kaksisataa.
”Heitä löytyy muun muassa neuvoloista, kouluterveydenhuollosta, oppilashuollosta, nuorisotyöstä, perusterveydenhuollon avovastaanotoilta, kotihoidosta ja ikäihmisten palveluista”, luettelee Eloisan lähisuhdeväkivaltatyön koordinaattori Niina Harju.
Vaikka tietoisuus ja ymmärrys lähisuhdeväkivallasta ovat lisääntyneet, puheeksioton kynnys voi olla korkea.
”Moni sote-alan ammattilainen pelkää, että jos hän ottaa lähisuhdeväkivallan puheeksi, niin hänen täytyy myös ratkaista tilanne. Ei tarvitse. Työntekijällä on kuitenkin vastuu viedä asiaa eteenpäin”, Anni Oinonen korostaa.
Ammattilainen voi kysyä neuvoja oman yksikkönsä avainhenkilöltä. Jos omasta yksiköstä puuttuu avainhenkilö, hyvinvointialueilla ja järjestöissä työskentelee väkivaltatyön osaajia, joilta kysyä apua.
”Tärkeintä on, että asiakkaalle tai potilaalle tulee olo, että häntä on kuultu, häntä autetaan ja että hän ei jää yksin.”
Seksuaaliväkivalta yhä tabu
Turkulainen kätilö ja seksuaalineuvoja Jenni Rautio miettii, että lähisuhdeväkivalta on niin yleistä, että kaikki sote-alan ammattilaiset kohtaavat sitä työssään. Rautio työskentelee Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Lähde-hankkeen hankekoordinaattorina ja avainhenkilökouluttajana.
”Viesti pitäisikin kääntää niin, että me kaikki teemme työtä lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ja sitä tehneiden kanssa.”
”Kannattaa ammattilaisena olla itselleen myös armollinen, sillä sote-alan työssä voi tuntua raskaalta, kun pitäisi olla koko ajan etanansarvet pystyssä ottamassa puheeksi milloin mitäkin, kuten painoa, päihteidenkäyttöä ja lähisuhdeväkivaltaa. Ilmapiirin pitäisi kuitenkin aina olla sellainen, että nämä teemat saa ottaa puheeksi”, hän lisää.
Rautio tuli hankekoordinaattoriksi Turun Seri-tukikeskuksesta. Hänen roolinsa on lisätä osaamista erityisesti seksuaaliväkivaltaan liittyvissä asioissa.
Seksuaaliväkivallalla tarkoitetaan seksuaalisia tekoja ilman suostumusta. Se ei edellytä fyysisen väkivallan käyttöä, vaan se voi olla painostusta ja pakottamista. Seksuaaliväkivalta ei ole aina lähisuhdeväkivaltaa, mutta usein se on.
”Seksuaaliväkivalta on edelleen tabu ja avun hakeminen harvinaista. Se jää herkästi piiloon, vaikka ihminen hakeutuisi palveluihin, joissa kohdataan lähisuhdeväkivallan uhreja ja tekijöitä.”
Oikeat sanat löytyvät
Miten sote-alan ammattilaisen pitäisi sitten ottaa asia puheeksi, jos herää epäily lähisuhde- tai seksuaaliväkivallasta?
Oinonen sanoo, että lähisuhdeväkivallasta voi kysyä ihan samalla tavalla kuin kysytään päihteidenkäytöstä. Eloisassa kysymys lähisuhdeväkivallasta kuuluu perusterveydenhuollon pitkäaikaissairauksien vuosikontrollien fraaseihin, ja sitä varten on myös kirjaamisohjeet.
”Puheeksiotossa auttaa vaikkapa, kun toteaa ensin, että meillä on tapana kysyä myös lähisuhdeväkivallasta. Ja sitten voi kysyä, oletko kokenut lähisuhdeväkivaltaa? Jos vastaus on esimerkiksi, että minua ei ole koskaan lyöty, voi kertoa lähisuhdeväkivallan eri muodoista.”
Oinonen korostaa, että puheeksiottoon vaikuttaa tilanne. Jos asiakas ei ole vastaanotolla yksin – näin voi olla erityisesti vammaisen henkilön tai ikäihmisen tapauksessa – lähisuhdeväkivallasta kysyminen ei välttämättä ole turvallista. Tällöin voi vaikkapa pyytää omaista hetkeksi poistumaan tai olla myöhemmin puhelimitse yhteydessä asiakkaaseen ja kysyä asiasta.
Jenni Rautiokin suosittelee pohjustamaan kysymystä.
”Voi esimerkiksi aloittaa sanomalla, että minulla on tapana kysyä vaikeistakin asioista. Sitten voi kysyä vaikkapa, onko sinua koskaan satutettu.”
”Valmiita lauseita on kuitenkin vaikea antaa, koska tilanteet ovat niin erilaisia. Luotan siihen, että oikeat sanat löytyvät spontaanisti siinä hetkessä. Kyllä kaikki sote-alan ammattilaiset ovat lähtökohtaisesti myös vuorovaikutuksen ammattilaisia.”
Pahinta on, ettei kysytä, painottaa Jonna Laitonen. Tämä on tullut esiin Lähde-hankkeen koulutuksissa, joissa käytetään paljon kokemusasiantuntijoita.
Lähisuhdeväkivaltaa kokenut ei välttämättä vastaa myöntävästi ensimmäisellä, toisella tai kolmannellakaan kerralla. Mutta kysymys jää muhimaan ja jossain vaiheessa hänellä on rohkeutta vastata myöntävästi.
Tietoa ja esitteitä siitä, mistä apua saa, voi aina antaa, jos se asiakkaalle tai potilaalle sopii. Myös asiakastilojen seinillä voi olla esillä lähisuhdeväkivaltaan apua tarjoavien palvelujen julisteita ja oppaita vapaasti otettavaksi.
”Avainhenkilöiden yksi tärkeä tehtävä onkin pitää huoli, että asiakasaulassa on tietoa lähisuhdeväkivallasta ja auttamisen palveluista”, Niina Harju sanoo.
