Korona on tuonut Tumppi Varosen vuoteen epävarmuutta ja monia pyörälenkkejä. Kuvat: Liisa Takala

Tumppi Varonen: ”Kiitos hoitajan työstä on aidompaa kuin huomiointi artistina”

Lähihoitaja ja muusikko Tumppi Varonen on tehnyt elämässään monenlaista keikkaa. Esiintyminen on pakottanut hänet menemään pelkojaan kohti.

Lähihoitaja Tuomo Valokaista pyydetään aloittamaan yhteislauluna vedettävä Sylvian joululaulu Malmin sairaalan ruokalassa. Hän suostuu vastahakoisesti. Aloittaessaan laulamaan paperista hän tuntee, kuinka naama lehahtaa punaiseksi.

Mieleen tulvivat kansakouluajat, latistavat koulukaverit ja opettajat.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

– Jumalauta, että jännitti. Tuntui, että kaikki pysähtyvät katsomaan, kuuntelemaan ja arvioimaan. Sitä arvioi itsekin itseään. Ehkä kaikista rankimmin. Eihän aitajuoksijakaan lähde kylmillä lihaksilla sadan metrin aitoja juoksemaan.

Oikeasti Tuomo, 63, joka tunnetaan paremmin Tumppi Varosena, rakastaa laulamista. Hän on toiselta ammatiltaan muusikko, ja hänet tunnetaan muun muassa yhdestä suomirokin klassikosta Tahdon rakastella sinua.

Keikoilla tosin huudetaan usein, että anna Pellen laulaa se! Moni luulee, että kappale on Tumpin bändikaverin Pelle Miljoonan esittämä. Mutta se oli Tumppi, joka vuonna 1979 lauloi sen, koska hänen äänialansa sopi biisiin paremmin.

Sosiaalisten tilanteiden pelko on vaivannut Tumppia niin paljon, että nuorempana hän haki siihen apua. Psykologi neuvoi, että mene pelkoa kohti.

– Vastasin, että mene itse, kun on satoja ihmisiä kuuntelemassa ja yrität esiintyä ääni vapisematta.

Tumppi arvelee, että esiintymisarkuus kumpuaa kouluajoilta. Hän oli köyhän yksinhuoltajan poika, eikä häntä ensimmäisenä otettu mukaan jalkapallojengiin tai korismatsiin.

– Olin koulukiusattu. Ei siihen erityistä syytä ollut. Musta tuntuu, että joka kolmatta kiusattiin siihen aikaan koulussa. Ihminen alkaa nuorena mittelemään ja mittaamaan toisia. Vahvemmat komentaa heikompaa ja työntää ne syrjään.

Silti turpiin ei tullut, koska Tumppi harrasti jo pienestä pitäen nyrkkeilyä Helsingissä Hermannin kulmilla.

– Salilla käytiin bokraamassa eli nyrkkeilemässä. Mutta en mä ikinä tappelutilanteissa käyttänyt taitojani.

Ensituntuman rock’n’rolliin Tumppi sai jo lapsena.

– Me saatiin levysoitin 1960-luvun alussa. Isobroidin kaverit toivat meille Beatlesin ja Rolling Stonesin ekoja levyjä. Sitä kautta tajusin, että tää on mun juttu.

Tumpin siskolla oli akustinen kitara, jonka hän unohti jälkeensä kotoa muutettuaan. Tumppi opetteli muutaman soinnun ja lisää kavereiden kanssa. Ensimmäisen bändinsä Näköhäiriön hän perusti 1970-luvun alussa. Tumppi alkoi laulaa, koska kukaan muu bändistä ei suostunut.

Myöhemmin hän tutustui Ari Taskiseen, jonka kanssa hän perusti Problems?-yhtyeen. Sitten Pelle muutti Helsinkiin ja muodostui Pelle Miljoona & 1980 -yhtye ja sen jälkeen monia erilaisia kokoonpanoja – ja siinä sivussa suomipunkin historiaa.

– Olen elättänyt itseni puoliksi musiikilla. Toisen puolikkaan olen tehnyt kaikenlaisia muita töitä 16-vuotiaasta saakka tehtaissa, varastoissa ja sairaalassa. Ensimmäinen duunini oli makkaratehtaalla.

