Tänään juhlitaan työturvallisuutta: ”Suojainpula on johtanut siihen, että sovelletaan”

Tänään tiistaina vietetään kansainvälistä työturvallisuuspäivää. Osa hoitajista viettää sitä suojautuen roskasäkkeihin, koska asianmukaisista suojatakeista on pulaa.

Kuvateksti
Viime aikoina pulaa on ollut erityisesti suojatakeista. Kuva: Annika Rauhala

Sote-ammattilaisten työturvallisuus on puhuttanut viime viikot koronan takia poikkeuksellisen paljon.

 Pandemiaan valmistautuminen ei ollut sillä tasolla, mitä kuviteltiin. Tämä koskee sekä organisaatioita että Huoltovarmuuskeskusta. Suojaimia ei ole riittävästi, toteaa Tehyn työympäristöasiantuntija Kaija Ojanperä.

Toinen ongelma on ollut ohjeistus. Varsinkin alussa tutkittua tietoa oli vähän ja Työterveyslaitoksen, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet poikkesivat toisistaan.

 Ohjeet ovat suosituksia, eivätkä ne velvoita työnantajaa. Yhtenäisiä velvoittavia kansallisia suosituksia kaivataan, Ojanperä sanoo.

Riittävän suojautumisen miettimisessä on Ojanperän mielestä edetty takaperoisesti.

 Suojainpula on johtanut siihen, että sovelletaan. Se on työturvallisuuden ja potilasturvallisuuden näkökulmasta väärä lähtökohta. Esimerkiksi kotihoitoon ja tehostettuun palveluasumiseen suositellaan vaihtoehtona kangasmaskia, koska kirurgisia suu-nenäsuojuksia ei ole riittävästi.

Kangasmaskeja suositellaan, vaikka tutkimusnäyttö osoittaa niissä piilevän vaaran.

 Työntekijät pelkäävät tartuntaa, koska tämän hetken ohjeistus ei tue työturvallisuutta. On työpaikkoja, joissa suojaimia ei saa vielä käyttää, koska koronatartuntoja ei tiettävästi ole. Suojaimia pihdataan, koska pelätään niiden loppuvan.

Tehyllä on pandemiaa koskeviin kysymyksiin keskittyvä sivusto. Jäsenet ovat kysyneet asiantuntijoilta eniten suojavarusteista, lomautuksista, tehtävänsiirroista, riskiryhmään kuuluvan työskentelystä ja valmiuslaista.

Kysytty on esimerkiksi, onko asiallista käyttää kertakäyttösadetakkia suojatakkina, kun ottaa koronanäytteitä. Alussa pulaa oli maskeista, viime aikoina pulaa on ollut myös suojatakeista, kertoo Tehyn kysely.

 On jo ammatti-identiteetin kannalta epäilyttävää, jos joutuu hoitamaan roskasäkkiin kääriytyneenä tai kertakäyttösadetakki väärinpäin päällä. Kiinnostavaa on, että minulle on tänäkin aamuna soittanut kolme valmistajaa ja tarjonnut suojaimia. Silti niistä on työpaikoilla pulaa. Toisaalta olen kuullut, että suojainten hinnat ovat nousseet kattoon.

Suojainpulan takia jotkut työnantajat ovat rajoittaneet työn tauottamista, jotta suojaimia ei tarvitsisi vaihtaa, vaikka suojaimissa työskentely on tavanomaista raskaampaa. Myös Sairaanhoitajaliiton kysely suojaimista kertoo karua kieltä.

Sen sijaan koronatesteistä Tehyyn on tullut viime päivinä positiivista viestiä. Viiden yliopistosairaalan pääluottamusmiehet ovat kertoneet, että testeihin pääsyssä ei ole ollut nyt ongelmia.

 

Kansainvälisen työjärjestö ILOn lanseeraamaa maailman työturvallisuuspäivää vietetään 28.4.

Lue lisää

Tehyn asiantuntija: Kangasmaski vasta viimeinen vaihtoehto