Pesis yhdistää. Jyrki Boreniukselle isyys merkitsee vastuuta ja seisomista tyttöjen rinnalla kaikissa elämäntilanteissa. Kuva: Jari Lifländer

Jyrki oli menettää tyttärensä – isyys sai entistä syvemmän merkityksen

Isyydestä tuli Jyrki Boreniukselle entistä isompi juttu, kun tyttären alaleuasta löytyi pahanlaatuinen syöpäkasvain.

Joulukuun 8. päivä 2016 kello 8.15. Tämä päivämäärä ja kellonaika eivät unohdu. Jyrki Boreniuksen viisivuotiaalla tyttärellä oli aika hammaslääkärille oikomishoitoa varten.

– Jäin odottamaan käytävälle, kun Nina-vaimoni meni hänen kanssaan vastaanotolle. Ehti kulua vain kolmisen minuuttia, kun he tulivat jo takaisin. Ninan kasvot olivat valkoiset.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Hammaslääkäri oli löytänyt leuasta jotakin epäilyttävää.

Kolmen vartin päästä tytär pääsi Ylöjärven terveyskeskuksessa röntgeniin. Keskipäivällä perhe oli jo Taysin suu- ja leukasairauksien poliklinikalla magneettikuvauksessa.

Kasvain oli niin suuri, että leukaluutakin oli ehtinyt tuhoutua.

Vanhempien oli vaikea uskoa järkyttävää uutista todeksi. Lääkäri kirjoitti heille äkillisen stressin vuoksi parin viikon sairausloman.

Kasvainta epäiltiin tässä vaiheessa hyvänlaatuiseksi, ja hoito käynnistyi sen mukaisesti. Kasvaimesta otettiin näytepala, joka lähetettiin tarkempia tutkimuksia varten eteenpäin.

Joulun alla Taysin ylilääkäri soitti ja kutsui pikaisesti sairaalaan.

– Tapaamisen aluksi hän pyysi meitä vanhempia istuutumaan. Sitten hän kertoi varmistuneen diagnoosin: luusyöpä.

Tieto hukutti vanhemmat järkytyksen sumuun.

– Yksi selviytymiskeinoistani oli lähteä iltaisin ajelemaan autolla. Muutaman kerran istahdin kirkon takapenkkiin ja itkin. Joutuisinko hautaamaan tyttäreni?

Jyrki ja Nina halusivat säästää tytärtään ja tämän isosiskoa suruiltaan, peloiltaan ja järkytyksiltään.

– Aikuisten kesken puhuimme tunteistamme ja kokemuksistamme avoimesti niin töissä kuin lähipiirissä.

Seuraavien kuukausien raskaat sytostaattihoidot tepsivät ja kasvain pieneni. Toukokuussa aika oli kypsä leikkaukseen. Se oli vaativa monella tapaa, sillä syöpäkasvaimen poistamisen lisäksi tytölle piti rakentaa uusi alaleuka. Siirteenä käytettiin omaa pohjeluuta ja -lihasta.

Leikkaus käynnistyi aamukahdeksalta henkitorvi- ja ravitsemusavanteen tekemisellä. Taysin salissa oli tuplamiehitys, jolta vaadittiin anestesian sekä leuka-, korva-, maha- ja plastiikkakirurgian osaamista.

Operaatio kesti 12 tuntia.

– Leikkauksen jälkeen tyttöä pidettiin teho-osastolla usean vuorokauden ajan kovissa lääkkeissä, jottei hän olisi vahingossakaan päässyt koskemaan kasvoihinsa tai lukuisiin letkuihin ja johtoihin. Välillä jokaisessa raajassa oli kiinni yksi hoitaja.

Yhdeksän päivän kuluttua tyttö pääsi teho-osastolta takaisin tutulle lastenosastolle. Pian hän lähti kävelemään.

Leikkauksen jälkeen sytostaattihoidot jatkuivat joulukuulle, joten kaikkiaan tytön syövän hoito vei vuoden päivät. Seurantoja sekä pieniä toimenpiteitä ja leikkauksia riittänee aikuisikään asti.

Tytär on saanut terveen paperit, eivätkä kovat koettelemukset näy hänen kasvoistaan tai persoonastaan. Isä on vaikuttunut Suomen julkisesta terveydenhuollosta: tytärtä on hoidettu huipputaidoilla ja sydämellä.

– Tyttären käänteiden myötä isyydestäni on tullut aiempaa syvempää. Kotona huomaan usein katselevani leikkiviä lapsia ja ajattelevani, mitä kaikkea on koettu. Isyys on ehdottomasti tärkein rooli elämässäni.

Itseään Jyrki kuvaa luonteeltaan samankaltaiseksi kuin äitiään.