 

Tätä nykyä Tumppi mieluummin laulaa kuin soittaa, vaikka sekin on toki aina mukavaa.

 

Toisen varsinaisen ammatin Tumppi päätti hankkia 2000-luvun alussa, kun muusikon keikkaelämä alkoi olla liian epävarmaa. Alkoholin käytön hän lopetti samaan aikaan, koska vähemmästäkin oluen juonnista alkoi jäädä huono fiilis.

– Laitoin puntariin, haluanko tehdä hommia varastossa, kaupassa, laivassa vai tehtaassa. Sitten mietin, että sairaalassa elämä on sosiaalisempaa ja homma ihmisläheisempää. Se oli oikeastaan luonnollinen jatke muusikkoudelle ja lopulta aika selkeä valinta.

Tumpilla oli aiempaa kokemusta sairaalasta, koska hän työskenteli 1980-luvulla Marian sairaalassa röntgenosaston vahtimestarina. Tämän jälkeen hän toimi jonkin aikaa obduktioapulaisena ruumiinavauksissa. Koulutus työhön tapahtui Tumpin mukaan manuaalisesti: vanhempi obduktiotyöntekijä näytti kädestä pitäen, kuinka ruumis valmistellaan tutkimusta varten.

– Se oli tosi kylmää ja märkää hommaa. Kumihanskoista tuli ihottumaa. Työ alkoi pian käydä käsiin, koska valmistelin koko päivän käsivarret kylminä 8-asteisia vainajia. Lounastunnilla jotkut välttelivät mua ja väittivät, että kalma haisi.

Tumppi pääsi Helsingin Diakonissalaitokselle lähihoitajakouluun ja valmistui sieltä vuonna 2003. Aikuisopiskelu sujui mallikkaasti.

– Ei tarvinnut leikkiä kynillä ja penaaleilla tai osallistua koululaisten hippoihin. Siellä oli muitakin aikuisia, joiden kanssa meillä oli tiimi ja me tuimme toisiamme. Se oli nastaa.

Tumppi työskenteli valmistuttuaan neljä vuotta Käpylän kuntoutuskeskuksessa. Sitten musiikkihommat alkoivat vetää taas niin, että hän päätti siirtyä keikkatyöläiseksi myös lähihoitajan ammatissaan. Hän teki vuoroja henkilöstöpalveluyrityksen kautta Helsingin eri sairaaloissa. Moni hoitaja kysyi uudelta työntekijältä ”Hei, ootsä se Tumppi?”, ja aina välillä on joku potilaskin tunnistanut.

– Tykkään auttaa ihmisiä. Eniten viihdyn akuuteissa tilanteissa, niissä aika kulkee nopeasti. Kaikki potilasryhmät ovat okei, mutta esimerkiksi vanhusten kanssa tykkään jutella heidän ehdoillaan. On ollut mielenkiintoista kuunnella juttuja vanhasta Helsingistä ja vaikka Ansa Ikosesta. Niitä tarinoita ei voi välttämättä lukea kirjoista.

Kuntoutuslaitosvuosien potilaista jäi Tumpille ympäri Suomen paljon tuttavia, jotka tulevat usein tervehtimään musiikkikeikoilla.

– He tulevat sanomaan, että hei, sä olit mun hoitaja. Se on makee fiilis, ikään kuin kiitos työstä ja jotenkin aidompaa kuin huomiointi artistina.

Tumppi sai olla pitkään puolet vuodesta muusikko ja lopun aikaa hoitaja. Kalenterissa oli seitsemän vuoden ajan buukattuna musiikkikeikkoja aina huhtikuusta marraskuuhun.

Mutta sitten iski korona, joka perui kaiken. Tumpilta hävisi hetkessä kiertue nykyisen kokoonpanonsa Tumppi Varonen & Problems -yhtyeen kanssa ja projektit Pelle Miljoonan kanssa.

Eniten pelkään, että tartutan läheiseni.

Tilanne on ottanut koville ja Tumpin ajatukset ovat olleet välillä synkkiä. Esiintymisen ilo ja parhaiden kavereiden kanssa keikkailu jäi määräämättömäksi ajaksi tauolle.

