Vanhemmat häpeävät yökastelua suotta

Virtsaa muodostuu yöllä liikaa hormonivajeen vuoksi.

Kuvateksti
Yökastelu vaikuttaa lapsen itsetuntoon, arjen kulkuun ja unen laatuun.

Suomelaisperheet turvautuvat yökastelussa häpeän vuoksi liian pitkään kotikonsteihin ja vaippojen käyttöön sen sijaan, että hakisivat apua terveydenhuollosta. Osa vanhemmista saattaa ajatella, että on helpompaa antaa ajan korjata asia. 

Nykytiedon mukaan yökastelu liittyy yksilölliseen kypsymiseen. Vaiva on perinnöllinen. Virtsaa muodostuu öisin liikaa, koska antidiureettista hormonia ei erity tarpeeksi. Viidestä ikävuodesta eteenpäin vaiva luokitellaan sairaudeksi. Kela voi maksaa perheelle vammaistukea hakemuksen ja lääkärinlausunnon perusteella.

– Joskus vanhemman kanssa täytyy tehdä töitä, että lapsi saadaan asianmukaiseen hoitoon. Asia hävettää, eikä sitä haluta kohdata. Ajatellaan, että se menee iän myötä ohi, toteaa lastentautien erikoislääkäri Liisa Winter.

Hälytin- ja lääkehoito auttavat. Yökastelun hoidossa käytettävä desmopressiini on elimistön omaa hormonia vastaava aine, joka vähentää virtsaneritystä.

– Lapsi ottaa lääkettä ensin kolme kuukautta kerrallaan. Sen jälkeen pidetään taukoa ja katsotaan, riittääkö hoito. Kuivaksi oppiminen kestää keskimäärin alle vuoden.

Jos lääkitys ei riitä, otetaan muut hoidot mukaan. Hälytinhoito perustuu ehdollistumiseen. Kun lakana kastuu, kone hälyttää. Virtsamäärä pienenee, ja lopulta lapsi oppii jo ennen hälytystä heräämään. Hälytinlaitteen saa lainaan, ja perhe ostaa itse lakanat. 

Joskus yökastelun taustalla on ummetus. Isompien lasten ja nuorten yökastelua voidaan hoitaa myös sähköärsytyshoidolla. Rakon supisteluun vaikuttavaa oksibutiniinia voidaan kokeilla joko yksinään tai muihin hoitoihin liitettynä. Sitä käytetään, jos kastelua on sekä yöllä että päivällä. 

Maailman yökastelupäivää vietetään 24. toukokuuta.