Iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien työntekijöiden rikostausta voidaan jatkossa tarkastaa. Tämä tulee mahdolliseksi työnantajille, kun asiaa koskeva lainmuutos astuu voimaan.
Hallitus antoi marraskuun lopulla eduskunnalle esityksen, joka koskee sosiaali- ja terveydenhuollon tuottamisen ja järjestämisen valvontaa koskevaa lakia. Esityksen mukaan palvelun tuottajan tai järjestäjän tulee tarkastaa työpaikanhakijan rikostausta, mikäli virka- tai työsuhde vanhusten tai vammaisten parissa kestää vähintään 3 kuukautta yhden vuoden aikana.
Asia on käsitelty eduskunnassa, mutta ei valtioneuvoston yleisistunnossa eikä tasavallan presidentin esittelyssä.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan parhaillaan lainmuutosta, jotta myös vanhusten ja vammaisten kanssa opiskelevien rikostausta voitaisiin tarkistaa.
”Rikosrekisteriote tulee voida vaatia myös opiskelijoilta, jotka harjoitteluissaan työskentelevät näiden haavoittuvassa asemassa olevien asiakasryhmien kanssa", sanoo Tehyn koulutuspoliittinen asiantuntija Kirsi Coco.