Äitiysvapaan alkuun voi tulla lisää joustoa

Miltä kuulostaa, että tuleva äiti saisi entistä joustavammin päättää, milloin jää äitiysvapaalle?

Kuvateksti
Erityisäitiysvapaan turvin voi jäädä tavallista aikaisemmin äitiysvapaalle, jos työssä altistuu esimerkiksi säteilylle tai kemikaaleille. Se ei lyhennä äitiyspäivärahakautta.

Nykylainsäädännön mukaan raskaana olevan on jäätävä pois töistä 5–8 viikkoa ennen laskettua aikaa. Jos äiti on hyvävointinen ja vauva vielä syntyy myöhässä, aika kotona saattaa tuntua jopa turhan pitkältä. Jos vapaan aloittaisi myöhemmin, äitiyspäivärahapäivät säästyisivät ja ne voisi käyttää silloin, kun lapsi on jo maailmassa.

Ruotsissa joustoa on: tuleva äiti voi jäädä vapaalle aikaisintaan 60 päivää ennen laskettua aikaa tai hän voi työskennellä valintansa mukaan jopa synnytykseen asti. Suomessa selvitetään, olisiko joustavampi malli käyttökelpoinen.

Selvitystyö on vasta käynnistymässä, ja sen pitäisi valmistua kuluvan vuoden loppuun mennessä. Aloite on osa hallituksen tasa-arvo-ohjelmaa. Käytännössä malli menee todennäköisesti valmisteltavaksi kolmikantaan.

– Tarkoitus ei ole suinkaan pakottaa ketään jatkamaan töissä synnytykseen saakka, vaan haluaisimme lisätä äidin valinnan mahdollisuuksia. Jos raskaana olevan vointi sallii, hän voisi jatkaa töissä, kertoo neuvotteleva virkamies Päivi Yli-Pietilä sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Töitä järjestellään jo varsin yleisesti sosiaali- ja terveysalalla raskaana olevalle sopivaksi. Esimerkiksi ensihoidossa voidaan siirtyä siirtokuljetuksiin, joissa on vähemmän nostelua tai yötyötä.

– Alalla on hyvin monenlaisia työtehtäviä. Joissakin tehtävissä ehkä saattaakin pystyä jatkamaan nykyistä pitempään, jos tulevan äidin vointi antaa myöden, sanoo työympäristöasiantuntija Anna Kukka Tehystä.