Käytämme voimavarojamme päivittäin kuka mihinkin. Toisinaan olemme hyvinkin tietoisia ponnisteluistamme, toisinaan emme yhtään. Saatamme päivän aikana käyttää energiaamme ja aikaamme sellaiseen, joka kuormittaa ja vähentää voimavarojamme, mutta ei edistä tai paranna itse asiaa eikä varsinkaan omaa hyvinvointiamme.
On asioita ja tilanteita:
1. joihin voimme täysmääräisesti vaikuttaa.
2. joihin voimme yrittää vaikuttaa.
3. jotka meidän tulee hyväksyä.
On viisautta ja omaa sekä ympärillä olevien hyvinvointia edistävää ymmärtää, mihin näistä kategorioista kulloinkin ”kuumana perunana” suussa poltteleva asia kuuluu.
Kokemukseni mukaan hyvin usein asiat, jotka kuormittavat erityisen paljon ja joita tekee mieli vatvoa, kuuluvat kategoriaan kolme. Saatamme käyttää valtavastikin energiaa ja voimavaroja niiden asioiden vatvomiseen, siunailuun ja edestakaisin pyörittelyyn, joihin mahdollisuus vaikuttaa on pyöreä nolla.
Kategoriaan kaksi kuuluvissa asioissa piilee sentään vaikuttamisen mahdollisuus – oli se sitten asiasta riippuen pieni tai iso. Tämän kategorian asioita kannattaakin pohtia sekä yksin että yhdessä ja viedä niitä eteenpäin. Kaikkia voimavarojaan ei toki niidenkään käsittelyyn kannata kuluttaa. Se ei ole kenenkään edun mukaista – ei yksilön eikä työyhteisön hyvinvoinnin näkökulmasta.
Kategorian yksi asioihin me voimme vaikuttaa. Näihin panostaminen on kannattavaa ja usein myös vie asioita eteenpäin. Oma tapamme suhtautua, on yksi näistä.
Työyhteisöissä ollaan monin tavoin tiukoilla ja muutosta vaativia asioita riittää. Puuttumista vaativien asioiden tiedostaminen ja toimintasuunnitelmien tekeminen on tärkeää, mutta kokoaikainen vatvominen harvoin hyödyttää.
Ajatusleikkinä: Jos olet jo kuopan pohjalla, haluatko, että joku hyppää kuoppaan kanssasi kaivamaan yhä syvemmälle? Vai haluatko, että joku heittää köyden tai tikapuut kuopan pohjalle ja auttaa sinut kuopasta ylöspäin?
Päivittäisen puutelistan ohella olisi tärkeä panostaa myös siihen, mikä on hyvin. Aina jokin on.
Aina. Jokin. Vaikka minimaalisen pienikin.
Myönteisyys tai myönteinen tapa suhtautua ei milloinkaan tarkoita ongelmien tai haasteiden kieltämistä, ei myöskään välinpitämättömyyttä. Se ei ole kevytkenkäistä haihattelua, eikä ”mikä mikä -maassa” leijumista. Se on tärkeä taito ja tapa haluta nähdä maailmaa. Taito saada happea hapettomaan tilaan ja hetkeen. Tikapuut tai köysi kuopan pohjalle, minkä turvin kivuta ylös.
Myönteisyyttä ympärilleen ripotteleva työkaveri on arvokas kultakimpale. Kyllä, juuri hän, jonka rohkaisevat kommentit saattavat ärsyttää, kun itsellä tekisi mieli vain rypeä kurjuudessa. Hän, joka palavereissa edes yrittää tuoda esiin sen yhden asian, mikä työyhteisössä on resurssipulan ja organisaation vinojen rakenteiden ohella hyvin. Hän, joka harvoin saa viikkopalaverissa pitkää suunvuoroa, kun joku jo palauttaa keskustelun ”niihin oikeisiin ja tärkeisiin asioihin, mitkä ovat päin seiniä ja vaativat korjaustoimenpiteitä”.
Nämä myönteistä ilmapiiriä ylläpitävät ja hyvän näkyväksi tekevät eivät ole todellisuuden kieltäjiä tai todellisuuspakoilijoita. He tunnistavat kyllä haasteet ja ongelmakohdat, ne ovat heille yhtä totta kuin muillekin, mutta siinä vaikeuksien, pelkojen, epävarmuuden ja haasteiden rinnalla he valitsevat nähdä sen pienenkin hyvän. He haluavat tuoda sen esiin ja toivovat hyvän tarttuvan muihinkin.
Mitä vaikeampi olosuhde – itsellä, perheessä tai työyhteisössä – sitä enemmän hyvän ja ilon eteen joutuu tekemään töitä. Mitä vaikeampaa on, sitä tärkeämpää se työ kuitenkin hyvinvoinnin näkökulmasta on tehdä.
Itse olen tätä kaikkea opiskellut paljonkin. On teoriatietoa, tutkimuksia ja diagrammeja. Eniten kuitenkin opin omaishoitajana ollessani syöpää sairastavalta lapseltani. Ilo otettiin irti siitä pienestä hyvästä, mikä kulloinkin oli käsillä. Tietäminen ei auttanut, piti harjoitella käytännössä. Piti harjoitella silloinkin, kun vähiten huvitti tai kun pelotti, oli pohjattoman surullinen tai vihainen.
Kolmen vuoden intensiivikurssilla ennätin kehittyä jo melko hyväksi.
Ja tässä yhteydessä melko hyväkin on jo tosi hyvä.
Valitse taistelusi ja näe pienikin hyvä!