– Se ottaa itsetunnon päälle. Lisäksi koko muu koneisto lakkasi pyörimästä. Esimerkiksi uimahalli meni kiinni, mikä on mulle tärkeä paikka, koska pidän kunnostani huolta. Keväällä lähinnä kävelin, pyöräilin, luin kirjoja ja katsoin televisiota. Peukaloiden pyörittely ei sovi mulle yhtään.

Ulkokeikkoja on ollut muutama ja lisäksi pari striimauskeikkaa.

– Striimaukset on minusta yhtä tyhjän kanssa, en katso niitä itsekään. Tokihan siinä sai pari päivää kulumaan. Laulamisessa kun pääsee asian päälle, vetää omat biisinsä ja näkee yleisöstä, että nyt osuu ja uppoaa. Se on vaan tosi hienoa.

Lähihoitajan töitä hän on tehnyt viimeksi kahdessa miesten asuntolassa, joissa elää alkoholisteja ja narkomaaneja. Niissä sai pelätä koronaa, sillä asukkailla oli tartuntaepäilyjä. Tumppi oli ensimmäinen henkilökunnasta, joka alkoi käyttää työpaikallaan maskia.

– Eniten pelkään, että tartutan läheiseni. En mä sitä tautia pelkää. Mulle on muut ihmiset tärkeämpiä kuin mä itse. Sen puoleen en sure musakeikkojen peruuntumista, en missään nimessä haluaisi toimia kansan yhteen kerääjänä ja mahdollistaa tartuntoja sitä kautta.

Hoitajien työ muuttuu koko ajan vaativammaksi, mutta palkka pysyy samana.

Tumpista tuli pari vuotta sitten isoisä ja siitä alkoi taas uudenlainen matka. Tyttö on ollut mukana esimerkiksi isoisän uuden harrastuksen, huonekalujen entisöinnin, parissa.

– Toivon, että hänelle tulisi parempi maailma kuin mitä itse joudun katselemaan. Asevarustelut, ilmansaasteet ja koko helvetin kulutushysteria! Koko ajan rakennetaan uutta ja tuhotaan vanhaa, työnkuva muuttuu, ei ole fyysisiä duuneja. On nettiä ja chattiä, kyllä se kaikki pelottaa.

– Ja kun katselee Itämerta, ei se ole niin kuin 60-luvulla, kun pohja näkyi ja oli puhdasta.

Tumppi toimi Helsingin kaupunginvaltuutettuna SDP:n riveissä vuosina 2008–2016. Hän teki muun muassa aloitteen siitä, että hoitajat saisivat vaarallisen ja likaisen työn lisän.

– Eihän se tietenkään mennyt läpi. Opin, että yhden ihmisen on hankala vaikuttaa ja tuoda asioita esille. Toimin aika oma-aloitteisesti äänestystilanteissa ja tein niin kuin sydän sanoi. Taisin saada hankalan valtuutetun leiman omassa puolueessani.

Tumppia on yritetty puhua eduskuntavaaliehdokkaaksi, mutta siihen hän ei ole halunnut lähteä.

– Mulla ei riitä rahkeet ja perslihakset. Sinne kyllä pitäisi saada enemmän tavallisia ihmisiä.

Hoitajien palkkausta hän ihmettelee.

– On se kumma, kun hoitajien työ muuttuu koko ajan vaativammaksi ja vaarallisemmaksi, mutta palkka pysyy samana.

Hoitotyötä Tumppi aikoo tehdä ”niin kauan kuin tuntuu hyvältä.”

Tuntuuko se?

– Noo, sanotaan, että tässä iässä joku muu asia voisi tuntua paremmalta, kuten soittaminen. Enää ei ole hinkua lähettää hakemuksia, koska alalla on paljon nuorempiakin ihmisiä. Vaimo jo sanoi, että etköhän ole osasi hoitoalalla tehnyt.

Joku unelmantynkäkin löytyy vielä takataskusta.

– Jospa saisin lentää pienlentokoneella ja ohjata sitä vähän itse. Aikoinaan kuumimpana aikana me mentiin sellaisella muutamalle keikalle. Tämän voin ehkä toteuttaa, jos joskus tulee hyvät tuulet.

Lue lisää:

Angelin tyttöjen Tuuni: "Haaveilijan luonne suojasi kiusaamiselta."

Räppäävät hoitajaveljekset: Työskentely hoitolalla kertoo korkeasta työmoraalista

Mainos
Mainos