Joissain tilanteissa olisi hyödyllistä, että heikoimmat määräisivät tahdin. Jos onnistuminen määritellään sen mukaan, miten ryhmä pysyy yhtenäisenä, tämä olisi oiva keino. Suojelijat lähellään aratkin uskaltaisivat edetä, eivätkä jäisi kyydistä.
Jos ryhmän onnistumista arvioidaan sillä, miten pitkälle se yhdessä pääsee, tällä metodilla päästäisiin hyvään lopputulokseen. Entä keskinäinen oppi? Vahvojen kannustaessa heikkoja nämä todennäköisesti parantaisivat suoritustaan ja toisaalta – vahvat oppisivat kärsivällisyyttä - joka puolestaan on myös vahvuutta, tosin hieman toisen sorttista.
Entä johtajasuden paikka siellä perällä? Sieltä laumaa ohjataan kulkemaan sinne, mihin sen halutaan kulkevan. Johtaja tekee havaintoja koko laumasta, näkee sen kyvyt ja heikkoudet. Johtaja henkilökohtaisesti vastaa, että laumasta kaikki pysyvät mukana, eivätkä jää matkalle tai eksy.
Takaa johtaja näkee ryhmänsä tulevaa vasten, osana sitä eikä pelkästään sitä, mitä edessäpäin on. Johtaja puskee muita jatkamaan, silloinkin kun oma motivaatio ei ihan riitä. Kun itse tulee viimeisenä, ei ole selän takana puhujia, kaikki sanotaan edessäpäin.
Saatteko kiinni mitä ajan takaa? Ainakin sitä, että aina on kyse perspektiivistä. Käytämme ehkä liian vähän sitä mahdollisuuksien rikkautta, joka eri näkökulmista aukeaa. Kun jättäytyy viimeiseksi, näkee eri asiat kuin ensimmäisenä. Kun auttaa toista, unohtaa terveellä tavalla itsensä.
En tiedä, käyttäytyvätkö sudet oikeasti kuten postauksesta luin, mutta yhtä kaikki, visio on kiehtova. Mielikuvassa on helppo olla näkevinään lämmintä huolehtivaisuutta, vaikkakin kyse saattaa eniten olla ”vain” lauman tarjoamasta turvasta yksilöilleen.
Susilaumassa kaikki työskentelevät lauman hyväksi. Moinen solidaarisuus olisi kokeilemisen arvoinen juttu meille ihmisillekin yhteisöissämme. Kuinka pitkälle pääsisimme yhdessä? Susien tavoin mekin pääsisimme pidemmälle. Perässä tuleva kaukonäköinen johtaja saattaisi ohjata meidät ennen huomaamatta jääneille reiteille. Varmaa on, että voisimme paremmin kuin yksinäisinä susina, yksin tai laumassa.