Kuva: Unsplash

Hoitajan vakityöstä projektihoitajan hommiin

Hoitajan työstä ajatellaan helposti, että se on varma kuukausipalkkainen eläkevirka. Totuus on usein toinen. Monen hoitajan määräaikaisia työsuhteita on ketjutettu lain vastaisesti vuosikausia. Vakihoitajia on toki paljon, mutta osa on myös ollut hoitoalalla aikansa ja vaihtanut muihin töihin. On myös niitä hoitotyön ammattilaisia, jotka piipahtavat kliinisessä työssä aika ajoin, jopa eläkepäiviltään.

Monet työnantajat ovat jo vuosia treenanneet hoitohenkilökuntaa kuin karjaa, että työnsaanti hoitajapulan aikanakin voi olla epävarmaa, eikä lisää palkkaa tipu. Koko sote-alaa on myllätty vuosikymmeniä erilaisilla projekteilla, joissa on ollut kärkenä tehokkuus, halpuus ja säästäminen. Sote-alan Villissä lännessä välillä hoitajan töitä ei ole meinannut löytyä mistään, hetkessä hoitajista on taas ollut huutava pula. Keikkasairaanhoitajien puhelin on soinut, kun se on työnantajalle sopinut.

Tällä hetkellä elämme yhtä urani oudointa aikaa. Olemme historiallisesti munatun sote-uudistuksen jälkitilassa, jossa kunnat erottavat hoitajia hoitajapulan aikana. Sote-johtajat lähettävät verenmaku suussa viestejä hoitajille, ettei näiden työpäivissä saa olla ikinä yhtäkään tehotonta hetkeä. Monissa kunnissa kun pelattiin sinisilmäisesti — tulevien maakuntien ja valtiorahoitusten kiilto silmissä — veroeuroilla huomattavasti yli varojen. Seuraavissa yt-neuvotteluissa tulee erottaa ne johtajat ja jättää valitsematta vaalikauden päätyttyä ne päättäjät, jotka jättivät hoitajat pulaan hoidettavien kanssa. Hoitajilla kun on oikeus osaaviin ja reiluihin johtajiin.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

On pöyristyttävää syyllistää hoitajia ja hoitajaesimiehiä tulosvastuuttomuudesta. Juuri hoitohenkilökunta on käskystä säästänyt säästämistä päästyään vuosikymmeniä ja tahkonut puoli-ilmaiseksi maailmanlaajuisesti arvostettua ja parasta mahdollista tulosta työnantajalleen minimipalkallaan. Joustojen määrä työnantajien hyväksi on ollut loputonta aina taloudellisesta hyödystä toimintalähtöiseen työvuorosuunnitteluun. Siinä pelissä hoitajat ovat köyhtyneet, työputket pidentyneet ja oman elämän hallinta vaikeutunut. Hoitaja ei voi enää tehostaa yhtään mistään työssään, paitsi näennäisesti jättämällä vaikkapa tilaamatta nenäliinoja potilaille.

Osittain edellä mainituista syistä työnantajat tykkäävät hoitajista, jotka ovat käytössä vain silloin kun heitä tarvitaan ja siellä, missä heitä satutaan milloinkin tarvitsemaan. Ongelma on, ettei kukaan voi kovin pitkään odotella kotona puhelin kourassa hälytystä ympäri vuorokauden lähteäkseen minkälaiseen työvuoroon tahansa. Jokaisen erikoisalan taitavaa hoitajaa tai kovin kummoista hoitajareserviä ei muutenkaan ole olemassa.

Väitänkin, että monelle hoitotyöstä on muodostunut projektiluontoinen työ. Tunnollisista, tarkoista, ahkerista, vastuullisista ja hektiseen työhön tottuneista työntekijöistä tappelevat nyt useat työnantajat. Samaa tai parempaa palkkaa vähemmällä vastuulla saa lukuisista muista töistä. Yhä useampi hoitaja miettii vakavasti laskupinon kanssa taistellessaan, onko heillä enää varaa tehdä pelkästään hoitotyötä.

