Kun motivaatio katosi, tämä ajatusmalli auttoi

Tammikuu oli minulle hankala opiskelukuukausi. Kuherruskuukausi uuden kanssa oli ohi. Osa parhaillaan opiskelemistani kursseista tuntui yhdentekevältä tulevaa ensihoitajan uraa ajatellen, ja niistä oli vaikea motivoitua. Kun sitten vielä viikkotolkulla istuin ruudun äärellä omassa kodissani, oli helppo löytää itsensä yhtäkkiä lukemasta uutisia tai selaamasta Instagramia – ja kyllä, kesken luennon.

Mieluummin olisin kanyloinut ja ottanut EKG:ta, vaikka luultavasti oli myös yhtä hyvä palauttaa mieleen työntekijän oikeuksia ja velvollisuuksia ja tuntea hoitotieteen perusteita. Onneksi pääsin harjoittelemaan kumpaakin mainittua tämän vuoden ensimmäisessä harjoituspäivässä. Ja kun on käytännössä ollut kaksi kuukautta putkeen kotona Zoomissa asunaan juoksutrikoot ja huppari, niin tuntuipa mahtavalta vetää jalkaan punaiset ambulanssihousut, olla koululla ja nähdä koulukavereita ja opettajia.

Olin valmistautunut päivään huolellisesti opiskelemalla ennakkomateriaalia, ja niin se päässä ollut teoria muuttui käytännön tekemiseksi, mikä antoi itselleni taas rutkasti uutta puhtia.  

Asenteeni oli ollut huono tai ei ainakaan paras mahdollinen. Koska opiskelutahti oli rento, minulla oli aikaa pohtia myös omaa asennettani käynnissä olevaa ensihoitajan koulutusta, opiskelua ja oppimista kohtaan.

Ja niinhän se on, että kun katsoo peiliin, ei voi syyttää vain opetussuunnitelmaa ja meneillään olevia kursseja mielenkiinnottomuudesta. Eihän opinnoissakaan voi olla koko ajan kivaa, kuten ei ylipäänsä elämässäkään ole. Arjessa on tehtävä asioita, jotka eivät ole niin mieleisiä, mutta niihinkin voi löytää uuden näkökulman.

Viime viikot olenkin pyrkinyt vaalimaan minun ei pidä, vaan minä saan -ajatusmallia. Se toimii hyvin myös opinnoissa. Sillä onhan aika hienoa, että näin nelikymppisenä saan kouluttautua uuteen ammattiin. Ja nimenomaan saan, ja vain siksi, että sitä ihan itse halusin, ei siksi, että minun olisi pakko.  

Asenne toimii myös muussa arjessa. Kun miettii vaikka, että pitäisi siivota, voi katsoa asiaa siltä kantilta, että on sentään koti, jota siivota. Kun ajattelee, että on pakko tehdä töitä, voi katsoa asiaa siltä kantilta, että on sentään töitä joita tehdä, kun niin moni on vailla hommia.

Kun alkaa katsoa asioita siltä kantilta, että niitä ei ole pakko tehdä, vaan niitä saa tehdä, huomaa myös, ettei oikeastaan mikään ole itsestäänselvyys tässä maailmassa. Aina ei voi muuttaa käytännön olosuhteita, mutta silloin voi kokeilla uutta asennetta ja tapaa katsoa asiaa jostain toisesta kulmasta.