Pärjääkö kiltti hoitaja hoitoalalla?

Kuvateksti
Kuva: Unsplash

Kiltin ihmisen ominaispiirteitä ovat empaattisuus, ystävällisyys, kohteliaisuus, suvaitsevaisuus ja muiden arvostaminen. Se on luonteenpiirre, mutta jokainen kykenee halutessaan kiltteyteen. Joidenkin mielestä ilman kiltteyttä ei hoitajana edes pärjää. Toiset taas väittävät, ettei sillä pärjää hoitotyössä nykyisin päivääkään.

Kiltteydellä on varsinkin työelämässä negatiivinen kaiku. Mutta silloin puhutaan aivan toisesta asiasta, överiksi menneestä kiltteydestä. Pikemminkin jatkuvasta alistuvuudesta. Kiltteys ei tarkoita sitä, että hoitajan ylitse voidaan kävellä milloin vain. Kiltti hoitaja ei ole synonyymi tyhmälle, lapsenomaiselle tai yksinkertaiselle työntekijälle.

Itse asiassa, kiltteys nähdään työelämässä turhan mustavalkoisena asiana. Yleinen mielipide on, että hoitajan tulee olla kiltti. Kyseessä on kuitenkin vain yksi ihmisen monista ominaispiirteistä. Kilttikin ihminen hermostuu, pitää puoliaan ja menettää hermonsa joskus. Eikä se tee hänestä yhtään vähemmän kilttiä tai huonoa hoitajaa.

Aidosti kiltti ihminen osaa olla sitä myös itselleen. Siksi hän pitää puolensa epäreiluuden edessä niin itsensä kuin potilaidensa kanssa. Hän osaa tuoda mielipiteensä esille niin, että arvostaa samalla muita. Se ei tarkoita, että hän suostuu mihin vain. Kyllä kilttikin voi olla sitkeä ja sisukas, sillä sitä ominaisuutta arvoiltaan koventuneessa työelämässä tarvitaan.

Joskus käy niinkin, ettei kiltti hoitaja ole voinut tai kyennyt tutustumaan omaan vihaansa. Silloin kiltin hoitajan pintaa raaputtamalla alta voi paljastua tukahdutettua katkeruutta, vihaa, pelokkuutta ja arkuutta. Sellainen ihminen menee hämilleen aggressiivisuuden ja vihaisuuden edessä. Silloin on hyvä muistaa, etteivät hoitoalan työvuorot ole terapiakäyntejä, vaikka hoitotyö muuttaa ja jalostaa hoitajaa ihmisenä.

Liiallista kiltteyttä kutsutaan usein virheellisesti sairaudeksi. Totta on, että liiallinen kiltteys on ääripää, joka voi yhtenä tekijänä saada ihmisen voimaan psyykkisesti pahoin. Hoitotyössä onkin osattava oikeassa suhteessa sanoa ei liikoja vaativalle potilaalle. On osattava raportoida työvuorolistan haamuhoitajista tehokkaalla tavalla eteenpäin. Matalapalkka-alalla on myös sanottava veret seisauttavalla tavalla, ettei kutsumus elätä. Jokaisen kun tulee hoitajana työskennellessään olla päättäväinen ja varma otteissaan.

Kiltti siis pärjää hoitoalalla, kunhan ei heittäydy muiden kynnysmatoksi tai kyynisty hoitotyöhön. Yhtä kiltisti kun ottaa vastaan liikaa töitä, niistä voi myös kieltäytyä. Sanoa ystävällisen tiukasti, että tasataanpa työkuormaa tänään kaikille yhtä lailla. Työkavereiden mielistely kun ei ole kiltteyttä ketään kohtaan. Näin kiltti jaksaa olla kiltti hoidettaviaan kohtaan, ja vielä kotona työvuoron jälkeen.

On myös tärkeää, että me muut ihmiset emme jyrää kilttejä hoitajia allemme. Ettemme käyttäisi potilaana kyynärpäätaktiikkaa, koska saamme kiltiltä hoitajalta nopeampaa palvelua. Laatisi esimiehenä kiltille hoitajalle kenkkumaisia työvuoroja, koska hän ei tule sanomaan ilkeästi vastaan. Tai ajattelisi palkkaneuvotteluissa, etteivät hoitajat tarvitse järkevän suuruisia palkankorotuksia vaativasta työstään. He kun kipittävät kiltisti jonossa seuraavaan työvuoroon silkasta kutsumuksesta.

Kiltin työnantajan luoma työilmapiiri vaikuttaa tuottavuuteen ja taloudelliseen tulokseen positiivisella tavalla. Kovasta bisneksestä tutut arvot toimivat harvoin hoitoalalla ilman merkittävän pahoinvoinnin lisääntymistä läpi organisaation potilaisiin asti. Lempeä, joustava ja hoitajia arvostava työnantaja vetää samat arvot jakavia hoitajia puoleensa kuin magneetti. Kiltti hoitaja siis pärjää hoitoalla, jos piirteen positiiviseen hyödyntämiseen on luotu otollinen työympäristö.

Lue myös: Hoitotyön hetket, jolloin kaikki on kohdallaan.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.