Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra oli valmis maksamaan puolet palkkakustannuksista, jos joku koulutukseen osallistuneiden opiskelijoiden työnantajista alkaisi hyödyntää opittua täyspäiväisesti omassa organisaatiossaan.
Minna-Maaritille ehdotettiin hyvinvointianalyytikon määräaikaista tehtävää ja hän suostui ”riemusta kiljuen”. Ensimmäinen pätkä alkoi viime vuoden huhtikuussa, ja se kesti kymmenen kuukautta. Tehtävää on jatkettu tämän vuoden loppuun.
Tarkoitus on löytää sairaalan prosesseista pullonkauloja datan avulla ja miettiä, kuinka toiminnasta saisi asiakasystävällisempää. Samalla koituu säästöjä.
Minna-Maarit tiesi jo tehtävää aloittaessaan, että ongelmia piilee erityisesti päivystyksessä. Tiedossa on yleisesti, että päivystystä kuormittavat ikäihmiset, joiden oikea hoitopaikka olisi usein jossain muualla.
Minna-Maarit valitsi jonkin päivän ja otti esimerkeiksi muutaman yli 65-vuotiaan. Hän alkoi seurata heidän liikkeitään kaiken sairaalaan kertyneen tiedon avulla. Mitä tapahtui mummolle, kun hän käveli päivystykseen omin jaloin tai tuli sinne ambulanssilla? Kuinka kauan hän joutui odottamaan? Mitä hänelle tehtiin?
Tieto ei kulkenut talon sisälläkään. Hän vei viestiä tästä päivystyspoliklinikalle.
Tietoa oli valtavasti, mutta se oli hajallaan. Tarinan juonta piti punoa tietojärjestelmän eri välilehdiltä, joissa on erikseen potilastiedot, laboratoriotulokset, kardiotulokset ja lääkärinlausunnot. Jos mummo oli parinkymmenen kilometrin päästä Nakkilasta, aikaisempia terveyskeskustapahtumia ei nähnyt, koska siellä on eri potilastietojärjestelmä.
Pian Minna-Maarit huomasi, että laboratoriotuloksia joutui odottamaan usein turhaan päivystyksessä, vaikka ne olivat jo valmiita. Tieto ei kulkenut talon sisälläkään. Hän vei viestiä tästä päivystyspoliklinikalle. Uusia toimintatapoja mietittiin yhteistyönä.
– Aluksi mietin, vetävätkö kollegat hernettä nenään, kun menen kertomaan heille havainnoistani. Mutta näin ei käynyt. He kiittelivät, että samaa olimme itsekin miettineet, mutta kenelläkään ei ole ollut aikaa syventyä asiaan.
Minna-Maarit on saanut samanlaista palautetta myös muualta. Kollegat tietävät jo, että he voivat kääntyä hänen puoleensa, jos heidän yksikössään tarvitaan dataan liittyvää selvittelyä. Etuna on myös Minna-Maaritin valmiit verkostot ja tuttu sairaala, jossa hän on ollut töissä yli 20 vuotta.
Eräs iäkäs mies oli käynyt kahden vuoden aikana 54 kertaa ambulanssilla päivystyksessä. Lisäksi ensihoito oli käynyt hoitamassa häntä yli 40 kertaa kotona.
Suuresta tietomäärästä on löytynyt kaikenlaista kiinnostavaa. Eräs iäkäs mies oli käynyt kahden vuoden aikana 54 kertaa ambulanssilla päivystyksessä. Lisäksi ensihoito oli käynyt hoitamassa häntä yli 40 kertaa kotona. Sen päälle tulevat vielä mahdolliset terveyskeskuskäynnit. Mies oli tullut sisään aina somaattisen vaivan takia, vaikka ongelma oli oikeasti jossain muualla.
– Meiltä puuttuu toimintamalli, joka tarttuisi näihin tapauksiin. Pitäisi olla moniammatillinen työryhmä, jossa olisi esimerkiksi lääkäri, sairaanhoitaja, sosiaalihoitaja ja fysioterapeutti. He tapaisivat muutaman kerran pappaa ja katsoisivat, mitä hän tarvitsee ja auttaisivat avun piiriin.
