Ahvenanmaa: Työn vaativuuden arviointi jatkuu

Ahvenanmaan tehyläisille on luvassa palkankorotuksia loppuvuodesta.

Kuvateksti
Tehyläiset taistelivat Ahvenanmaalla tasa-arvoisen palkkauksen puolesta vuoden 2014 lopulla. Kuva Siri Lindén

Ahvenanmaan maakuntahallituksen palveluksessa työskentelevän hoitohenkilöstön työn vaativuuden arviointi (tva) jatkuu elokuun lopulla. Alkuperäisen aikataulun perusteella tva-neuvottelujen piti päättyä toukokuussa.

Tehyn Ahvenanmaan pääluottamusmies Pirjo Åkerblomin mukaan neuvottelut etenivät viime keväänä hyvässä hengessä. Virkanimikkeistä saatiin 405 nimikkeen lista, mutta töiden pisteytystä ei tehty. Keskeisenä ajatuksena on painottaa luokittelussa koulutusvaatimuksia.

Yhdeksi esteeksi Åkerblom nimeää sen, että maakuntahallinnon työntekijät ovat kahdessa eri palkkausjärjestelmässä. Sairaanhoitopiiri kuuluu järjestelmään, jossa ikälisät tuovat lähtöpalkkaan kymmenen prosentin korotuksen. Toisessa palkkajärjestelmässä ikälisät voivat nostaa palkkaa lähes 30 prosenttia.

Pääluottamusmies arvelee, että neuvottelut saattavat kestää vuoden loppuun.

– Hoitohenkilökunnan 550 000 euron palkkaerää ei voi ottaa meiltä pois, mutta miten muuten tva vaikuttaa palkkoihin, on tietenkin vielä auki.

Ahvenanmaan tehyläiset vauhdittivat vuoden 2014 lopulla työsopimusneuvottelua työtaistelun avulla. Sen myötä syntyi sopimus, jonka sisältää kolme erillistä erää. Niiden yhteissumma on 1,5 miljoonaa euroa.