Nyt hän on työskennellyt vastasyntyneiden teho-osastolla jo 12 vuotta. Alussa hän kulki työmatkat julkisilla asuessaan vielä Hämeenlinnassa. Janakkalaan muuton jälkeen matka on taittunut omalla autolla.
”Työ yliopistosairaalassa on valtavan mielenkiintoista ja haastavaa. Siksi jaksan ajaa pitkää työmatkaa”, Sanna sanoo.
Sannan työpaikalla on käytössä työaika-autonomia. Sanna tekee pääsääntöisesti 12,5 tunnin päivä- ja 12 tunnin yövuoroja.
”Pitkät työvuorot ovat pelastus näillä työmatkakilometreillä. Pitkien vuorojen ansiosta töihin lähtöjä kertyy vähemmän kuin tavallisesti, ja vastaavasti saan myös pidempiä vapaita. Monta kahdeksan tunnin pätkäpäivää olisi minulle painajainen.”
Pitkät työvuorot ovat pelastus näillä työmatkakilometreillä.
Työaika-autonomia ja pitkät työvuorot helpottavat työn ja arjen yhteensovittamista. Lisäksi pitkät työvuorot sopivat Sannan mukaan hyvin teho-osaston ja potilaiden hoitorytmiin ja lisäävät näin potilasturvallisuutta.
”Pitkässä työvuorossa saa kokonaisvaltaisen kuvan potilaan hoidosta ja pystyy ehkä vähän suunnittelemaankin työpäivää. Lyhyessä työvuorossa raportteja vaihdetaan enemmän ja yhdellä potilaalla on useampi hoitaja. Tässä saattaa tulla tiedonkulussa virheitä. Lisäksi perheet tuntuvat kärsivän siitä, jos hoitaja vaihtuu koko ajan.”
Haastatteluaamuna Sanna on juuri päättänyt viiden päivän yötyöputken. Sitä seuraa kolme vapaata, kaksi yötä ja kolme vapaata. Sanna tekee yövuoropainotteista listaa, koska yötyöt sopivat hänen omaan rytmiinsä ja perheen ekaluokkalaisen aikatauluihin paremmin.
Työmatkoineen päiviin kertyy pituutta noin 15 tuntia. Lapsiperhearjen pyörittäminen onnistuu, koska Sannan mies tekee päivätyötä. Suurena apuna arjessa on myös Sannan äiti, joka asuu lähellä.
”Työpäivien aikana en välttämättä ehdi nähdä lainkaan 4- ja 7-vuotiaita lapsiani. Pimeään vuodenaikaan en näe myöskään valoa moneen päivään.”
Vapaapäivinä kaikki on toisin. Silloin Sanna näkee sekä perhettään että päivänvaloa.
”Vapaapäivinä saamme viettää paljon aikaa yhdessä. Emme tee mitään erityistä vaan ihan tavallinen arki ja toisten seura on parasta. Kuopuskaan ei mene hoitoon vaan jää kanssani kotiin.”
Kiitos kiinnostavan työn ja mahtavien työkavereiden, Sannasta on aina kiva lähteä ajamaan töihin. Haasteellisimpia ovat kotimatkat. Väsymyksen aste riippuu siitä, miten hyvin hän on saanut nukuttua vuorojen välissä ja miten kiireinen työvuoro on ollut.
Naistenklinikan vastasyntyneiden teho-osasto on iso, ja tilanteet töissä vaihtelevat paljon. Hektisessä vuorossa väsymystä ei ehdi edes huomata, ennen kuin on vaihtanut vaatteet ja istahtanut autonrattiin.
”Helsingin päässä on helpompaa pysyä skarppina, koska kaupunkiliikenne vaatii jatkuvaa tarkkailua. Mutta kun pääsen moottoritielle, alkaa usein puuduttaa.”
Muutaman kerran Sannan on pitänyt kaartaa pysähdyspaikalle ja ottaa vartin nokoset, ennen kuin hän on voinut jatkaa matkaa.
”Usein juttelen puhelimessa miehen, äidin tai jonkun ystävän kanssa – minulla on autossa integroitu handsfree-järjestelmä. Tai sitten kuuntelen musiikkia. Pidän myös auton viileänä, sekin auttaa pysymään virkeänä.”
Tykkään ajaa autoa. Eihän tästä mitään tulisi, jos ajaminen olisi minulle vastentahtoista.
Sannaa eivät haittaa pöllyävä lumi, tienpintaan jäätyvä tihku tai autonvalot, jotka heijastuvat tuulilasiin iskeytyvistä pisaroista. Hän tuntee olonsa ratissa varmaksi.
”Tykkään ajaa autoa. Eihän tästä mitään tulisi, jos ajaminen olisi minulle vastentahtoista. Pitkällä työmatkalla ehdin myös nollata pään kunnolla. Kotiasiat jäävät kotiin ja työasiat töihin.”
Pimeän vuodenajan vastapainona ovat valoisat kevätaamut ja -illat. Silloin Sanna vääntää volyymit kaakkoon, nauttii auringosta ja moottoritien kutsusta.
Ajoturvallisuutta lisää hyvä auto.
”Olen juuri vaihtanut uudempaan. Uusissa autoissa on kaikenlaisia turvallisuutta lisääviä juttuja, kuten sivuvahti, joka hälyttää toisen auton ohittaessa. Auton on myös oltava painava, mikään pikkuauto ei käy.”
Sannan perhe ei ole suunnitellut muuttoa lähemmäksi Helsinkiä, eikä Sannan suunnitelmissa ole etsiä työtä kodin läheltä. Hän nauttii yliopistosairaalassa suuren maailman tunnusta. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa olisi vastaava yksikkö kuin Naistenklinikalla, mutta sinne on Janakkalasta yhtä pitkä matka kuin Helsinkiin.
Sanna sanoo, että hän itse kyllä jaksaa pitkää työmatkaa. Jossain vaiheessa voi kuitenkin tulla eteen kysymys, jaksavatko lapset sitä, että äiti on niin paljon poissa kotoa.
Joskus Sanna nukkuu Helsingissä työkaverin luona, 15 minuutin ajomatkan päässä työpaikalta.
”Silloin tulee mieleen, että onpa tämä ihanaa.”
Sannan keinot jaksaa pitkää työmatkaa
1. Työaika-autonomia. ”On ihan ehdoton juttu, että saamme itse suunnitella työvuoromme. Säännöllinen pitkä vuoro tukee jaksamistani.”
2. Ajomukavuus. ”Ajan mahdollisimman mukavissa vaatteissa ja lämpöisissä matalapohjaisissa kengissä. Auton on oltava uudehko ja turvallinen.”
3. Musiikki. ”Musa viihdyttää ja auttaa pysymään vireänä. Kuuntelen radiosta suomipoppia tai Spotifysta omia soittolistoja.”
4. Perhe. ”Pitkillä vapailla nautin perheen seurasta. On ihanaa, kun perhe hyväksyy työni ja pitkän työmatkan.”
5. Työkaverit. ”Mahtava tiimi on yksi syy, miksi töihin on aina kiva mennä. Osan kanssa olen ystävystynyt niin, että olemme tekemisissä vapaallakin.”
Teksti Tiina Suomalainen
Kuntoutusohjaaja pohjoisesta: Auto on liikkuva konttorini
Autoileva vuorotyöläinen, varo mikrounta!
