Hoitotyössä autettavan kuuntelun mahdollisuus vähenee

Väitän, että hyväksi ja kokeneeksi hoitajaksi kasvaa kuuntelemalla autettavaa ja hänen läheisiään. Haavoittuneissa ihmisissä asuu paljon viisautta. On vain kuunneltava tarkasti. Joskus potilas haluaa hoidoltaan sellaista, mitä hän ei voi saada. Pääosin pyynnöt hoitajilta ovat kuitenkin pieniä ja autettavan tilanteessa käänteentekeviä.

Moni meistä ajattelee osaavansa kuunnella. Hoitotyössä vuorovaikutuksen onnistumista mittaa kuitenkin se, tuleeko autattava mielestään kuulluksi. Ensivaikutelma ja hetkeen pysähtymisen tärkeys ovat kokeneen sairaanhoitajan neuvot kuuntelun taidosta. Silloin hoitaja ”kuulee” potilasta myös muilla aisteillaan yhdistäen sen teoriatietoon. Se on osa hoitotyössä kiehtovaa merkityksellisyyden kokemusta.

Hoitotyö on aivotyötä, jossa on kyettävä pitämään montaa asiaa yhtä aikaa mielessä. Tehokkuusvaatimukset nousevat vuosittain. Autettava näkee yhä enemmän hoitajan hautautuneena tietokoneruudun taakse. Ehkä näyttöruudulle olisi hyvä ilmestyä yhä enemmän viestejä potilailta.

Eniten sairaanhoitajana kuormittavat työvuorot, joissa havahtuu kuuntelemaan itseään papukaijana. Toistelemassa potilaille: ”Odota hetki, nyt en ehdi, tulen kohta ja minulla on vielä muutama asia kesken.” Pahimmassa tapauksessa asia on mennyt ohi tai työvuoro päättynyt, kun olisi potilaan aika puhua hoitajan kanssa.

Hektisessä terveydenhuollossa olisi luotava enemmän paikkoja, rutiineja ja raivattava aikaa läsnäololle. Hoitajille kun uskotaan asioita, joita välttämättä kukaan ei ole aiemmin kuullut tai halunnut kuulla. Sellainen luottamuksellinen suhde rakennetaan vain myötäelävän kuuntelun avulla.

Nyt voi käydä niin, ettei autettava ole päiväkausiin sairaalassa tai kotonaan kertonut voinnistaan mitään. Hän ei ole halunnut häiritä kiireisiltä vaikuttavia hoitajia. Hän on odottanut, että joku kysyisi kuunnellen hänen vointiaan.

Tietenkin hoitajan työhön kuuluu myös hetkiä, jolloin potilasta ei tarvitse kuunnella, vaikka siitä voisi olla hyötyä. Haukkuminen, huutaminen ja solvaaminen ovat sellaisia tilanteita. Uhkaavaa ja väkivaltaista käytöstä voi ymmärtää, mutta hyväksyä sitä ei tarvitse. Hoitajan on tultava töistä ehjänä kotiin. 

Hoidettavan vaativuus nousee usein kokemuksesta, ettei hän ole tullut hoidossa tai elämässään kuulluksi. Hän on peloissaan, kivulias, häpeävä, väsynyt ja kokee menettävänsä kontrollin tai oikeutensa toipua. Ehkä hän on huonojen aiempien kokemustensa vanki. Painolasti olisi kuultava ja purettava ennen kuin hoito voidaan edes aloittaa, se kun edistää hoitosuunnitelmaa. Siksi on kysyttävä, onko meillä hoitajina siihen realistinen mahdollisuus.

On hyvä muistaa, että uhkaava tilanne on sekin vuorovaikutustilanne. Hoitaja ja hoidettava voivat oppia hallitsemaan ja purkamaan sen. Mutta. Vilpitön halu auttaa ei hoitotyössä tarkoita sinisilmäisyyttä tai mulle kaikki heti nyt ennen muita -röyhkeyden palkitsemista.

Hoitotyön tulevaisuudelta toivon yhtä asiaa: sitä, että sote-uudistukset, hoitotyön kehitys ja teknologinen panostus etenevät kohti parempaa vuorovaikutusta. Olen huolissani siitä, miten hoitotyössä kuuntelun ja kuulemisen mahdollisuudet vähenevät.

Luotamme terveyspalveluissa yhä enemmän autettavan aloitteellisuuteen tietää, mikä häntä vaivaa. Väitän, ettei sairas ja kipeä potilas aina tiedä, mitä hänen tulisi valita, miten ja milloin. Säästäisimme aikaa ja rahaa, jos tehotekemisen ja neuvomisen sijasta pitäisimme huolta mahdollisuudesta keskittyä empaattisesti kuulemaan potilasta. Ja tekisimme vasta sen jälkeen.

Lue myös: Millaiseen hoitajaan potilas luottaa?

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.