Se tietenkin maksaisi. Mutta Minna-Maarit on laskenut, että miehen pelkät ambulanssikyydit akuuttiin ovat maksaneet yli 10 000 euroa. Eikä sattumalta tiedoista löytynyt esimerkkihenkilö ole suinkaan ainoa – samanlaisia tapauksia on monia.
Jos terveydenhuollon ammattihenkilöllä olisi kaikki potilaasta kerätty tieto yhdessä paikassa, hoito voisi parantua tai ainakin vältyttäisiin resurssien haaskaamiselta.
– Jos yhdeltä ihmiselle otetaan 50 euron hintaiset labrat kahteen kertaan, se on siedettävää. Jos tämä päällekkäisyys kerrotaan kymmenellätuhannella, hukkaan menee jo iso summa rahaa.
Moni ajattelee, että Minna-Maaritin työ on kuivakkaa excel-taulukoiden pyörittelyä. On se toki sitäkin aika ajoin. Hän pitää työn loogisuudesta ja siitä, että saa selvittää, mistä mikäkin asia johtuu. Jos esimerkiksi potilaskäynnit ovat vähentyneet kymmenen prosenttia, hän selvittää miksi. Utelias luonne on tehtävässä avuksi.
– Saan voimaa, kun tapaan kollegoita, jotka haluavat kehittää asioita omissa työyksiköissään. Olen joka aamu innoissani, kun saan tulla töihin. On hienoa, kun työni hedelmät alkavat näkyä parempana potilaslähtöisyytenä.
Ei yksi pieni sairaanhoitaja voi koko sairaanhoitopiiriä pelastaa.
Kurjimpia ovat tapaukset, joissa potilastiedoista huomaa, että potilaalla on mennyt kaikki pieleen eikä hoitotulos ole toivotunlainen. Vaikka kyse ei olisi kenenkään virheestä, hoito olisi voinut mennä paremmin, jos hoitopolku olisi ollut jouhevampi.
– Nälkä kasvaa syödessä. Mitä enemmän saan tietää asioita, sitä enemmän haluan selvittää. Toki olen realisti. Ei yksi pieni sairaanhoitaja
voi koko sairaanhoitopiiriä pelastaa. Mutta voisiko hyviä käytäntöjä alkaa monistaa?
Päivystyksen ikäihmiset yhdistivät
Minna-Maarit Ampio ja ensihoidon kenttäjohtaja Heikki Lampinen huomasivat, että heidän molempien hanketyöt keskittyvät vanhuksiin, jotka tulevat usein turhaan päivystyksen asiakkaiksi.
Lampinen ideoi ja koordinoi combilanssi-kokeilun. Siinä hätäkeskukseen soittaneen vanhuksen kotiin menee hoitotason ensihoitaja ja geriatriaan erikoistunut sairaanhoitaja. Työpari tarkistaa, mitä hoitoa vanhus oikeasti tarvitsee ja voitaisiinko hänet hoitaa kotona tai viedä suoraan osastolle ilman päivystyksessä odottamista.
– Heikki kyselee minulta kustannuksia ja heidän toimintansa vaikuttavuutta numeroiden valossa. Jos päivystyksessä on käynyt vähemmän porukkaa, minä kyselen, mitä kentällä on tehty, Minna-Maarit summaa.
Hän korostaa, ettei kukaan saa mitään tärkeää aikaan pelkästään omassa komerossaan istumalla.
– Kannustamme ja tuemme toisiamme, jos hankkeemme junnaavat paikallaan. Pohdimme yhdessä, voisiko jonkin asian tehdä toisin. Yksin ei tarvitse osata kaikkea, koska toiselta voi kysyä.
Minna-Maarit Ampion työn suola
”On hienoa tavata ihmisiä, jotka ovat yhtä innoissaan omasta jutustaan kuin minä omastani. Inspiraatio tarttuu puolin ja toisin. Tätä työtä tehdään porukalla.”
Teksti: Maija Joutjärvi
