Eksoten palkkasaatavat maksuun

Palkkasaatavat Eksotessa syntyivät, kun palkat jäivät sovittamatta yhteen. Tehy käynnisti neuvottelut tilanteen korjaamisesta vuonna 2017.

Kuvateksti
Eksotelaiset ovat saaneet myös 1.9. lähtien palkankorotuksia, sillä työn vaativuuden arviointiin perustuvat palkkatasot nousivat. Kuva: iStock

Eksote eli Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri on aloittanut palkkasaatavien maksamisen työntekijöilleen. Tehyläisiä Eksoten palveluksessa on noin kaksi tuhatta, mutta kaikilla ei palkkasaatavia ole. 

Palkkasaatavat syntyivät, kun Eksote perustettiin 2010, ja palkkojen yhdenmukaistaminen jäi tekemättä. KT Kuntatyönantajat ja pääsopijajärjestöt pääsivät elokuussa sopuun siitä, miten asia takautuvasti ratkaistaan.

Sovintosopimuksen mukaan palkkasaatavia maksetaan 1.1.2016 lukien. Sovintolla vältettiin raskas oikeusprosessi, joka olisi voinut kestää jopa kymmenen vuotta.

"Sovinto on kaikki osapuolten etu, vaikka siinä jouduttiin tekemään myös kompromisseja", sanoo Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi.

Eksotelaiset ovat saaneet myös 1.9. lähtien palkankorotuksia, sillä työn vaativuuden arviointiin perustuvat palkkatasot nousivat. Tehtäväkohtaiset palkat ovat nousseet keskimäärin 20-125 euroa.  

Eksote on tehnyt poliisille tutkintapyynnön yhdenmukaistamisesta vastuussa olleiden henkilöiden toiminnasta.

Poliisitutkinta ei Tehyn edunvalvonta-asiantuntija Heidi Laurilan mukaan kuitenkaan koske palkkasaatavia eikä sovintosopimusta, joten tutkinta tai sen lopputulos eivät vaikuta saataviin tai niiden suuruuteen.   

Yhdenmukaistamatta jättäminen oli kaikkien kunta-alan palkansaajajärjestöjen tiedossa ja selvittelyissä. Työtuomioistuimeen päätynyt tapaus ei varsinaisesti koskenut palkkojen yhteensovittamista, vaan kolmen yksittäisen työntekijän palkkarakennetta. 

"Tehy oli valmistautunut viemään asian oikeuteen, jos sovintoa ei olisi syntynyt", Laurila sanoo. 

Eksote on selittänyt yhteensovittamatta jättämistä muun muassa sillä, että asiasta ei ollut sovittu paikallisesti. Pakottava lainsäädäntö kuitenkin edellyttää palkkojen yhteensovittamista, ja tästä ei paikallisesti voi muuta sopia.

"Paikallisella sopimuksella tai sen puutteella ei ole ollut ratkaisevaa merkitystä", Laurila sanoo.

Lue lisää: 

Eksotessa selvitetään viime vuosien palkkoja – osalle luvassa pettymys, joku voi saada takautuvasti jopa yli kymppitonnin

Palkkojen harmonisointi jäi Eksotessa tekemättä – joillekin tulossa tilipussiin vanhoja saatavia