Tehyn oikeusapu ei yleensä kata rikosta, jos kyse on tahallisesta rikoksesta. Poikkeus voidaan tehdä, jos esimerkiksi syytteen peruste on ilmeisen väärä. Kuva: iStock

Työnantaja syytti aiheetta väärennöksestä – käräjäoikeus vapautti syytteestä

Käräjäoikeus totesi sairaanhoitajan syyttömäksi kulutuskortin väärennykseen. Väärennyksen tarkoitus on harhauttaa, ja se edellyttää tahallisuutta. 

Varsinais-Suomen käräjäoikeus vapautti syytteestä tehyläisen sairaanhoitajan. Työnantaja epäili, että sairaanhoitaja oli väärentänyt kulutuskortin ja teki hänestä rikosilmoituksen. Ilmoitus johti oikeudenkäyntiin, ja sairaanhoitaja kiisti syytteen. 

Käräjäoikeuden mukaan sairaanhoitaja ei väärentänyt merkintöjä tahallaan, vaan epäselvät merkinnät johtuivat siitä, että hän oli ollut paniikissa tekemästään virheestä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Sairaanhoitaja antoi vahingossa kuolevalle potilaalle väärää lääkettä kipuihin yövuorossa. Huomattuaan virheensä sairaanhoitaja oli heti kertonut siitä vastaavalle sairaanhoitajalle sekä lääkkeen määränneelle lääkärille. Lääkäri oli jo lääkettä määrätessään todennut, että potilas ei ole pelastettavissa. 

Vastaava sairaanhoitaja ohjeisti selvittämään asian esihenkilöiden kanssa seuraavana arkivuorona. Myös HaiPro-ilmoitus oli tarkoitus tehdä yhdessä esihenkilöiden kanssa tuolloin.  

Virheestään järkyttynyt sairaanhoitaja korjasi toiseen korttiin lääkkeen annon kellonajaksi kirjaamisen hetken, mutta sitten tajusi, että kellonajan pitää olla molemmissa korteissa sama.

Merkintä meni niin sotkuiseksi, että sairaanhoitaja teki alle kokonaan uuden rivin.

Kulutuskortin tarkoitus seurata lääkkeen käyttöä ja estää lääkehävikki. Merkintöjä ei saa sotkea. Väärä merkintä pitää vetää yhdellä viivalla yli niin, että se on luettavissa ja tehdä perään oikea merkintä. Käytännössä työntekijöillä on omat tapansa tehdä merkintöjä kulutuskorttiin, ja on yleistä, että niihin tulee sotkuisia korjauksia. 

Kun seuraava arkivuoro koitti, kävi ilmi, että työnantaja oli tehnyt rikosilmoituksen väärennöksestä antamatta sairaanhoitajan selvittää asiaa. Myöhemmin järjestetyssä kuulemistilaisuudessa työnantaja antoi sairaanhoitajalle myös varoituksen.

HaiPro-ilmoitus oli sairaanhoitajan vapaalla olon aikana muotoiltu väärin niin, että väärä lääke oli yhdistetty potilaan kuolemaan.  

Käräjäoikeus totesi sairaanhoitajan syyttömäksi väärennykseen. Väärennyksen tarkoitus on toimia harhauttavana todisteena, ja se edellyttää tahallisuutta. 

Käräjäoikeuden mukaan sairaanhoitaja oli kertonut tapahtuneesta uskottavasti, yksityiskohtaisesti ja johdonmukaisesti. Hän oli kertonut avoimesti myös itselleen epäedulliset seikat. Kertomuksen keskeinen sisältö pysyi samana, ja myös todistajana kuultu vastaava sairaanhoitaja vahvisti kertomuksen. 

Tehyn oikeuspalvelun päällikkö Kari Tiainen avusti sairaanhoitajaa oikeudessa. Tehyn oikeusapu ei yleensä kata rikosta, jos kyse on tahallisesta rikoksesta, kuten väärennyksestä. Poikkeuksia voidaan Tiaisen mukaan kuitenkin tehdä.

"Tässä tapauksessa syyte oli ilmiselvästi väärä, joten jäsenen oikeusturva edellytti oikeusavun myöntämistä ja avustamista."

Tuomio on lainvoimainen. 

15.3. klo 9.53 muutettu yhden lauseen aikamuotoa.

Mainos
Mainos

Uutisia