3. Miten rakentaa terve seksuaali-identiteetti?
Erilaiset ihmissuhteet auttavat peilaamaan omaa seksuaalisuutta. Myös omaa seksuaalihistoriaa kannattaa tarkastella: millaisia käsityksiä seksuaalisuudesta omaksui lapsuudessa ja nuoruudessa ja miten esimerkiksi vanhemmat puhuivat siitä? Samalla voi pohtia, mitä pidettiin normaalina tai epänormaalina ja mikä on rajoittanut omaa seksuaalisuutta. Käsityksiin ovat vaikuttaneet aikakauden asenteet, populaarikulttuuri ja lainsäädäntö. Esimerkiksi vielä 2000-luvun alussa kinky-asiat miellettiin mielenterveysongelmaksi.
4. Miksi etsimme sitä yhtä oikeaa?
Kulttuurissamme elää vahvana ajatus elinikäisestä sielunkumppanista. Siihen ovat vaikuttaneet niin kristilliset arvot kuin Disney-kuvastokin. Todellisuudessa vain harvoin on yhtä oikeaa. Ihmisellä voi olla elämänsä aikana useita romanttisia suhteita. Voi olla myös niin, ettei romantiikka kuulu kaikkien parisuhteisiin.
5. Marraskuussa juhlitaan isejä. Onko isyys miehen mitta?
Ei ole. Jokaisen miehen miehisyys rakentuu omasta itsestä käsin. Osalle isyys on tärkeä osa miehisyyttä ja silloin on hyvä miettiä, millainen roolimalli haluaa olla omille lapsilleen. Samalla kannattaa tunnistaa kulttuurin luomat oletukset miehisyydestä. Yksi niistä on ajatus, että tosimies pystyy saamaan lapsia.
6. Kuinka onnistuu vanhuksen sooloseksi palvelutalossa?
Harmittaa, kun edelleen on vahvana käsitys, että tarve seksiin katoaa iän myötä, vaikka seksi ja seksuaalisuus kulkevat läpi elämän. Palvelutalossa suurimpia esteitä seksille saattavat olla hoitohenkilökunta ja sukulaiset. Myös vanhuksella voi olla tarve hyväillä itseään tai pussailla toista. Vanhuksella voi olla tarvetta myös avusteiselle seksille. Orgasmit ovat tutkitusti tarpeellisia hyvinvoinnille – ja nautinto itsessään on tärkeä arvo.