Itse kuulun projektisairaanhoitajiin. Teen vuodessa joitain kuukausia kliinistä työtä. Yleensä silloin, kun virustaudit leviävät kulovalkean tavoin myös henkilökuntaan, osastot pullistelevat potilaista ja työnantajan on päästettävä vakituiset hoitajat vuosilomille. Kilpailutan mielessäni kolmivuorotyötä tarjoavat hoitotyön työnantajat parhaimman palkanmaksukyvyn mukaan. Neuvottelen itselleni määräaikaisen ja lyhyen kliinisen hoitotyön projektin eli tuttavallisemmin määräyskirjan. Sen jälkeen teen taas muita töitä eri työnantajille.

Tunnen yhä vähemmän kaltaisiani sairaanhoitajia. Viime aikoina on tupannut sen verran määräaikaista lääkkeenjakolupaa, iv-lupaa, rokotuslupaa, hygieniapassia, saattohoitopassia, palokoulutusta, elvytysharjoitusta ja muuta pakollista kertaamista, että joku luvista on jatkuvasti päivitysvuorossa. Ne ovat sinänsä hyviä juttuja, mutta keikkasairaanhoitajan näkökulmasta ne ovat vaikeasti hallittavissa.

Missä ja millä energialla keikkasairaanhoitajat edellä mainittuja lupia, näyttöjä ja verkkokoulutuksia käyvät muutamien viikkojen ja kuukausien työjaksojen vuoksi? Erityisesti, jos luvat on oltava kunnossa jo ennen työsopimuksen allekirjoittamista. Kuukauden keikasta voi nykyisin mennä monta päivää erilaisten tunnusten, oikeuksien, näyttöjen ja lupien varmistelemiseen tai uusimiseen. Ne työtunnit ovat pois hoitajan perustyöajasta potilaan ja hänen läheistensä kanssa tai kilpailevat sääntö-Suomen muilla aloilla tarvittavista koulutuksista, päivityksistä ja luvista.

Esimerkiksi ainoastaan psykiatrisena sairaanhoitajana toimivalta on järjen vastaista edellyttää laskimonsisäisen neste- ja lääkehoidon teorialuvan uusimista muutaman vuoden välein. Hän ei tarvitse sitä koskaan työssään, mutta työnantaja maksaa kernaasti vaatimiensa turhien lupien uusimiset. Juuri tällaisten järjettömien johtajien päätösten ja rahareikien vuoksi työnantajien ja kuntien rahat loppuvat ennen aikojaan.

Mitä vähemmän työnantaja sitoutuu keikkahoitajiinsa, tarjoaa minimipalkkaa ja määrittelee asioita ymmärtämättä mitä hoitotyön etulinjassa tapahtuu, sitä vähemmän kellään on lojaliteettia tai hinkua venyä työnantajan hyväksi. Tällöin vanha kunnon hoidan tämän homman tässä samalla työnantajan hyväksi -hoitoajattelu loppuu. Tilalle astuu yksittäisten halpojen suoritteiden ja kalliiden lupien valvominen, ei potilaan hoidon korkealuokkaisesta laadusta huolehtiminen.

Projektiluontoinen hoitotyö näyttää työnantajasta varmasti houkuttelevalta ja tehokkaalta. Pitkässä juoksussa keikkasairaanhoitajat tulevat talolle kuulemma kuitenkin kalliiksi. Mutta minkä työnantaja asialle mahtaa? Se voi vain tiettyyn rajaan saakka piiskata vakituisia hoitajiaan henkihieveriin ylitöillä ja epäsopivilla vuoronvaihdoilla, lomauttaa ja erottaa heitä tai rampauttaa lakisääteistä sosiaali- ja terveyspalveluvalikoimaa vaarallisella tavalla osan kuntalaisten ulottumattomiin.

Lopulta keikkasairaanhoitajan puhelin taas piippaa. Eri asia on, kuinka kauan jo muualla jalka oven välissä töitä tekevä hoitaja enää vastaa sote-alan työnantajilta tuleviin hätäviesteihin ja akuuttipuheluihin, kun hoitajia ei saada mistään. Minä toki vastaan vielä. Osan ajan vuodesta. Ainakin toistaiseksi.

Lue myös: Arvokas hoitotyö ei kuulemma tuota mitään

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Kommentit

Käyttäjän Matti Harvala kuva

Miten voi ajatella, että keikkahoitajana oma työpanos yksikölle olisi jotenkin arvokkaampi kuin sen vakiväen? En minä ainakaan esimiehenä antaisi sellaista viestiä omille työntejöilleni.
Mainos
Mainos