Kun kuohuu ja myrskyää

Olemme eläneet merkillisiä aikoja jo useamman vuoden ajan. Kriisistä kriisiin, uhasta uhkaan – hyvä jos näiden välissä on ehtinyt hengähtää. Kaiken kollektiivisen ja globaalin kriisin päälle meillä kaikilla on myös oman elämämme kriisit. Ne, jotka johtuvat joko omista valinnoistamme tai tulevat kysymättä ja pyytämättä. On välillisiä ja välittömiä kriisejä - suoraan itseemme liittyviä sekä perheenjäsenten, läheisten tai ystävien kriisejä, jotka usein vaikuttavat meihinkin. Mieli on eri tavoin varmasti kovilla jokaisella.

Huomaamatta voi käydä niin, että huomionsa tulee keskittäneeksi kaikkeen siihen, mitä korvat kuulevat ja silmät näkevät. Ajatus alkaa kiertää vain kehää kaikessa siinä, mihin oma vaikutuspiiri ei ylety. Turhautuneisuus, voimattomuuden tunne, stressi ja ahdistus kasvavat.

Työssäni puhun usein omasta vaikutuspiiristä eri näkökulmista. Oman henkilökohtaisen korkeakouluni tähän teemaan liittyen kävin ollessani lapseni omaishoitajana. Oli valtavasti pelkoa, surua ja vihaa aiheuttavia asioita – kaikkea sitä, mikä vain tuli ja tapahtui pyytämättä ja lupaa kysymättä. Kalenterissa ainoat merkinnät olivat lapsen suunnitellut hoitojaksot. Hyvin nopeasti huomasi, että nekin olivat viitteellisiä ja riippuivat hyvin monesta asiasta, joista yksikään ei ollut minun päätettävissäni.

Oma vaikutuspiiri ympärillä olevien rakenteiden suhteen kapeni ohueksi – ei saanut päättää, mitä televisiokanavaa halusi katsoa tai missä. Oli katsottava siellä, missä syöpähoitoprotokollan tai lapsen voinnin mukaan kulloinkin oltiin. Televisiokanavavalinnassa otettiin huomioon myös naapuripetiläinen ja hänen perheensä. Yhteisten asioiden suunnittelu jätettiin samaan päivään – huomisesta kun ei vielä tiennyt. Osastolla oltiin sen perheen kanssa samassa huoneessa, kenen kanssa satuttiin olemaan. Oma huone ja tila ei ollut itsestäänselvyys.

Piti vahvistaa toisenlaista vaikutuspiiriä – ajatuksia, tunnetaitoja, suhtautumistapaa ja asennetta. Niihin pystyi vaikuttamaan olosuhteista huolimatta. Omaa toimijuutta ja turvan tunnetta lisäsi harjoittelun mukanaan tuoma oivallus, että näitä ei kukaan voi viedä tai ottaa. Nämä eivät riipu olosuhteista, nämä riippuvat minusta itsestäni.

Nuo ajat opettivat myös “aikaikkuna”-käsitteen merkitystä. Se oli hyvä pitää kapeana ja keskittyä mieluiten ainoastaan juuri käsillä olevaan hetkeen. Siihen, miten juuri tästä hetkestä saisi mahdollisimman hyvän. Täytyi oppia luottamaan, että asiat järjestyisivät. Oppia uskomaan siihen, että kuusihenkisen perheen kolme muuta lasta pääsisivät harrastuksiinsa ja läksyt tulisivat tehdyksi, vaikka aina etukäteen ei täysin tiennytkään, että miten.

Aluksi se oli äärimmäisen vaikeaa, sillä mieli automaattisesti pyrki karkaamaan suurempiin kokonaisuuksiin. Niinhän me siinä ”tavallisessa” arjessa olemme tottuneet toimimaan ja meidän odotetaan toimivan. Teemme viikko- tai jopa kuukausisuunnitelmaa - joskus jopa hahmottelemme koko tulevaa vuotta. Elämme näennäisen hallinnan tunteen harhassa, ikään kuin meidän suunnitelmamme olisi totta tai tulisi myös tapahtumaan. Suunnitelma tuo turvaa. Kun suunnitelma muuttuu, iskee epävarmuus.

Usein myös tiedostamatta alamme odottaa, että ympärillä olevat rakenteet, muut ihmiset ja se kaikki, mikä nyt vain tapahtuu, toimisi meidän suunnitelmamme mukaan. Herkästi loukkaannumme, jos näin ei käykään. Emme aina tule ajatelleeksi, että lopulta ne asiat, jotka täysimääräisesti ovat vaikutuspiirissämme, ovat kuitenkin pieniä.

Palaan alkuun. Se, että ei panikoidu, taukoamatta murehdi, huoliajattele tai vatvo ei ole välinpitämättömyyttä, vaan hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta äärimmäisen tärkeää. Mitä kuormittuneemmaksi olonsa tuntee ja mitä enemmän ”lautasella” juuri sillä hetkellä itsellä on, sitä tärkeämpää oman vaikutuspiirin tunnistaminen ja oman ajattelun ohjaaminen on. Se, että vaikuttaa mihin pystyy vaikuttamaan - kaikkeen ei pysty.

Yhtä tärkeää on myös aikaikkunan kaventaminen. Riittää, että erityisen vaikealta tuntuvien tunteiden vallassa selviää tästä hetkestä seuraavaan. Keskittyy siihen pieneenkin hyvään, mikä on käsillä ja saavutettavissa. Kun mieli harhautuu tulevaisuuden uhkiin siinä määrin, että toimintakyky on vaarassa, palautetaan ajatukset taas tähän hetkeen. Kun keskittyy siihen, mihin juuri nyt pystyy vaikuttamaan, turvan tunne kasvaa. Ja kun tuntee olevansa turvassa, pysyy toimintakykyisenä ja pystyy auttamaan myös muita.