Kevan analyysi: Hoitajapula kaksinkertaistui kahdessa vuodessa eikä loppua näy

Hoitajapula ryöpsähti pahaksi kahdessa vuodessa, kertoo Keva.

Kuvateksti
Hoitajapula on näkynyt myös Uudessa lastensairaalassa, jossa esimerkiksi lasten sydänleikkauksia on jouduttu siirtämään. Pelkästään Uudellamaalla on 6 000 sairaanhoitajan vaje.
Kuva: Maria Tuominen

Sairaanhoitajia kaivataan todella kipeästi lisää koko maahan. Pelkästään Uudellamaalla on 6 000 sairaanhoitajan vaje, ja koko maan tasolla kaivattaisiin jo nyt yli 16 600 uutta sairaanhoitajaa. Näin kertoo julkisen alan eläkevakuuttaja Kevan analyysi.

Vaje on kasvanut rajusti. Vain muutama vuosi sitten, vuonna 2021, sairaanhoitajia arvioitiin puuttuvan Uudellamaalla 3 500 ja koko maassa 8 000.
 

Lähihoitajien kohdalla tilanne on vähintäänkin yhtä paha. Lähihoitajia tarvittaisiin tällä hetkellä lisää 8 800, kun kaksi vuotta sitten vaje oli 738.

Lastenhoitajien kohdalla työvoimapula on pahentunut Kevan analyysin mukaan erityisen nopeasti. Samalla myös lastentarhanopettajista on pula.

Pulaa on myös muista tehyläisistä ammattiryhmistä kuten osastonhoitajista, terveydenhoitajista, fysioterapeuteista, bioanalyytikoista, hammashoitajista, kätilöistä ja ensihoitajista.

Sen sijaan lääkärien kohdalla pula ei ole pahentunut. Kaksi vuotta sitten yleislääkäreistä oli kuntasektorilla 1 035 ammattilaisen vaje. Nyt analyysi näyttää 908 ammattilaisen vajetta.

Ennuste ei lupaa työvoimapulaan lähivuosina helpotusta tämänhetkisellä eläköitymistahdilla ja suunnitelluilla tutkintomäärillä.

Johtava asiantuntija Ismo Kainulainen Kevasta toteaa, että työllisyysasteen nostamiseksi on käytettävä useita keinoja.

"Yksi keskeinen tehtävä on parantaa työssä jaksamista. Olisi hyvä, jos maan hallitus ottaisi jatkossa yhä vahvemmin työkyvyn ylläpitämisen, työkykyjohtamisen ja työvoimapulan helpottamisen yhdeksi keskeiseksi strategiseksi mittariksi talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikassa."
Lisää tietoa: Kevan kuntasektorin työvoimaennuste

Tehy: Suomessa viimeiset hetket ratkaista hoitajapula