On jälleen se aika vuodesta, joka itselleni on samaan aikaan paras ja pahin - kaunein ja vaikein. Vuoden se juhla, jolloin suru ja pettymys siitä, etteivät asiat elämässä menneet kuten eniten toivoin, ovat myös eniten läsnä. Seitsemäs joulu, kun en joulupöydässäni kata lautasta lapselleni. Ensimmäinen joulu, kun en saa kattaa lautasta isälleni.
Samaan aikaan tämä on ensimmäinen joulu uudessa kodissamme. Uudessa meille, vanhassa muutoin. Olen kovasti odottanut saavani asetella tähän satavuotiaaseen puutalovanhukseen joulun tunnelmavaloja ikkunoihin ja kynttilöitä ikkunalaudoille.
Odotan, että saan tuoda kuusen sisään, koristella sen ja että saan nauttia läheisistäni. Muuta en sitten oikein joulultani osaa odottaa. Tänäkään jouluna ei ole suunnitelmaa, ei aikataulua, ei pakkoja, eikä perinteitä.
Olen viettänyt elämässäni hyvin erilaisia jouluja. Ollut pienenä tyttönä suvun kesken mummolan pirtissä, kahdestaan joko äidin tai isän kanssa. Aikuisena olen ollut töissä tai poikaystävän vanhemmilla. Valmistellut ensimmäistä jouluani ihka omassa kodissani ja avioeronneena pienten lasteni kanssa väliaikaismajoituksessa.
Olen ollut lapseni kanssa sairaalassa, ystävien luona ja opetellut uusia joulutapoja uusperheessä. Jouluperinteitä ei juuri ole jäänyt tai niitä ei tullut vaihtelevien olosuhteiden vuoksi muodostettua. Joskus tunsin siitäkin syyllisyyttä tai huonommuutta – en enää. Kahta samanlaista joulua ei vain ole sattunut elämässäni olemaan. Erilaiset - milloin minkäkinlaiset - joulut ovat yhtä hyviä ja arvokkaita, kuin sukupolvelta toiselle siirtyvät perinnejoulut.
On ihmisiä, jotka aloittavat jouluvalmistelut lokakuussa ja on ihmisiä, jotka jättävät joulun välistä kokonaan. Minä uskon, että he, jotka aloittavat jouluun valmistautumisen jo lokakuun lopulla, eivät välttämättä fanita itse joulua sen enempää kuin hekään, jotka kantavat kuusen aatonaattona sisään ja tapaninpäivänä ulos.
Minä uskon jouluttamisen olevan oiva tapa huijata itseään sietämään paremmin synkeä, märkä, musta ja pimeä marraskuu. Joulu jo ajatuksena viestii lämmöstä ja valosta, sohvannurkkaan käpertymisestä, kaikesta kauniista ja pörröisestä. Kaikesta siitä, millä synkkä alkutalvi selätetään.
Osalla jouluun liittyy valtavasti odotuksia, osa meistä koittaa vain selviytyä. Keskittyy vaikuttamaan niihin olosuhteisiin, joihin siinä hetkessä pystyy. Laitanko ikkunaan valokranssin vai ilman valoja, onko tämän joulun teemaväri punainen vai kulta? Minä huijaan itseni juuri tällä tavoin joulutunnelmaan, tasapainottamaan haikeutta ja surumielisyyttä. Vaihtelen kynttilöiden väriä ja paikkoja. Yhtenä jouluna valitsin kuuseen pelkkiä punaisia palloja ja kynttilälamput. Seuraavana päivänä vaihdoin punaiset pallot valkoisiin ja vaaleanpunaisiin ja kynttilälamppujen tilalle valoketjun.
Harvalla joulun askelmerkit osuvat vuodesta toiseen täydellisen kohdalleen. Osuvatko koskaan? Osa saa ei-toivotun työvuorolistan, osa joutuu tahdostaan riippumatta viettämään joulun erossa lapsistaan tai muista rakkaistaan. Harvan joulu on juuri sellainen, kuin toivoisi tai odottaisi, mutta joulu on joulu - olipa se meillä kullakin millainen tahansa.
Joulu itsessään ei vaadi meiltä mitään.
Joulun tunnelma ei synny puitteista, se löytyy sinusta ja minusta. Se ei synny puhtaista lusikkalaatikoista tai maustekaapeista, ei täydellisistä joulukattauksista. On ihan ok sulkea verhot ja vetäytyä yksinäisyyteen. On ok koristella koko koti ja kutsua kaikki koolle. On yhtä oikein vaalia sukupolvelta toiselle siirtyviä perinteitä - jos ne tuntuvat itselle hyvältä - tai olla vaalimatta.
Jos nautit jouluruokien valmistamisesta, tee ne itse, mutta Saarioisten äitien tekemät laatikot käyvät yhtä hyvin. Kun vietin ensimmäistä joulua erottuani, kysyin lapsiltani, mitä toivotte ruuaksi joulupöytään. Toinen toivoi makaronilaatikkoa, toinen lihapullia ja ranskalaisia. Hyvä joulu tuli niilläkin, jälkeenpäin ajatellen yksi mieleenpainuvimmista, vaikka joulun alla tunnelma olikin kaikkea muuta kuin miellyttävä.
Useimmilla meistä on tapana aloittaa lauseet automaattisesti ”täytyy sitten…” tai ”pitäisi…”. Ehkä tämä joulu onkin se, kun aloitamme lauseet ”minä toivon tai haluan…”
Ehkä tänä jouluna emme mieti täydellisen tai oikeanlaisen joulun määritelmää. Emme sitä, mitä pitäisi tai täytyisi. Millaiset puitteiden tulisi olla tai millainen meidän itsemme täytyisi olla. Ehkä tänä jouluna saamme olla juuri sitä mitä haluamme, niillä voimavaroilla ja reunaehdoilla, mitä meillä on.
Jouluun voi liittyä pettymystä tai surua, toisinaan iloa tai onnea. Jouluunkin pätee sama kuin muuhunkin elämään. On monia asioita, joista emme voi päättää, mutta aina on myös asioita, joista voimme. Aina. Jotakin. Joskus minimaalisen pientä, toisinaan sitten jotakin suurempaa.
Joulu on joulu – tulkoon se sellaisena kuin se tänä vuonna sattuu tulemaan.
Sinulle, joka vietät joulusi työn ääressä pelastaen ihmishenkiä, hoitaen sairasta tai loukkaantunutta, lohduttaen sairastuneen tai menehtyneen omaista – sinulle minä lähetän erityisen suuren ja lämpimän halauksen. Sillä sinun työlläsi on valtava merkitys myös hänelle, jonka joulusta tuli syystä tai toisesta erilainen – hänelle, joka tänä jouluna on sinun potilaasi.
Olkoon joulu tänä vuonna hyvä juuri sellaisena, kuin se on.
Lämmin halaus jokaisen jouluun!
