”Hienoimpia hetkiä ovat ne, kun olet palaamassa tehtävältä kello 3 aamulla, aurinko nousee ja meri on täysin tyyni. Tässä tehtävässä pääsee paikkoihin, joissa ei muuten tulisi käytyä ja näkee sellaista, mihin ei tavallisesti törmäisi”, sanoo Meri Haahtela, 48.
Meri on toiminut jo 15 kesää vapaaehtoisena Turun meripelastusyhdistyksessä. Se auttaa sairastuneita ja loukkaantuneita ihmisiä ja merihätään joutuneita aluksia sekä torjuu ympäristövahinkoja. Keväällä ja syksyllä yhdistys päivystää viikonloppuisin, ja juhannuksesta elokuun alkuun vapaaehtoiset ovat valmiudessa kellon ympäri.
”Olemme siellä missä veneilijätkin. Viime vuonna hoidimme 161 tehtävää. Turku oli Suomen vilkkain asema.”
Meri purjehti vanhempiensa mukana koko lapsuutensa. Hän innostui tekemään ensin päivystyksiä SPR:n veneellä, joka tarjosi ensiapupalveluita saaristolaisille ja turisteille. Sitten pari meripelastusyhdistyksen kipparia houkutteli Merin mukaan meripelastustoimintaan maalailemalla, kuinka merellä on kivaa veneillä kesällä. Lisäksi löytyy hyviä tyyppejä, eikä tarvitse itse tehdä ruokaa.
”Se oli aika vahva myyntipuhe kolmen pienen lapsen äidille.”
Aviomies ja parhaat ystävät ovat löytyneet merellisen elämäntavan kautta. Myös toiseksi vanhin, jo aikuinen lapsi on mukana harrastuksessa.