– Äitini on ollut lämmin, huolehtiva hoitoalan ammattilainen, joka työskenteli kehitysvammalaitoksessa ja myöhemmin terveyskeskuksessa. Hän toi usein työpaikkansa asukkaita kotiimme, ja me lapset vierailimme laitoksessa.

Perhe asui Lammilla, jonka keskustasta seitsemän kilometrin päässä sijaitsi Ronnin kehitysvammalaitos. Se oli merkittävä työnantaja, joka työllisti kesäisin myös työntekijöiden jälkikasvua.

Jyrkin ensimmäinen kesätyö oli ajella laitoksen laajoja nurmikenttiä. Samalla hän poikkesi eri yksiköissä tehden tuttavuutta työntekijöiden ja asukkaiden kanssa. Seuraavana suvena, tuoreena ylioppilaana, hän teki hoitotyössä yövuoroja.

Kun Jyrki valmistui fysioterapeutiksi Lahdessa, työ ei ollut vielä elämässä ykkösjuttu. Hän oli urheilijalahjakkuus, joka lähti kiertämään Suomea pesäpallon perässä.

– Onnekseni sain töitä paikkakunnilta, joiden joukkueissa pelasin ja työnantajani suhtautuivat myötämielisesti kilpaurheiluun.

Vuosituhannen vaihteessa Jyrki pelasi Superpesistä Järvenpäässä ja asui Tampereella. Töihin hän päätyi 14-paikkaiseen hoitokotiin.

– Palasin juurilleni, kehitysvammaisten ihmisten pariin, ja tajusin nauttivani siitä täysillä.

Jyrki siirtyi ohjaajaksi Ylöjärvelle Ylisen kuntoutuskeskukseen, jossa hän eteni muutaman vuoden päästä lähiesimiestehtäviin.

Kun kehitysvammaisten laitosasumisen purkaminen Suomessa ja Yliselläkin alkoi, kehitysvammaisten määrä­aikainen vaativa kuntoutus siirrettiin Pirkanmaalla Nokian Pitkäniemeen. Jyrki irrotettiin rakennushankkeeseen projektisuunnittelijaksi. Hän pääsi ideoimaan ja suunnittelemaan Pitkäniemeen rakennettavia kuntoutus­yksikköjen tiloja.

– Se oli innostavaa työtä. Näkemyksiä ja kokemuksia kyseltiin eri puolelta Suomea. Kävimme arkkitehtitoimiston kanssa vierailulla myös Hollannissa. Ratkaisut olivat Suomen näkökulmasta innovatiivisia ja värimaailmaltaan rohkeita.

Tällä hetkellä Jyrki on mukana samankaltaisessa mutta pienemmässä projektissa.

– Toiminnallisen kuntoutuksen tilat laajenevat Pitkäniemessä, kun lisäsiipi valmistuu vuoden 2019 lopulla.

Joukkoaan osastonhoitaja luonnehtii sitoutuneeksi. Kymmenen hengen toiminnallisen kuntoutuksen yksikkö on ammattilaisten itseohjautuva ryhmä.

– Työvuorolistojen suunnittelua ei oikeastaan ole, koska kaikki tekevät päivätyötä. Hyvä niin!

Jyrki arvostaa säännöllistä päivätyötään, sillä illat ja viikonloput ovat vapaita perheen yhteiseen ajanviettoon ja omiin harrastuksiin.

Jyrki toimii pesäpallovalmentajana Manse PP:n F-tyttöjen joukkueessa, jossa pelaa myös hänen vanhempi tyttärensä. Sydäntalvea lukuun ottamatta harjoituksia on pari kertaa viikossa.

– Tyttö on perinyt isänsä pallo­silmän, Jyrki virnistää.

Jyrkin oma peliura päättyi aikanaan leikkaus­pöydälle.

– Pesäpallo lensi voimalla päin kasvojani. Molemmat poski- ja leukaluut murtuivat ja nenäkin kolmesta kohtaa. Myös silmänpohja ja ohimo vaurioituivat. Joten on minunkin kasvojani hieman muokkailtu!

Jyrki vietti kummankin lapsensa kanssa isäkuukauden.

– Ne ovat olleet todella hienoja ja avartavia kokemuksia. Lapsi kasvaa ja oppii asioita niin nopeasti, että en ole halunnut jäädä niistä hetkistä paitsi.

Jyrki tahtoo olla isä, joka on läsnä ja jolle lapsi voi puhua kaikki asiansa. Isänpäivää Boreniuksen perhe viettää joko isovanhempien luona tai oman perheen kesken.

– Päivään sisältyy isänpäivälounas ja toistemme seurasta nauttimista. Nykyisin katson elämää eri tavalla kuin aiemmin. Näen sen ainutlaatuisuuden ja haavoittuvuuden. Vaikka isyyteen kuuluu pelkoa tulevasta, se on ennen kaikkea hetkessä elämistä.

Teksti Erja Taura-Jokinen